Siirry sisältöön

UNICEFin raportti: Väkivalta ja hyväksikäyttö arkea pakeneville naisille ja lapsille Libyassa

Pakenevat lapset ja naiset kärsivät seksuaalisesta väkivallasta, hyväksikäytöstä, pahoinpitelyistä ja pitkäaikaisista pidätyksistä pakomatkallaan Pohjois-Afrikasta kohti Eurooppaa, UNICEF kertoo uudessa raportissaan.

Uutinen
Säilöönottokeskuksen asukas Libyassa. Keskuksen johtajan mukaan asukkaille ei usein pystytä tarjoamaan riittävästi ruokaa ja puhdasta vettä. Johtaja kertoi myös 15 asukkaan kuolleen kylmyyteen poikkeuksellisen kylmän talven vuoksi. © UNICEF/UN052608/Romenzi

UNICEFin A Deadly Journey for Children -raportti kertoo äärimmäisistä riskeistä, joita pakenevat lapset kohtaavat matkallaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Libyaan ja meren yli Italiaan.

Raporttia varten UNICEFin kumppanijärjestö haastatteli 122 pakolaista ja siirtolaista Libyassa. Heistä 40 oli lapsia ja loput naisia. Osa haastatteluista tehtiin suljetuissa säilöönottokeskuksissa.

Noin puolet raporttia varten haastatelluista lapsista kertoi joutuneensa fyysisen väkivallan kohteeksi jossain vaiheessa pakomatkaansa. Lähes puolet naisista kertoi joutuneensa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi – monesti useaan otteeseen ja eri vaiheissa pakomatkaa.

Pakenevien epätoivosta kertoo se, että monet naiset ja tytöt kertoivat varautuneensa raiskauksiin etukäteen hankkimalla ehkäisyruiskeen tai jälkiehkäisylääkkeitä.

Säilöönottokeskuksissa epäinhimilliset olot

Monet pakolaiset ja siirtolaiset epäonnistuvat yrityksessään päästä Eurooppaan ja joutuvat pitkiksi ajoiksi säilöönottokeskuksiin, joita pitävät yllä sekä Libyan hallitus että erilaiset aseistautuneet ryhmät. UNICEFin kumppani onnistui tekemään raporttia varten haastatteluja muutamissa hallituksen ylläpitämissä keskuksissa.

Tutkimusta varten haastatellut naiset ja lapset raportoivat joutuneensa väkivallan kohteeksi myös säilöönottokeskuksissa. Lisäksi keskukset ovat ylikansoitettuja ja niissä on puutetta ruuasta, vessoista ja hygieniatarvikkeista. Terveydenhuoltopalveluja ei ole tarjolla. Lasten erityistarpeita ei yleensä huomioida millään tavoin.

”He hakkaavat meitä, he eivät anna meille kunnollista vettä eivätkä ruokaa. He ahdistelevat meitä. Monet ihmiset kuolevat täällä, he kuolevat tauteihin, jäätyvät kuoliaaksi”, kertoi 15-vuotias Nigeriasta paennut Jon (nimi muutettu) oloista säilöönottokeskuksessa UNICEFille.

Aseellisten ryhmien epäviralliset säilöönottokeskukset ovat pakkotyöleirejä, joilla olot ovat vielä pahemmat. Esimerkiksi kidutus on yleinen rankaisukeino. Myös lapsia kidutetaan.

Ainakin 700 lasta kuoli merellä viime vuonna

Ainakin 4 579 ihmistä kuoli viime vuonna yrittäessään Välimeren ylitystä Libyasta käsin. Joka 40. yritys paeta Eurooppaan meren yli päätyi kuolemaan. Kuolleista ainakin 700 oli lapsia.

- Välimeren keskinen pakolaisreitti on maailman tappavimpia ja vaarallisimpia lapsille ja naisille, toteaa UNICEFin Euroopan pakolais- ja siirtolaiskriisin erityiskoordinaattori Afshan Khan.

Syyskuussa 2016 Libyassa oli rekisteröity 256 000 pakolaista ja siirtolaista. Heistä 30 803 oli naisia ja 23 102 lapsia. Varovaisten arvioiden mukaan kolmannes lapsista eli noin 7 700 lasta oli Libyassa yksin ilman huoltajaa. Yksin liikkuvien lasten määrä on kuitenkin todennäköisesti jopa kolme kertaa suurempi. Yksin liikkuvat lapset ovat erityisen alttiita väkivallalle ja hyväksikäytölle.

Keskisen Välimeren pakolaisreittiä hallinnoivat salakuljettajat, jotka hyödyntävät korruptoitunutta rajavalvontaa, harvaanasuttua Saharan autiomaata ja Libyan konfliktin luomaa valtatyhjiötä.

- Lasten ei pitäisi joutua laittamaan elämäänsä salakuljettajien käsiin. Meidän täytyy puuttua globaalisti salakuljetuksen taustalla oleviin syihin sekä luoda järjestelmä, jonka kautta pakenevat lapset pääsevät liikkumaan turvallisesti ja laillisesti, Khan toteaa.

UNICEF vaatii hallituksia ja EU:ta ryhtymään seuraaviin toimenpiteisiin pakenevien lasten suojelemiseksi:

  1. Pakolais- ja siirtolaislapsia, erityisesti yksin liikkuvia lapsia, on suojeltava hyväksikäytöltä ja väkivallalta.
  2. Pakolais- ja siirtolaislasten sulkeminen säilöönottokeskuksiin on lopetettava kehittämällä sille muita vaihtoehtoja.
  3. Perheiden pitäminen yhdessä on paras keino suojella lapsia.
  4. Kaikilla pakolais- ja siirtolaislapsilla pitää olla mahdollisuus opiskeluun ja pääsy terveydenhuoltoon ja muihin peruspalveluihin.
  5. Pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla oleviin syihin on puututtava.
  6. Pakolaisten ja siirtolaisten kauttakulku- ja kohdemaissa on panostettava muukalaisvihan, syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Lisätietoja

Tutustu pakenevien lasten tilanteeseen (englanniksi).

Julkaistu 28.2.2017