Afrikka 2030 -ryhmällä nyt kaksi tukikohdetta
Suomalaisista lahjoittajista koostuva Afrikka 2030 -ryhmä jatkaa UNICEFin koulutusohjelman tukemista Sierra Leonessa. Ryhmä alkoi tukea tänä keväänä myös toista kohdetta. Eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Angolassa autetaan heikoimmassa asemassa olevia tyttöjä saamaan koulutusta ja terveyspalveluja.
Angolassa teiniraskaudet ovat hyvin yleisiä, ja terveydenhuollon rakenteet ovat kehittymättömiä. UNICEFin pilottihankkeessa keskitytään nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvän tiedon ja palveluiden parantamiseen, ja tavoitteena on saada ne tuotua osaksi koulujen ja terveydenhuollon rakenteita.
UNICEFin maatoimisto tekee tiivistä yhteistyötä maan ministeriöiden, koulutus-, terveys- ja lastensuojelusektorin viranomaisten sekä paikallistason toimijoiden kanssa, ja kaikilla osapuolilla on erittäin vahva sitoutuminen ohjelmaan.
Ainutlaatuinen tapa auttaa perheen tai sukulaisten kanssa
Afrikka 2030 -ryhmässä on tällä hetkellä 17 jäsentä. Ryhmään voi tulla mukaan milloin vain, ja siihen sitoudutaan kolmeksi vuodeksi. Tämä on ensimmäinen avustusmuoto, jossa yksityishenkilö voi osallistua hyväntekeväisyyteen yhdessä perheen tai sukulaisten kanssa, mutta myös muiden lahjoittajien kanssa.
Moni lahjoittaja on ollut mukana tukemassa UNICEFia jo vuosia, ja on houkutellut esimerkiksi sisaruksensa mukaan sijoittamaan lasten ja nuorten tulevaisuuteen.
Ryhmän jäsenet pääsevät seuraamaan tuen vaikutusta kaksi kertaa vuodessa tapahtuvissa yhteiskokoontumisissa. Toisella kerralla he kuulevat raportin kohdemaan toiminnan etenemisestä, ja toisella kerralla syvennytään johonkin ajankohtaiseen globaaliin aihealueeseen.
Ryhmässä yhteistyötä tekemällä voi saada aikaan muutoksen
Neljä Afrikka-ryhmän jäsentä osallistui kenttämatkalle Sierra Leoneen helmikuussa. Matkaan osallistuneelle Vladimira Thermanille kokemus oli kaunis, opettavainen ja ymmärrystä lisäävä.
– Lapset ja nuoret olivat rohkeita ja uteliaita. Minulle jäi päällimmäisenä tunne siitä, että he ovat valmiita tarttumaan jokaiseen mahdollisuuteen, joka heille annetaan. Erityisesti nuorten halu rakentaa Sierra Leonea, kyliään ja yhteisöjään sellaisiksi, joissa on hyvä elää ja rakentaa tulevaisuuttaan teki minuun suuren vaikutuksen, hän kertoo.
Vladimiralle jäivät erityisesti mieleen Sierra Leonen nuoret.
– Se palo, jolla nuoret halusivat oppia ratkomaan yhteisöissään havaitsemiaan haasteita, oli innostava. Kouluissa saamien ohjeiden ja työkalujen avulla he pohtivat ryhmissä, miten haasteita tulee lähestyä, kuka voi auttaa niiden ratkaisemisessa ja kuinka ne voisi lopulta ratkaista. Nuorten ääni oli vakuuttava ja vahva, he totta tosiaan haluavat viedä maataan kohti kestävää tulevaisuutta!
Uudet jäsenet tervetulleita ohjelmaan
Afrikka-ryhmän avainasiakkuuspäällikkö Hanna Perttu on tyytyväinen siitä, että ryhmä on saanut kolmessa vuodessa aikaan paljon hyviä tuloksia.
– Tänä aikana Sierra Leonessa on koulutettu tai jatkokoulutettu varhaiskasvatuksen opettajia, luotu opetuskursseja ja hankittu materiaaleja, ja Sierra Leonen maatoimisto kehittää parhaillaan yhdessä opetusministeriön kanssa järjestelmiä oppimistulosten seuraamiseen. Lisäksi ryhmä on tehnyt työtä haavoittuvassa asemassa olevien nuorten työelämään siirtymisen helpottamiseksi.
– Pystyimme aloittamaan Angolan hankkeen tukemisen, kun ryhmäämme tuli lisää jäseniä. Meillä on vielä tilaa uusille tulijoille, joten toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan!
Kuva: UNICEFin e-UPSHIFT-ohjelmaan/kurssille osallistuneita nuoria yhdessä UNICEFin innovaatioasiantuntija Tanya Phirin kanssa St Josephsin yläkoulussa Makenissa.