Neljä asiaa, jotka ratkaisevat maailman lasten koulutuskriisin
Lähes kaikki maailman lapset aloittavat koulun. Mutta 60 prosenttia lapsista ei opi edes perustaitoja. Mitä pitäisi tehdä?
Koulutus on kriisissä. UNICEF arvioi vuoden 2017 koulutustyön vuosiraportissaan, että nykyisellä menolla maailmassa on 1,5 miljardia ihmistä pelkän alakoulun varassa vuonna 2030.
Vielä huolestuttavampaa on, että suurin osa heistä ei osaa edes lukea (UNESCO).
Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki listaa neljä asiaa, joiden avulla koulutus saadaan kuntoon kehittyvissä maissa.
1. Pidetään sopimuksista kiinni:
valtiot pystyvät mihin haluavat
On huikea menestystarina, että yhdeksän kymmenestä lapsesta pääsee sukupuoleen katsomatta kouluun.
Vuonna 1950 vain puolet maailman lapsista aloitti koulun. Vuonna 1970 luku oli noussut 70 prosenttiin. Samaan aikaan lasten määrä kasvoi harppauksin.
Vuosi 1989 oli käännekohta. Silloin solmittiin YK:n lapsen oikeuksien sopimus.
– Oli merkittävää, että valtiot velvoitettiin järjestämään maksuton perusopetus jokaiselle lapselle, Hetemäki sanoo.
Hetemäen mukaan valtiot ottivat koulutuksen järjestämisen hienosti asiakseen. Yhdessä rysäyksessä lapset kaikkialla maailmassa lähtivät koulutielle.
Se on osoitus tahdosta.
Tänä vuonna sopimus täyttää 30 vuotta. Edessä olevat haasteet voidaan Hetemäen mukaan yhtä lailla ratkoa päätöksillä ja pitkäjänteisellä sitoutumisella asialle.
Sopimukseen on kirjattu myös, että valtion on edistettävä toisen asteen koulutusta ja opinto-ohjausta sekä ehkäistävä koulunkäynnin keskeyttämistä.
On aika kääriä hihat.
2. Rakenteet kuntoon:
kehitys kätkee alhaisen oppimisen
Tansaniassa kävi 1990-luvulla hullusti. Maa yritti kaikin keinoin saada kaikki lapset kouluihin. Luokat paisuivat liian suuriksi.
– Blokki tuli vastaan, Hetemäki kertoo.
Koulutiloja tai koulutarvikkeita ei ollut riittävästi, ja opettajat olivat epäpäteviä. Lapset istuivat lattialla oppimatta juuri mitään.
Tarina on sama monissa köyhissä maissa.
UNESCO kertoi vuoden 2017 tilastokatsauksessaan, että 617 miljoonaa eli 60 prosenttia lapsista ja nuorista ei opi koulussa edes perustaitoja.
Tilanne on hankalin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa arvioidaan puuttuvan 17 miljoonaa ala-asteen opettajaa. Alueella asuu myös yli puolet koulun ulkopuolelle yhä jäävistä lapsista.
Hetemäki kertoo yhden asian johtavan toiseen.
– Ensinnäkin on pulaa ihmisistä, joilla on sekä tarpeeksi koulutuspohjaa että taloudelliset mahdollisuudet jatkokouluttautua opettajaksi. Toisaalta on pulaa opettajankoulutuslaitoksista. Kaiken kukkuraksi yhteiskunta ei pysty takaamaan opettajille kunnollista palkkaa.
Kierre katkaistaan vain panostamalla yhteiskunnan rakenteisiin.
Opettajia tarvitaan lisää erityisesti kulttuurisista vähemmistöistä, jotta lapset saisivat opetusta omalla äidinkielellään. Usein vähemmistöjen mahdollisuudet kouluttautua ovat kaikkein rajallisimmat. © UNICEF/UN0259899/Raab
3. Tehdään vahvaa yhteiskuntapolitiikkaa:
laatu vaatii investointeja
Hetemäen mukaan valtioiden tulee tukea koulutuspolitiikkaa vahvalla yhteiskuntapolitiikalla.
– Ei voi tehdä vain yhden sektorin politiikkaa. Koulut ovat osa julkishallintoa, ja valtion tulee suunnitella esimerkiksi verotus niin, että se tuottaa varoja myös opettajien palkkoihin.
Ecuadorissa todettiin kymmenisen vuotta sitten, että vain noin viidennes asukkaista maksoi veroja. Monilla tuloja ei juuri ollut tai veropolitiikka ei tunnistanut kaikkia yrittämisen muotoja.
Yhtä kaikki, valtion mahdollisuudet pitää yllä julkisia palveluita kuten kouluja olivat pienet.
YK-järjestönä UNICEFilla on vahva asema valtioiden yhteistyökumppanina, ja viime vuodet järjestö on tukenut valtioita etenkin niiden oman investointipohjan rakentamisessa.
– Osallistumme yhteiskuntapoliittisten ohjelmien tekoon ja autamme valtioita suunnittelemaan työtään kestävälle pohjalle, Hetemäki kertoo.
Moni kehittyvä maa kamppailee kasvavan eriarvoisuuden kanssa. Esimerkiksi kaupungeissa voi olla opettajien suhteen ylitarjontaa, mutta maaseudulla heistä on huutava pula.
– Valtioiden tehtävänä on tasata kehitystä ja laittaa rakenteet kuntoon, Hetemäki painottaa.
Hetemäki huomauttaa, että ongelma ei kuitenkaan ole yksin peruskoulussa.
4. Satsataan varhaislapsuuteen:
ensimmäiset elinvuodet määrittelevät oppimiskyvyn
Vaikka lapset pääsevät kouluun tasa-arvoisesti, he eivät todellisuudessa aloita samalta viivalta.
Koulusta putoavat ensin lapset, jotka ovat jo etukäteen haavoittuvaisimmassa asemassa: köyhiä, vammaisia, vähemmistöjä ja vähemmistökieltä käyttäviä. Tälle on syynsä.
Köyhyys on voinut jo jättää lapseen pysyvät jäljet.
– Kyky oppia kehittyy varhaislapsuudessa, jolloin aivojen kehitys on nopeimmillaan, Hetemäki kertoo.
Noin 90 prosenttia ihmisen aivoista kehittyy viidenteen ikävuoteen mennessä. Siksi on hälyttävää, että joka viides maailman alle viisivuotiaista lapsista kärsii aliravitsemuksesta, joka heikentää kehitystä.
Lapsi, joka on saanut monipuolista ruokaa, on siis etulyöntiasemassa koulussa.
UNICEF tukee päiväkotitoimintaa esimerkiksi Mongoliassa hyvästä syystä. © UNICEF/UN0253412/Pasquali
Toinen yllättävän määräävä tekijä on esiopetukseen osallistuminen. Suomessa havahduttiin vuonna 2001 siihen, että romanilapsista 98 prosenttia ei ollut mukana esiopetuksessa.
– Ensimmäisellä luokalla romanilapset eivät osanneet samoja asioita kuin muut luokkalaiset. Esimerkiksi leikata saksilla, pitää kynää, istua pulpetissa ja kuunnella, Hetemäki kertoo.
Kuilua on vaikea kuroa kiinni.
Esiopetuksesta tuli Suomessa pakollista 2015 alusta. Koko maailmassa noin puolet esikouluikäisistä lapsista pääsee varhaiskasvatuksen piiriin.
UNICEF ohjaakin valtioita panostamaan varhaislapsuuteen, sillä se voi mullistaa oppimistulokset myöhemmällä iällä. Edistystä tapahtuu, esimerkiksi Laos viisinkertaisti varhaiskasvatukseen ohjaamansa varat vuosien 2007-2014 välillä.
– Varhaislapsuuteen panostaminen on tehokkain tapa varmistaa, että lapsilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä myös koulussa, Hetemäki painottaa.
Lisätietoja:
Suomen UNICEF kannustaa investoimaan prosentin osingoista maailman lasten koulutukseen:
