Yksin liikkuvien pakolais- ja siirtolaislasten määrä ennätyslukemissa
UNICEF kehottaa G7-kokouksen alla maailman johtajia sitoutumaan pakolais- ja siirtolaislasten suojelemiseen.
Maailmalla liikkuu ennätysmäärä pakolais- ja siirtolaislapsia yksin ilman huoltajaa. Yksin liikkuvien lasten määrä on noussut lähes viisinkertaiseksi vuodesta 2010, kertoo UNICEF tuoreessa raportissaan. Vuosien 2015–2016 aikana tilastoitiin yhteensä 300 000 yksin liikkuvaa lasta 80 eri maassa.
UNICEFin raportti tarjoaa katsauksen pakolais- ja siirtolaislasten maailmanlaajuiseen tilanteeseen. Raportti kertoo, että kasvava määrä pakenevia lapsia joutuu turvautumaan vaarallisiin reitteihin, salakuljettajiin ja ihmiskauppiaisiin. Samalla raportti osoittaa, että maailmanlaajuinen järjestelmä lasten suojelemiseksi on välttämätön.
– Yksikin ilman huoltajaa pakeneva lapsi on liikaa – ja nyt heidän määränsä on tyrmistyttävä. Me aikuiset olemme epäonnistuneet heidän suojelemisessaan, sanoo UNICEFin varapääjohtaja Justin Forsythe.
Ihmiskauppa on vakava riski yksin liikkuville lapsille. Europol on arvioinut, että 20 prosentilla salakuljettajista on kytköksiä ihmiskauppaan. Yleisimmät hyväksikäytön muodot ihmiskaupassa ovat seksuaalinen hyväksikäyttö ja pakkotyö.
Vaikka lasten osuus ihmiskaupan uhreista on hälyttävin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Keski-Amerikassa, myös Euroopan luvut ovat huolestuttavia. Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Keski- ja Kaakkois-Euroopassa neljännes tunnistetuista ihmiskaupan uhreista on lapsia.
- Vuosina 2015–2016 eri puolilla maailmaa turvapaikkaa haki yhteensä 200 000 yksin tullutta lasta. Heistä 170 000 haki suojelua Euroopasta.
- Suomesta turvapaikkaa haki 3 335 yksin tullutta lasta vuosina 2015–2016.
- 100 000 yksin liikkuvaa lasta otettiin kiinni Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla 2015–2016.
- Italiaan Välimeren yli saapuneista pakolais- ja siirtolaislapsista 92 prosenttia oli lapsia vuonna 2016.
- Maailmanlaajuisesti ihmiskaupan uhreista 28 prosenttia on lapsia. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa lasten osuus on peräti 64 prosenttia.
G7-maat kokoontuvat huippukokoukseen Italiaan 26.–27. toukokuuta. UNICEF kehottaa hallituksia ottamaan käyttöön kuusikohtaisen toimintaohjelman pakolais- ja siirtolaislasten suojelemiseksi.
– G7-kokoukseen saapuvien johtajien pitäisi näyttää esimerkkiä sitoutumalla ensimmäisinä toimintaohjelmaamme, Justin Forsyth vetoaa.
UNICEFin toimintaohjelma pakolais- ja siirtolaislasten suojelemiseksi
- Kaikkien lasten tulee päästä kouluun sekä saada terveys- ja muita peruspalveluita.
- Perheet on pidettävä yhdessä, sillä se on paras keino suojella lapsia.
- Pakolais- ja siirtolaislapsia, erityisesti yksinliikkuvia lapsia, on suojeltava hyväksikäytöltä ja väkivallalta, sillä he ovat erityisen haavoittuvia.
- Pakolais- ja siirtolaislasten sulkeminen säilöönottokeskuksiin on lopetettava kehittämällä sille muita vaihtoehtoja.
- Pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla oleviin syihin on puututtava.
- Muukalaisvihan, syrjinnän ja syrjäytymisen vähentämiseen ja ehkäisemiseen on panostettava läpikulku- ja määränpäämaissa.
Lisätietoa
Tutustu raporttiin: A Child is a Child: Protecting children on the move from violence, abuse and exploitation