Siirry sisältöön
Luokkahuoneessa oppilaat istuvat tarkasti järjestyksessä.

Lukuja lapsen oikeuksista

Luokka-asteet: 7.-9.
Oppiaineet: matematiikka, yhteiskuntaoppi
Tuotetyyppi: Tehtävät

Tavoitteet

  • Tutustua lapsen oikeuksiin ja niiden toteutumiseen maailmalla lukujen avulla.
  • Harjoitellaan pyöristämistä ja prosenttilaskuja suurilla luvuilla. 

 Ennakkovalmistelut

 Kesto

30 min.

 

Ohjeet

1. Kerro oppilaille, että tehtävä liittyy seuraaviin kahteen lapsen oikeuteen:

Oikeus nimeen ja kansalaisuuteen: Jokainen lapsi on rekisteröitävä heti syntymän jälkeen. Syntyneellä lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Maailman lapsista lähes kolmasosa jää rekisteröimättä. 

Oikeus koulutukseen: Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua. Valtion on edistettävä toisen asteen koulutusta ja opinto-ohjausta sekä ehkäistävä koulunkäynnin keskeyttämistä.

 

2. Pohtikaa yhdessä, mitä vaikutuksia lapsen elämään on sillä, jos lasta ei rekisteröidä tai jos lapsi ei pääse kouluun. 

Esimerkkejä rekisteröimättömyyden aiheuttamista haasteista: 

  • Passin tai henkilöllisyystodistuksen saamisen haaste ja sen myötä esimerkiksi matkustamisen vaikeutuminen 
  • Perusterveydenhuoltoon, kouluun tai sosiaaliturvan piiriin pääsemisen haasteet 
  • Kansalaisen oikeuksien, kuten laillisen työnteon ja äänestysoikeuden puuttuminen 
  • Virallisten perhesuhteiden, kuten huoltajien puuttuminen 

 

3. Kopioi oppilaan tehtävämoniste Lukuja lapsen oikeuksista parille tai pienryhmälle. Ohjeista oppilaita pohtimaan ja ratkomaan tehtävät yhdessä ja kirjaamaan vastaukset monisteelle. Käykää lopuksi tehtävät yhdessä läpi.

 

Vastaukset tehtäviin

1B:  

8 091 734 930 ≈ 8 091 700 000 

2 415 319 658 ≈ 2 415 300 000 

 

1C: 

805 100 000 

 

2A: 

2 080 000 

 

2B: 

 (95% - 79%) : 79 % x 100 = 20,25 % 

 

2C: 

10,5 x 0,40 = 4,2 miljoonaa tyttöä suorittaa peruskoulun 

10,5 x 0,67 = 7,035 miljoonaa poikaa suorittaa peruskoulun 

(7,035 – 4,2) : 4,2 x 100 ≈ 67,5 % 

Peruskoulun suorittaneiden poikien määrä on noin 67,5 % suurempi  

 

Avaa liite

Suomeksi

Ideoita opetukseen ja aiheita aamunavauksiin. Tilaa opettajien uutiskirje.

Opettajille suunnattu ihmisoikeus- ja globaalikasvatuksen uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla.