Siirry sisältöön

Darfurin kriisi pahenee - UNICEF lennätti lisää apua

Yli 21 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa tänä vuonna.

Uutinen
UNICEFon lennättänyt muun muassa hygieniatarvikkeita, klooritabletteja ja peittoja pakolaisten auttamiseksi.  © UNICEF/ Sudan 2015

Taistelut hallituksen joukkojen ja aseistettujen ryhmien välillä ovat kiihtyneet Sudanin länsiosissa sijaitsevalla Darfurin alueella.

UNICEF lennätti viime viikolla avustustarvikkeita Um Barun alueelle Pohjois-Darfuriin, johon on saapunut 4000 uutta maan sisäistä pakolaista viimeisen kahden viikon aikana. Suurin osa saapuneista on lapsia ja naisia.

- Darfurin syvenevä kriisi on huolestuttava. Lapsilla ei ole mitään osuutta missään konfliktissa, mutta heidän tulevaisuutensa ovat uhattuina, korostaa UNICEFin Sudanin toimiston johtaja Geert Cappelaere.

UNICEFin toimittamat tarvikkeet auttavat noin 4500 ihmistä. Toimitus sisälsi lääketarvikkeita ja ruokaa. Tällä viikolla alueelle lennätetään muun muassa hygieniatarvikkeita, peittoja, klooritabletteja ja kanistereita.

Yhteensä yli 21 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa tämän vuoden puolella Darfurissa. Heistä arviolta 60 prosenttia on lapsia.

- UNICEF vaatii, että konfliktin osapuolet tekevät konkreettisia asioita suojellakseen lapsia konfliktin vaikutuksilta.

Lisätietoja:

» UNICEFin humanitaarisen työn sivusto
» UNICEF Sudan Twitterissä
» UNICEF Sudan Facebookissa

Yhteystiedot:

Alison Parker, UNICEF Sudan, +249 912 179 116, [email protected]
Eija Wallenius, UNICEF Suomi, 043 824 1198, [email protected]

» AUTA, LAHJOITA HÄTÄAPUUN

Julkaistu 3.2.2015