Kuvitteellisia ristiriitatilanteita
Tavoitteet
- Vuorovaikutustaitojen harjoittelu
- Ristiriitatilanteiden käsittely eri näkökulmista
- Rauhanvälittäjän roolin tarkastelu
Opettajan ohje
Alla on kuvattu erilaisia kuvitteellisia ristiriitatilanteita. Niiden alapuolella on neljä tehtävää, joiden avulla tilanne-esimerkkejä voi käsitellä yhdessä oppilaiden kanssa. Tehtäviä voi käyttää yksittäin esimerkiksi oppituntien alussa lämmittelytehtävinä tai koostaa niistä yhden oppitunnin kestoisen kokonaisuuden.
Kuvitteelliset ristiriitatilanteet
1 Koeharjoittelu
Olet harjoitellut seuraavan päivän ruotsinkokeeseen hetken ja kaverisi pyytävät sinua ulos. Mielestäsi voisit hyvin mennä. Perheen aikuiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että harjoittelu ei riitä ja kavereita ei voi tavata. Miten tilanteen voisi ratkaista?
2 Viikonloppuherätykset
Viikonloppuna sinua nukuttaisi helposti puoleenpäivään. Perheen aikuiset kuitenkin herättävät sinut viimeistään klo 10. Heidän mielestään et voi nukkua niin myöhään viikonloppuisinkaan. Miten sinun kannattaisi toimia?
3 Rahapulmia
Olet säästänyt rahaa ja haluaisit ostaa housut, jotka maksavat 70 euroa. Perheen aikuiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että housut ovat liian kalliit, etkä muutenkaan tarvitsisi uusia vaatteita. Miten tilanteen voisi ratkaista?
4 Ajanviete
Olette viettämässä kesälomapäivää kavereiden kanssa ja teille tulee erimielisyyttä siitä, menettekö uimaan vai pelaamaan koripalloa läheiseen puistoon. Kuuden hengen porukassanne mielipiteet menevät tasan. Miten voisitte ratkoa tilanteen?
5 Lomapäivä
Olette perheen kanssa päiväretkellä Suomessa teille uudessa kaupungissa. Perheessänne herää erimielisyyttä siitä, menettekö katsomaan uutta valokuva-aiheista näyttelyä vai uimaan suositulle rannalle. Miten voisitte yhdessä ratkoa tilanteen?
6 Liikuntatunti
Liikuntatunnilla luokkakaveri kompastui jalkoihisi. Luokkakaveri ajatteli sinun kampanneen tarkoituksella ja kaatoi sinut lattialle. Suutuksissasi haluaisit antaa samalla mitalla. Miten tilanteet voisi ratkaista?
Ristiriitatilanteita voi käsitellä seuraavien tehtävien avulla:
- Jaa parille tai ryhmälle ristiriitatilanne. Oppilaille annetaan 10 minuuttia aikaa pohtia erilaisia ratkaisutapoja ristiriitatilanteeseen. Ryhmät esittelevät tilanteen ja ratkaisuehdotukset koko ryhmälle. Pohtikaa yhdessä ratkaisuehdotuksia ja niiden toimivuutta tilanteen ratkaisuun.
- Ryhmä tai pari valmistelee lyhyen esityksen tilanteesta ja esittää sen muille. Muut voivat arvata, millainen tilanne on kyseessä. Pohtikaa esitysten jälkeen yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja tilanteeseen. Esityksen voi toteuttaa esimerkiksi pienenä näytelmänä, still-kuvina tai äänettömänä esityksenä. Ryhmälle voi antaa lisäksi ohjeeksi valita yhdelle oppilaista sovittelijan roolin.
- Kirjoitustehtävässä oppilaat valitsevat yhden ristiriitatilanteen ja suunnittelevat tilanteelle ratkaisun esimerkiksi ajatuskarttaa käyttäen. Suunnittelun jälkeen oppilaat kirjoittavat kertomuksen ristiriitatilanteesta ja sen ratkaisun eri vaiheista. Päätyivätkö oppilaat ratkomaan eri tavalla?
- Parille tai ryhmälle jaetaan ristiriitatilanne ja ohjeistetaan pohtimaan, millaisia eri tarpeita ja haluja osapuolilla on. Pohdinnan jälkeen parit esittelevät ristiriitatilanteen ja tunnistamansa halut ja tarpeet.