Siirry sisältöön

Lasten koulukäyntiaste junnannut vuosikymmenen lähes paikallaan

Köyhyys ja konfliktit estävät lasten koulunkäynnin.

Uutinen
Sotiminen on riistänyt miljoonilta lapsilta mahdollisuuden käydä koulua Irakissa ja Syyriassa. Kuvan koulu on avattu uudelleen UNICEFin tuella Mosulin kaupungissa Irakissa. © UNICEF/UN070562/Anmar

Kansainvälinen koulunkäyntiaste on lähes sama nyt kuin kymmenen vuotta sitten, kertoo UNICEF. Koulun ulkopuolella on tällä hetkellä 11,5 prosenttia kouluikäisistä, eli 6-15-vuotiaista, lapsista. Vastaava osuus oli vuonna 2007 vain hieman suurempi, 12,8 prosenttia.

Tänä vuonna 123 miljoonaa lasta jää vaille koulutusta. Vuonna 2007 koulun ulkopuolella oli 135 miljoonaa lasta.

UNICEFin mukaan vähäinen kehitys johtuu laaja-alaisesta köyhyydestä, pitkittyneistä konflikteista ja monimutkaisista humanitaarisista kriiseistä.

- Koulujen ja opettajien määrän kasvattaminen väestönkasvun tahdissa ei riitä. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ei saada kouluun jatkamalla samaan malliin, mikäli nämä lapset joutuvat jatkossakin elämään köyhyydessä, puutteessa ja turvattomassa ympäristössä, sanoo UNICEFin kansainvälisen koulutusohjelman johtaja Jo Bourne.

Sota kääntää kehityksen suunnan

Nykytilanteesta kärsivät eniten konfliktialueilla ja kaikkein köyhimmissä maissa elävät lapset. Koulun ulkopuolelle jäävistä 123 miljoonasta lapsesta 40 prosenttia elää kaikkein alikehittyneimmissä maissa ja 20 prosenttia konfliktialueilla.

Sota Irakissa ja Syyriassa on estänyt 3,4 miljoonan lapsen koulunkäynnin. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella koulun ulkopuolelle jää tällä hetkellä yhtä paljon lapsia kuin vuonna 2007, noin 16 miljoonaa.

- Hallitusten ja kansainvälisen yhteisön pitää kohdistaa voimavaransa niin, että ne tekijät, jotka estävät lasten koulunkäynnin poistetaan. Kouluista täytyy lisäksi tehdä turvallisia ja opetusta kehittää, Bourne sanoo.

Varojen puute ongelma

Rahoituksen puute hankaloittaa koulutusta konfliktialueilla. Keskimäärin vain alle 2,7 prosenttia kansainvälisistä hätäapulahjoituksista kohdistetaan koulutukseen. Tämän vuoden puoliväliin mennessä UNICEFin kriisialueiden koulutusohjelmiin tarvittavasta yhteissummasta oli saatu kasaan vain 12 prosenttia.

- Oppiminen antaa kriiseistä kärsiville lapsille lyhytaikaista helpotusta, mutta on samalla myös sijoitus yhteisöjen tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä. Meidän täytyy varmistaa suurempi ja ennustettavampi rahoitus koulutukseen vaikeasti ennustettavissa kriiseissä, Bourne sanoo.

Tilanne yhä hankalin Afrikassa ja Etelä-Aasiassa

Kaikista vaille koulutusta jäävistä lapsista 75 prosenttia asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Näillä alueilla laaja-alainen köyhyys, nopea väestönkasvu ja kriisit haittaavat lasten koulunkäyntiä.

Kaikkein heikoin tilanne on vuosia konfliktista kärsineessä Etelä-Sudanissa, jossa vain noin 30 prosenttia alakouluikäisistä lapsista käy koulua.

Myös kehitystä on tapahtunut tietyissä maissa. Maailman köyhimpien maiden joukossa olevissa Etiopiassa ja Nigerissä alakoulua käyvien lasten määrä on kasvanut merkittävästi vuosikymmenessä. Etiopiassa kasvua on ollut 15 prosenttia ja Nigerissä 19 prosenttia.

Julkaistu 6.9.2017