Siirry sisältöön

Gold&Green Foods yhteistyöhön UNICEFin kanssa

Gold&Green Foods on solminut kolmevuotisen kumppanuussopimuksen Suomen UNICEFin kanssa. Yhteistyö alkaa ensi vuoden alussa.

Uutinen
8-kuukautisen Akotin käsivarren ympärystä mitataan mahdollisen aliravitsemuksen toteamiseksi UNICEFin tukemalla terveysasemalla Gabatissa Alex McBride / Arete / UNICEF 2019 UN0345045

– Ryhdyimme yhteistyöhön UNICEFin kanssa, jotta voimme olla varmoja siitä, että autamme lapsia juuri siellä, missä apua tarvitaan kipeimmin. Tulevaisuus on lasten ja nuorten – lähellä ja kaukana, joten sillä on väliä, millaisen maailman heille jätämme, sanoo Maija Itkonen, Gold&Green Foodsin toimitusjohtaja

Yhteistyö alkaa vuoden alussa 2020, jonka ensimmäisten kuukausien aikana Gold&Greenin Nyhtökaura Nude -tuotteista lahjoitetaan 20 senttiä pakkaukselta UNICEFin työhön heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi. Suomessa kerätyt varat siirretään UNICEFin Lastenrahastoon, ja sitä kautta lasten hyväksi eri puolelle maailmaa.

– Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Gold&Green Foodsin kanssa. Gold&Green Foods on innovatiivinen yritys, joka työskentelee samojen arvojen puolesta kuin me UNICEFilla", sanoo Marja-Riitta Ketola, Suomen UNICEF ry:n pääsihteeri.

Työtä lapsen oikeuksien eteen
myös kriisien keskellä

UNICEF tekee työtä kaikkialla maailmassa taatakseen lapsen oikeudet terveyteen, turvaan, koulutukseen ja tasa-arvoon - myös kriisien keskellä.

Maailmassa on edelleen paljon lapsia, joilta köyhyys, syrjintä ja koulutuksen puute vievät elämän eväät. Terveyteen, ravitsemukseen ja koulutukseen liittyvien sitkeiden haasteiden lisäksi lasten tulevaisuutta varjostavat monet uudet uhat. Pitkittyneet konfliktit, ilmastonmuutos, mielenterveysongelmien lisääntyminen ja netin valeuutiset ovat lasten tulevaisuuden suurimpia uhkia kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:

Hanna-Leena Markus, avainasiakasvastaava, puh. 040 560 3959, [email protected]

Julkaistu 12.12.2019