Joulun ja rauhan toivotus Syyriasta

Autojono matelee hitaasti Syyrian ja Libanonin rajalla, tiet ovat tukossa lähestyvän viikonlopun ja joulun takia. Mieli on taakse jääneessä Syyriassa, ja tulee ottamaan aikaa ennen kuin se siirtyy kotimaahan ja jouluun, omaan joulupöytään ja sen äärellä istuvaan perheeseen.

Kirjoittelen nyt ylös mietteitäni, sillä moni tulee kysymään matkakuulumisia.

Kertoisinko äärimmäisestä pahuudesta? Tuhotuista kaupungeista, kouluista ja sairaaloista? Kodeista, joita ei enää löydy kiviröykkiöistä? Siepatuista lapsista? Kerronko räjähtämättömistä ammuksista, jotka jatkavat sotaansa leikkivä lapsia vastaan? Köyhyydestä? Lapsista, jotka rupeavat itkemään pelosta, kun puhutaan heidän pommitetuista kotikylistään? Sodan äänistä, tienvarsipommeista? Pitkistä kiertoteistä, joita jouduimme Syyriassa ajelemaan välttääksemme miehitetyt alueet ja panssaroidun automme luotiliiveistä?

Vai kertoisinko sittenkin hyvyydestä, voimakkaista ihmisistä, jotka rakentavat suurella sydämellä yhteiskuntaansa, oli se sitten tiilenkantoa tai vesijärjestelmän suunnittelua? Ammattiylpeistä opettajista, sosiaalityöntekijöistä ja insinööreistä? Sedästä, joka kantaa väsymättä veljenpoikaansa, joka menetti raajan tuossa pahuudessa. Traumatisoituneesta pojasta, joka sai psykososiaalista tukea ja pystyy nyt hymyilemään ja nauramaan? Lapsista, joista kouluun takaisin päässeinä tulee apteekkareita ja arkkitehteja, ”sillä he kyllä osaavat”. 

Kyllä, kerron hyvyydestä, sillä hyvyys voittaa pahan. Tämän itseään pidemmän viikon kokemuksina kuin lopulta elämässäkin.

Ylihuomenna kun Turku julistaa joulurauhan, olen jo päässyt kotiin. Kun rauhanjulistus kuuluu, lähetän sen Syyriaan. Tiedän, että kaikki tapaamani hyvät ihmiset sen kuulevat.

Apu menee perille - voit lahjoittaa Syyrian lapsille täällä »

 ***

Kuvateksti: 

Syyrialainen lapsi sai talvivaatepaketin UNICEFilta al-Waerin kaupungisosassa Homsissa.

Kuva: Martti Penttilä / Suomen UNICEF