Siirry sisältöön

Lapsen oikeuksien juhlan kunniaksi somen ovat vallanneet lapsuuskuvat ja moni ikoninen rakennus loistaa tänään sinisenä

Laura Närhi, Maaret Kallio, Jari Tervo, Darude ja monet muut julkisuuden henkilöt ovat lapsuuskuvallaan #lastenpuolella.

Uutinen
Myös UNICEFin työntekijät ovat julkaisseet lapsuuskuviaan lapsen oikeuksien viikon kunniaksi. ©UNICEF

 Jokainen meistä on joskus ollut lapsi. Höpsö, ihana, pelokas, utelias, rakastettu riiviö. Siksi Suomen UNICEF on haastanut kaikki mukaan vaihtamaan profiilikuvansa lapsuuskuvaan Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja LinkedInissä ja olemaan näin #lastenpuolella.

- Olemme iloisesti yllättyneitä siitä valtavasta lapsuuskuvien tulvasta, jonka haaste on saanut aikaan, sanoo Suomen UNICEFin sosiaalisen median tuottaja Tuuli Hongisto.

Lapsuuskuvahaasteeseen ovat lähteneet mukaan muun muassa Mikael Jungner, Krista Kosonen, Pirkka-Pekka Petelius, Jesse Kaikuranta, Anna Perho ja Riku Rantala.

- Lapsen oikeudet ovat selvästi suomalaisten sydäntä lähellä. Yksityisten henkilöiden lisäksi yritykset ja yhteisöt ovat ihanan luovasti liikkeellä. Olemme saaneet esimerkiksi Linnanmäen huvipuistolta Twitterissä kuvan puiston ensiaskelista, Hongisto kertoo.

Lapsen oikeudet
30 vuotta

Kolmekymmentä vuotta sitten tehtiin historiaa. Maailman valtiot sopivat yhdessä lasten ihmisoikeuksista.

Syntyi YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Sen ansiosta lasten hyvän elämän edistäminen ei enää ollut hyväntekeväisyyttä vaan valtioiden velvollisuus.

Meillä on syytä juhlaan, sillä lapset voivat paremmin kuin koskaan. Mutta työmme ei ole valmis. Muun muassa sodat ja ilmastonmuutoksen kiihtyminen vaarantavat saavuttamamme edistyksen.

Tänään maailma on sininen,
joulupukin pajakylää myöten

UNICEFin aloitteesta ikonisia rakennuksia valaistaan tänään lapsen oikeuksien päivänä siniseksi ympäri maailmaa, myös Suomessa.

Juhlavalaistuskampanjassa ovat mukana muun muassa Finlandia-talo, Tampere-talo, Lahden Sibelius-talo ja Kansallisteatteri sekä Fortum, Tieto, Microsoft, Kesko, Lindström Invest ja Messukeskus. Kuopiossa valaistaan kaupungintalo, Lahdessa radiomastot, Hämeenlinnassa Verka-tehdas, Tampereella Näsinneula ja Tammerkosken keskiputous sekä Rovaniemellä Joulupukin pajakylä.

- Somen lapsuuskuvat ja rakennusten valaisu muistuttavat siitä, että lapset ja lapsen oikeudet tarvitsevat meitä aikuisia puolustajikseen, nyt ja tulevaisuudessa, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

***      

Lapsen oikeuksien viikon tapahtumia voi seurata somessa aihetunnisteilla #lastenpuolella #lapsenoikeudet #UNICEF #WorldChildrensDay #CRC30

 

Julkaistu 20.11.2019