Siirry sisältöön

UNICEFin pääjohtaja Nigerian verilöylystä: "Maailman omaatuntoa pitäisi kolkuttaa"

Tapettujen joukossa oli lapsia.

Uutinen

Kapinalliset hyökkäsivät koillisnigerialaiseen Bagan kaupunkiin 3. tammikuuta ja tappoivat arvioiden mukaan jopa 2000 ihmistä viikon aikana.

Tapettujen joukossa oli paikallisten lähteiden mukaan lapsia, naisia ja vanhuksia.

Lisäksi 20 ihmistä kuoli lauantaina pommin räjähdettyä torilla samassa osavaltiossa sijaitsevassa Maidugurin kaupungissa. Silminnäkijöiden mukaan pommi oli kiinnitetty lapseen.

- Maailman omaatuntoa pitäisi kolkuttaa näiden tapahtumien johdosta. Sanat eivät riitä ilmaisemaan, kuinka tyrmistyttävää tämä on, UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake kommentoi sunnuntaina.

- Eikä pidä unohtaa, että yli 200 kaapattua tyttöä on edelleen kadoksissa, Lake jatkoi viitaten keväiseen kaappaukseen.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan yli 7000 nigerialaista on paennut viimeaikaisia väkivaltaisuuksia naapurimaa Tsadiin.

Tsadin hallitus on pyytänyt suuren pakolaismäärän seurauksena kansainvälistä apua. UNICEF on alueella muiden järjestöjen kanssa arvioimassa avun tarvetta.

Yhteensä noin 200 000 nigerialaista on paennut maasta. Suurimpia vastaanottajamaita ovat Tsadin lisäksi Kamerun ja Niger.

- Viime päivien tapahtumien tulisi johtaa tehokkaisiin vastatoimiin. Tämä ei voi jatkua, Lake totesi.

UNICEF on toiminut Nigeriassa vuodesta 1952.

Auta - lahjoita hätäapuun

Julkaistu 12.1.2015