Lapsen oikeuksien sopimuksen loukkauksista voi nyt valittaa
Valitusoikeutta koskeva pöytäkirja astui Suomessa voimaan 12. helmikuuta.
Suomi on ensimmäisten maiden joukossa hyväksynyt YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen valitusmenettelyä koskevan lisäpöytäkirjan.
Lisäpöytäkirja on voimassa vasta 26 maassa. Muista Pohjoismaista ainoastaan Tanska on hyväksynyt pöytäkirjan.
Valitusmenettely mahdollistaa valituksen tekemisen YK:n lapsen oikeuksien komitealle, mikäli kokee Suomen valtion loukanneen lapsen oikeuksia. Valituksen voi tehdä yksityinen henkilö, yksityishenkilöiden ryhmä tai heidän edustajansa. Tätä ennen on kuitenkin käytettävä kaikki kansalliset valitusasteet.
- Lisäpöytäkirjan voimaan saattaminen vahvistaa huomattavasti lapsen oikeuksien sopimuksen asemaa. Tämä edellyttää tosin myös viranomaisilta aikaisempaa parempaa sopimuksen huomioonottamista ja tuntemista, toteaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.
Lapsen haavoittuvuus huomioon
Valituksen vastaanotettuaan YK:n lapsen oikeuksien komitea voi jo ennen ratkaisun tekemistä pyytää sopimusvaltiota toimenpiteisiin.
- Tällä on haluttu huomioida lapsen haavoittuvaisuus ja estää uhrille aiheutuva mahdollinen peruuttamaton vahinko, Hetemäki jatkaa
Valitusten on koskettava oikeuksia, joihin Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa tai sen kahdessa lisäpöytäkirjassa. Lisäpöytäkirjat koskevat lapsia aseellisissa konflikteissa ja lasten hyväksikäyttöä prostituutiossa ja pornografiassa.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin hyväksytty ihmisoikeusasiakirja. Sen ulkopuolella on vain Yhdysvallat.
Lisätietoja
Lisäpöytäkirja valitusmenettelystä http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2016/20160005/20160005_2
YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja muut lisäpöytäkirjat https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/
Ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, Suomen UNICEF ry, 040 5454 837