Siirry sisältöön

Lasten yksityisyyden suoja digimaailmassa ei ole itsestäänselvyys – yrityksillä ja vanhemmilla iso vastuu

Yritykset voivat tehdä lasten yksityisyyden suojaamiseksi paljon enemmän kuin lait vaativat.

Yritysvastuu Näkökulma

Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kiusaamisesta internetissä on puhuttu paljon, mutta verkon käyttöön liittyy muitakin riskejä. Yksi sellainen on lasten yksityisyyden suojan murtuminen.

Digitaalisen palvelun käyttäjäksi rekisteröityminen edellyttää usein henkilötietojen antamista. Lisäksi palvelujen tuottajat keräävät dataa käyttäjän toiminnasta niin digitaalisissa medioissa kuin fyysisessäkin maailmassa. Lasten kuvia sekä tietoa heidän liikkumisestaan, käyttäytymisestään ja keskusteluistaan tallentuu eri palveluihin usein heti syntymästä lähtien. Tämä tarkoittaa valtavan tietomäärän kertymistä täysi-ikään mennessä.

- Yrityksillä on velvollisuus kerätä ja käsitellä vastuullisesti näitä tietoja. Erityisen huolellisia niiden pitää olla lasten ja nuorten yksityisyyden suojaamisessa, sanoo yritysvastuuasiantuntija Patrick Geary UNICEFin Geneven-toimistosta.

Tietojen vastuullinen kerääminen ja käyttö tarkoittavat Gearyn mukaan esimerkiksi sitä, että yritys kerää lapsikäyttäjiltä vain välttämättömiä tietoja ja tiedon keräämiseen pyydetään lupa lapsen iästä riippuen joko häneltä itseltään tai hänen vanhemmaltaan. Lupaa pyydettäessä kerrotaan käyttäjille ymmärrettävällä kielellä, mihin tarkoitukseen henkilötietoja kerätään ja miten niitä käytetään.

Lisäksi yrityksen pitää suojata keräämänsä tiedot niin, ettei mikään ulkopuolinen taho pääse niihin käsiksi. Tietojen luovuttamiseen kolmansille osapuolille tulee olla lapsen ja hänen vanhempansa suostumus. Yrityksen tulisi myös asettaa käyttäjän yksityisyydensuoja-asetukset lähtökohtaisesti maksimitasolle, kun käyttäjien joukossa on lapsia. 

Turvallisuuteen panostettava nyt

Digitaalisen median ja palveluiden turvallisuuteen on tärkeää kiinnittää huomiota juuri nyt.

- Digiteknologia kehittyy huimaa vauhtia ja muuttaa lasten ja nuorten elämää perustavalla tavalla. On tärkeää toimia nyt ja varmistaa, että lasten ja nuorten turvallisuus ja oikeudet huomioidaan jo siinä vaiheessa, kun tuotteita ja palveluja kehitetään, Geary sanoo.

UNICEF kehittää yhdessä useiden yritysten kanssa toimintatapoja ja työkaluja, joiden avulla yritykset voivat varmistaa, että digitaalinen tuote tai palvelu huomioi lasten oikeudet.

Ei kohdennettua mainontaa lapsille

UNICEFin kanta on, että lapsista kerättyjä tietoja ei tulisi hyödyntää mainostamiseen.

Lapset ovat mainostajille houkutteleva kohderyhmä. Konsulttiyritys PwC on arvioinut, että lapsiin kohdistuvan digitaalisen markkinoinnin arvo kaksinkertaistuu Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa viimevuotisesta 600 miljoonasta dollarista 1,2 miljardiin dollariin vuonna 2019.

Pahimmillaan lapset vastaanottavat heille tarkasti kohdennettuja mainoksia, vaikka eivät vielä hahmota, mistä mainonnassa on kyse. UNICEF ehdottaakin tuoreessa Lapset digitaalisessa maailmassa -raportissaan, että yritykset kehittäisivät yhdessä eettiset periaatteet lapsista kerätyn datan käyttöön ja kieltäisivät niissä datan käytön kohdennettuun mainontaan.

Lapsilla on myös oikeus tietoon

Vaikka lasten turvallisuuden ja yksityisyyden varmistaminen on tärkeää, lasten pääsyä palveluihin ei saisi rajata liian tiukasti sen varjolla.

- Lapsella on oltava mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia tietoja yritykset hänestä keräävät verkossa. Toisaalta jokaisella on myös oikeus sananvapauteen ja verkosta löytyvän tiedon hyödyntämiseen, Patrick Geary sanoo.

Sananvapaus ja oikeus tietoon ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä, ja verkkoon pääsy on mahdollistanut lapsillekin laajat mahdollisuudet oppia, kerätä tietoa ja olla aktiivisia yhteiskunnan jäseniä.

Yritykset voivat tukea myös vanhempia

Yrityskonsultti ja lakimies Leena Kuusniemen mielestä vanhemmilla on tärkeä rooli siinä, miten lasten yksityisyys ja oikeudet taataan digitaalisessa maailmassa. Yritykset voivat antaa tähän hyödyllisiä apuvälineitä. Kuusniemi antaa kiitosta esimerkiksi teleoperaattoreille, joiden nettisivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa lasten vanhemmille.

- Yritykset neuvovat havainnollisesti, millaisia suodattimia ja rajoittimia voi laittaa lapsen älypuhelimeen tai nettiselaimeen.

Kuusniemi on entinen Rovion lakimies ja mukana UNICEFin ja yritysten yhteisessä digitaalisiin tuotteisiin ja palveluihin liittyvässä työssä. Hänen mukaansa yritysten kannattaa huomioida, että kuluttajat ovat entistä valveutuneempia lasten digioikeuksien suhteen.

- Uuden sukupolven vanhemmat ymmärtävät digiympäristöä. He osaavat tehdä entistä tiukempia kysymyksiä yrityksille.

Enemmän kuin lait vaativat

Lasten yksityisyyttä digitaalisessa maailmassa suojaavat kansainväliset sopimukset ja kansalliset lait. Toukokuussa 2018 voimaan astuva EU:n uusi tietosuoja-asetus parantaa lasten suojaa henkilötietojen käsittelyssä. Tietosuoja-asetus asettaa ikärajan, jota nuorempien tulee saada vanhemmiltaan lupa käyttää henkilötietoja tallentavia verkkopalveluita. Lisäksi lapsilla ja nuorilla on oikeus vaatia rekisterinpitäjää poistamaan itseään koskevat tarpeettomat tiedot.

Vaikka tuleva tietosuojalaki vahvistaa lasten yksityisyyden suojaa, on siinä myös useita aukkoja, eikä se sisällä kokonaisvaltaista toimintastrategiaa lapsen oikeuksien turvaamiseksi. Tämän vuoksi yritysten tulisi jatkossakin tehdä enemmän kuin mitä lainsäädäntö velvoittaa.

Uusi tietosuoja-asetus velvoittaa yrityksiä myös käyttämään lapsille suunnatussa viestinnässä selkeää ja yksinkertaista kieltä.

Leena Kuusniemi haastaa yrityksiä kertomaan selkeämmin, miten ne keräävät, käsittelevät ja jakavat tietoa asiakkaistaan. Nykyiset tietosuojaselosteet ovat usein pitkiä ja vaikeaselkoisia tekstejä.

- Muropaketin kylkeenkin pystytään tiivistämään, mitä tuote sisältää. Miksei samaa voida tehdä myös digitaalisissa palveluissa? Parhaimmillaan tuoteseloste on niin tiivis ja havainnollisesti kirjoitettu, että lapsikin sen ymmärtää, Kuusniemi toteaa.

*** 

Teksti: Matti Remes
Kuva: Astrakan Images/Lehtikuva

UNICEFin tuore raportti käsittelee laajasti digiteknologian vaikutuksia lapsiin. Tutustu raporttiin The State of the World´s Children 2017: Children in a digital world.

Lue lisää lasten yksityisyyden suojaan liittyvistä kysymyksistä: Privacy, protection of personal information and reputation

Lue lisää Suomen UNICEFin yritysvastuutyöstä.

Ota yhteyttä: yritysvastuuasiantuntija Irene Leino, 050 347 5485, irene.leino(at)unicef.fi

Julkaistu 17.12.2017