Suomen UNICEFin yritysyhteistyön johtajana aloittaa Outi Mikkonen
Yritysvastuun parissa uransa tehnyt Mikkonen uskoo vahvasti yritysten ja järjestöjen yhteistyöhön
Outi Mikkosen ensimmäinen oikea työpaikka oli 18-vuotiaana Kontiomäen apteekin sivupisteessä. Sieltä tie on vienyt muun muassa viestintätoimistoihin, Nokialle ja viimeisimmäksi Tokmannille. Maatalous-metsätieteiden maisteriksi valmistunut Mikkonen ehti valmistumisensa jälkeen toimia myös metsäalan opetus- ja tutkimustehtävissä.
Siirtyminen yritysmaailmasta järjestöpuolelle tuntuu Outi Mikkosesta luontevalle.
- Koen siirtymisen todella mielenkiintoisena. Ajamme yrityksissä ja järjestöissä samaa asiaa, mutta eri näkökulmista ja erilaisilla resursseilla ja osaamisella. Uskon, että ymmärrys toisen lähtökohdista, tarpeista ja vahvuuksista parantaa lopputulosta. Olen todella iloinen, että pääsen yritysvuosien jälkeen tekemään työtä juuri UNICEFissa, Mikkonen sanoo.
Yritysyhteistyö on UNICEFin
strategiakauden painopiste
Suomen UNICEFin yritysyhteistyön tavoitteena on luoda tuloksia lapsille niin varainhankinnan avulla, vastuullista liiketoimintaa edistämällä, kuin hyödyntämällä yritysten osaamista kehitysongelmien ratkomisessa.
- Yritysyhteistyö on kuluvan strategiakautemme painopisteitä. Outissa saamme vahvan osaajan kehittämään yhteistyötämme yritysten kanssa kaikilla osa-alueilla, iloitsee Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.
Outi Mikkonen on tehnyt yritysvastuukysymysten parissa työtä koko ikänsä.
- Kehityshaasteet ovat maailmanlaajuisesti niin isoja, etteivät yksittäiset toimijat eivätkä toimialat niitä pysty ratkaisemaan. Jos halutaan isoja vaikutuksia, on tehtävä yhteistyötä laajalla rintamalla. Paljon työtä on myös vielä siinä, että yritykset ylipäätään ymmärtävät toimintansa ja tuotantoketjujensa vaikutukset lapsiin, Mikkonen sanoo.
UNICEFissa Mikkosta kiehtoo YK-järjestön valta ja vaikutusmahdollisuudet.
- On helppoa lähestyä yrityksiä, kun tarjoomamme lisäarvo on niin suuri. UNICEF pystyy yritysten lisäksi saamaan valtiot ratkomaan samoja ongelmia, mikä takaa että kehitys on kestävää.
Muutokselle on oltava avoin
Outi Mikkonen lähtee innokkaana luotsaamaan uutta yritystiimiä. Työelämän tärkein oppi on hänelle selkeä.
- Paikalleen ei pidä jäädä, sillä muutosta tapahtuu koko ajan ja sille pitää olla avoin, Mikkonen lausuu empimättä.
Mikkonen aloittaa uudessa työssään 20.8.
Lisätietoja: Marja-Riitta Ketola, Suomen UNICEFin pääsihteeri, puh. 050 3434251, [email protected]