”Se oli äkkilähtö”
Aira Samulin oli 12-vuotias, kun talvisota syttyi. Hän pakeni kodistaan viime hetkellä, kun taistelut olivat vain kahden kilometrin päässä. ”Voin samaistua tämän päivän pakolaisten elämään. Meidän pitää auttaa heitä”, Samulin sanoo.
Olin 12-vuotias, kun talvisota syttyi. Kävin supistettua koulua Hyrsylän mutkassa. Asuimme rajavartiostossa isäni työn takia -- tuolloin isäni oli rintamalla taistelemassa. Sitten taistelut pahenivat ja vihollinen oli vain kahden kilometrin päässä. Meitä ei evakuoitu ajoissa, ja jäimme kotiin mottiin. Äidilläni oli kahden kuukauden ikäinen vauva hoidettavana. Meillä ei ollut mitään kulkuneuvoa, joten emme päässet pakenemaan. Pauke oli kova ja juoksin kyyryssä liiteristä tupaan, kun näin suojeluskuntalaisen, joka kulki hevosella ohi. Hän nappasi äitini ja meidät lapset mukaansa ja vei juna-asemalle. Se oli todellinen äkkilähtö.
Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme junaan emmekä tienneet mihin menisimme. Junassa oli sotilas, joka neuvoi meitä jäämään pois Mulon asemalla lähellä Joensuuta. Hän piirsi meille kartan ja neuvoi tien kotitaloonsa. Löysimme perille keskellä yötä ja koputimme monta kertaa oveen, kunnes hämmästyneet ihmiset tulivat avaamaan. Selitimme tilanteemme ja kerroimme terveiset heidän pojaltaan, sotilaalta, joka oli auttanut meitä. Saimme nukkua talossa ja saimme ruokaa, kunnes lähdimme muiden evakkojen kanssa jatkamaan matkaa evakuointialueille.
Päädyimme evakkoon Suonenjoelle. Kerran aluetta ryhdyttiin pommittamaan ja se suututti suonenjokelaiset. He pitivät meitä pakolaisia pahanilmanlintuina ja halusivat, että lähdemme pois. Siksi en koskaan sanonut olevani evakko, sillä siitä seurasi ongelmia. Oli parempi, kun ei hiiskunut taustastaan mitään.
Olihan se hankalaa, että yhtäkkiä 400 000 ihmistä asutettiin uusille sijoille. Oli niitä, jotka eivät ymmärtäneet ja hyväksyneet sitä. Muistan että äidit varoittelivat poikiaan karjalaisista tytöistä, että heidän kanssaan ei saisi olla liian läheisissä tekemisissä. Olimme kuulemma liian nauravaisia ja iloisia - kevytkenkäisiä. Olin hämilläni ja häpeissäni evakko-taustastani ja siitä, että olin sotaorpo.
Menetin isäni jatkosodan alkuvaiheessa. Se jätti minuun, 14-vuotiaaseen tyttöön, syvän haavan.
Kokemukseni on opettanut ymmärtämään ihmisiä, jotka kokevat samanlaisia vaikeuksia. Ymmärrän tämän päivän pakolaisia, sillä olin itsekin altavastaaja. Voin samaistua tämän päivän pakolaisten elämään. Pakolaisten tulevaisuus näyttää juuri nyt hurjalta ja siksi meidän pitäisi auttaa heitä. Olisi tärkeää, että kaikki lapset saisivat olla omassa kodissaan, ja että kenenkään ei tarvitsisi lähteä kotoaan pakoon.
Kuvateksti: Aira Samulin (vas.) perhekuvassa isänsä Victorin ja äitinsä Anna-Liisan ja siskojensa Inkerin ja Sirkka-Liisan kanssa. Kuva on otettu puoli vuotta ennen Victor-isän kaatumista 1941.
