Siirry sisältöön

Kongon demokraattista tasavaltaa riepottelee konfliktin ja ebolan lisäksi tuhkarokko – UNICEF aloittaa tuhkarokkorokotekampanjan

UNICEFin tuhkarokkorokotekampanja pyrkii tavoittamaan 67 000 lasta Iturin maakunnassa, Kongon demokraattisen tasavallan koillisosassa. Tuhkarokon lisäksi maata vaivaavat historian toisiksi tappavin ebolaepidemia sekä jatkuneet aseelliset konfliktit.

Uutinen
Rachel Ngabusi, 2, Djugun siirtymäleirillä Buniassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa. Rachelin äiti ja kolme veljeä kuolivat Ituriin tehdyissä iskuissa vuoden 2018 alussa. © UNICEF/UN0270764/Oatway

UNICEF on aloittanut Kongon demokraattisessa tasavallassa tuhkarokkorokotekampanjan yhdessä maan terveysministeriön ja Lääkärit ilman rajoja -järjestön kanssa. Kampanja pyrkii tavoittamaan 67 000 lasta Iturin maakunnassa, Kongon demokraattisen tasavallan koillisosassa. Ituri on aseellisen konfliktin runtelema alue ja myös historian toisiksi tappavimman ebolan puhkeamisen keskus.

Tuhkarokon on raportoitu aiheuttaneen ainakin 1 981 kuolemaa tämän vuoden aikana Kongon demokraattisessa tasavallassa. Yli kaksi kolmasosaa kuolleista on alle viisivuotiaita lapsia. Kesäkuun 23. päivään mennessä tuhkarokkoepäilyjä oli raportoitu lähes 115 000. Vuonna 2018 vastaava luku oli 65 000.

Iturin maakunnassa on raportoitu jo yli 5 400 tuhkarokkotartuntaa ja 50 kuolemaa. Tuhkarokon lisäksi Ituri on kärsinyt pahoin noin vuosi sitten puhjenneesta ebolaepidemiasta.

“Ebola ja tuhkarokko aiheuttavat tuhansille epähygieenisissä ja ahtaissa siirtymäleireissä asuville perheille ennennäkemättömän uhkan,” sanoo Kongon demokraattisen tasavallan UNICEFin edustaja Edouard Beigbeder. ”Meillä on nyt lyhyt aikaikkuna, jonka sisällä toimimalla voimme estää massiivisen ihmishenkien menetyksen.”

Buniassa, Iturin maakunnassa sijaitsevat siirtymäleirit ovat ensimmäisiä paikkoja, joissa tuhkarokotteiden jakaminen aloitetaan.

Yhden leirin raja kulkee Bunian yleissairaalan reunustan kanssa linjassa ja sijaitsee alle 100 metrin päässä terveyskeskuksesta, jossa hoidetaan ebolapotilaita. Leiri on myös vain kolmen kilometrin päässä niistä osista Buniaa, joissa on todettu viime aikoina useampia ebolatartuntoja.

Tuhkarokotekampanjassa on otettava huomioon ebolan mukanaan tuomat lisähaasteet eli on suojauduttava tartunnoilta ja arvioitava potilaiden hoitotarpeita kiireellisyysjärjestyksessä. Terveysalan työntekijöiden tulee esimerkiksi pukeutua kaapuihin, jotka estävät kosketuksen veren tai muiden kehon nesteiden kanssa. Tämän lisäksi jokaisessa tiimissä tulee olla yksi työntekijä, joka erikoistuu ebolaepäilyjen arviointiin ja sairastuneiden hoitosuhteen aloittamiseen.

Iturin tilannetta hankaloittaa se, että ebolan varhaiset oireet ovat lähes samanlaisia kuin tuhkarokon, malarian tai koleran: kuume, punotus silmien alueella ja ripuli. Nämä oireet ovat siirtymäleireillä näkyviä, sillä taudit leviävät helpommin ahtaissa ja epähygienisissä oloissa.

Iturissa jopa 40 000 ihmisen uskotaan olevan maansisäisiä pakolaisia. He ovat pääosin naisia ja lapsia, joista suuri osa asuu joissain alueen 35 leiristä. Leireillä on kuitenkin turvattomat olosuhteet - erilaisten sotilasryhmien taistelu on vaurioittanut tai tuhonnut leirien tärkeitä perusrakenteita.

“Kongon demokraattisen tasavallan koillisosat ovat yhden tämän päivän kamalimman humanitaarisen kriisin näyttämöitä. Lapsia uhkaa niin tuhkarokko kuin ebola ja siirtymäleirien karu arki. Meidän tulee tehdä kaikkemme lasten suojelemiseksi,” Beigbeder sanoo.

Tuhkarokkokampanjoita on myös suunniteltu Tchomian ja Nyankunden terveydenhuollon piireihin.

8. heinäkuuta lähtien Kongon demokraattisessa tasavallassa on todettu 2 428 ebolatartuntaa, joista 1 641 on johtaneet kuolemaan. Lähes 30 prosenttia tartunnoista on osunut lapsiin.

UNICEFista

UNICEF työskentelee maailman jokaisessa kolkassa ja pyrkii tavoittamaan kaikista vähäosaisimmatkin lapset. Toimimalla yli 190 maassa, UNICEF tekee työtä sen eteen, että jokaisella maailman lapsella olisi parempi tulevaisuus.

Lisätietoja:

www.unicef.org/drcongo/en

www.facebook.com/UnicefRDC

www.twitter.com/UNICEFrdc

Yhteydenotot:

Sylvie Sona, UNICEF DR Congo; +243 817 096 215; [email protected]

Julkaistu 12.7.2019