Uusi arki pakolaisleirillä

UNICEF ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR vastaavat pakolaisten vesihuollosta ja hygieniasta pakolaisleireillä Ugandassa. Pakolaisia maahan on saapunut jo yli miljoona, joista noin 800 000 on tullut naapurimaasta Etelä-Sudanista. Vesihuollon järjestäminen tällaiselle ihmismäärälle keskelle tiettömiä seutuja on valtava operaatio – kuin käynnistäisi koko Suomen pääkaupunkiseudun vesihuollon tyhjästä. Se on silti välttämätöntä. Kuivuutta ja konflikteja paenneet väsyneet ja sairaat ihmiset tarvitsevat välitöntä apua.

Leirin vesipisteellä nuori eteläsudanilaisen poika leikkii vesikanistereita täyttävien aikuisten ympärillä. Monsters-paitaan pukeutunut 4-vuotias Ivan Lasu asuu leirillä perheensä kanssa. Pojan isovanhemmat saapuivat leirille vasta edellisenä päivänä.

Nelivuotias Ivan vesipisteellä Ugandan pakolaisleirillä. 

Ivanin isoäiti Esta istuu miehensä Anton Ladon kanssa savimajan edustalla. Pariskunta joutui pakenemaan Etelä-Sudanista satojen tuhansien muiden tapaan. He viljelivät maataan Etelä-Sudanissa, kunnes silmitön väkivalta pakotti heidät jättämään kotinsa.

-Olin kaupungissa asioimassa, kun asemiehet yrittivät ampua minut, mutta osuivatkin kantamuksiin pääni päällä, Esta kertoo.

Pariskunta käveli neljä päivää sandaaleissa kohti Ugandan rajaa. Tienvarsilla lojui viidakkoveitsellä tapettuja ihmisiä.

"Rauhan rakennus alkaa kotoa", sisällissotaa paennut Esta sanoo sylissään lapsenlapsi Ivan. Taustalla istuu aviomies Anton. 

Epätietoisuus tulevaisuudesta kalvaa

Ugandaan päästyään Esta ja Anton ryhtyivät etsimään lapsiaan ja lapsenlapsiaan, jotka olivat paenneet jo kuukausia aiemmin. Pariskunta kierteli leiriltä toiselle, kunnes he löysivät lapsensa Bidibidistä, 272 000 ihmisen leiriltä. Jälleennäkeminen kuukausien jälkeen oli tunteellinen.

-Lona-tyttäreni ja miniäni Betty hyppivät riemusta nähdessään meidät, Esta kertoo leveä hymy huulillaan.

Nyt isovanhemmat yrittävät sopeutua uuteen arkeen pakolaisleirillä. Epätietoisuus tulevasta kalvaa koko perhettä. Esta painottaa, ettei hän ole tottunut olemaan toimettomana muiden elätettävänä.

-Etelä-Sudanissa oli turvatonta, mutta täällä olemme muiden taakkana, hän harmittelee.

Kotonaan pariskunta eli omalla työllä omasta maasta. Nyt se kaikki voi olla menetetty. 

Leirillä elämä pitää rakentaa alusta – savimajasta lähtien. Rakentaminen alkaa sopivan, savisen maan etsimisellä, josta tehdään tiilet käsin. Tukirakenteiksi tarvitaan puuta ja lopulta pyöreä katto rakennetaan keräämällä pitkiä heiniä, joista myöskin on pulaa.

Puhdas vesi estää ripulitapauksia

UNICEFin ja kumppaneiden ansiosta Esta perheineen saa nyt puhdasta vettä. Saapuessaan leirille perheet saavat vesikanisterin, saippuaa, hammasharjat, saavin ja kuukautissiteitä naisille. Perheille annetaan myös hygieniakoulutusta.

-Kun vettä on vähän, se priorisoidaan juomiseen ja ruuanlaittoon. Sen jälkeen tulee tiskaus, pyykinpesu ja peseytyminen, UNICEFin Ugandan maatoimiston vesiasiantuntija Visa Tuominen kertoo.

Leirin vanhimpaan osaan UNICEF on jo rakentanut viisi aurinkovoimalla toimivaa veden pumppausasemaa, joista kustakin vesi jaetaan putkia pitkin yli 5 kilometrin päähän kouluille, terveysasemille ja vedenottopisteille. Tällä on ollut valtava muutos ihmisten ja erityisesti lasten elämään. Kyseisillä alueilla lasten ripulitapaukset ovat lähes loppuneet ja aliravitsemus vähentynyt jyrkästi.

Kaikesta on kuitenkin pulaa, sillä maahan virtaa koko ajan lisää pakolaisia. 

Myös UNICEFin työ kärsii rahoitusvajeesta. Ugandan maatoimisto on saanut kokoon vasta 10 prosenttia koko vuonna tarvitsemastaan hätäapurahoituksesta. 

 UNICEF on rakentanut leirille aurinkovoimalla toimivia vedenpumppausasemia. 

UNICEF on

• järjestänyt vesihuollon perheille, kouluille ja terveysasemille
• toimittanut terveysasemille hätäapuravintoa aliravituille lapsille
• kouluttanut vapaaehtoisia terveydenhoitajia
• rokottanut lapsia eri tauteja vastaan. 

Tämä jäi kirjoittajalle mieleen

Keskustelut ovat vieneet meidät paikasta toiseen, pieni Ivan on rientänyt leikkeihinsä. Välillä on hyvä keskustella mukavistakin asioista. Kysyn, kuinka isovanhemmat tapasivat ensi kertaa toisensa. Antonin kaihin-harmaisiin silmiin syttyy pilke, molempien suu leviää hymyyn ja heitä alkaa naurattaa. Kysymys on yllättävä, mutta mieleinen. Esta pohtii kuinka sanansa laittaisi.

-Tapasimme vuonna 1970. Anton lähestyi minua rauhallisesti, rakastavasti, hymy huulillaan. Se oli hyvin romanttista. Muistan sen hyvin kirkkaasti, Esta hykertelee.

Kerron itse, kuinka tapasin oman vaimoni ja kaikkia naurattaa.

Esta jatkaa kertomustaan.

-Elämä oli hyvää. Meillä oli iso koti ja asiat olivat kunnossa. Suhteemme on ollut aina rakastava. Meillä ei ole konflikteja. Näethän meidät tässä lähellä toisiamme. Elämäni voima on meidän rakkautemme. En olisi kestänyt lasteni menettämistä ilman sitä. Rukoilen vain, että Etelä-Sudaniin tulisi rauha. Rauhan tekeminen aloitetaan omasta perheestä, rauhalla miehesi kanssa. Sen avulla voitte kannatella perhettänne vaikeiden aikojen läpi.

Pari sai lapsia ja elämä Etelä-Sudanissa oli heillä kohdallaan. Vauvaikä on kuitenkin maassa heikon terveydenhuollon ja hygienian vuoksi erittäin vaarallinen. He menettivät lapsistaan neljä: kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Kukin lapsista kuoli hyvin pienenä. Se on jättänyt syvät arvet vanhempien sydämeen. Myöhemmin he saivat vielä kolme tytärtä ja pojan, joiden luokse he nyt ovat päässeet.

- Tulimme tänne (Ugandaan), jotta lapsillamme on mahdollisuus haudata meidät, Esta toteaa.

Sanoissa ei ole ripaustakaan toivottomuutta, vaan ne huokuvat perheen tärkeyttä. 

Heidän perheensä tulevaisuus on tuntematon, mutta nyt he ovat yhdessä.