Siirry sisältöön

UNICEF kehittää Nokian tuella Indonesiaan tehokkaampia terveyspalveluja - ensimmäisessä vaiheessa rokotettiin 58 miljoonaa lasta

Mobiiliteknologia mahdollisti perheiden tavoittamisen massiivisessa rokotusohjelmassa.

Uutinen
Pieni poika saa rokotteen tuhkarokkoa ja vihurirokkoa vastaan Indonesian Surabayassa. ©UNICEF/2017/van Oorsouw

Nokia jatkaa vuonna 2017 alkanutta tukeaan UNICEFin työhön Indonesian lasten terveyspalvelujen kehittämiseksi. Tavoitteena on parantaa terveys-, ravinto- ja hygieniapalvelujen kattavuutta ja laatua mobiiliteknologian avulla. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rokotettiin 58 miljoonaa indonesialaista lasta tuhka- ja vihurirokkoa vastaan. Perheiden tavoittamisessa hyödynnettiin tekstiviestitoimintoa käyttävää RapidPro-palvelua.

– Olemme saavuttaneet huikeita tuloksia Nokian tuen avulla. Koskaan aiemmin ei mobiiliteknologiaa ole hyödynnetty yhtä isossa mittakaavassa kuin tässä rokotusohjelmassa, jonka avulla 58 miljoonaa lasta sai suojan hengenvaarallisia tauteja vastaan, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.   

– Lisäksi 3 miljoonaa ihmistä malaria-alueilla saatiin tukitoimien pariin ja suurkaupunkien slummialueiden lasten rokotuskattavuus parani merkittävästi. Olemme erittäin kiitollisia, että Nokia jatkaa UNICEFin tärkeänä kumppanina varmistamassa Indonesian lapsille paremmat mahdollisuudet elämään, Ketola sanoo.

Seuraavan kahden vuoden aikana noin 625 000 lasta rokotetaan poliota vastaan syrjäisissä ja vaikeakulkuisissa Papuan ja Länsi-Papuan provinsseissa. Acehin maakunnassa lähes 25 000 lasta ja äitiä saadaan varhaisterveyspalvelujen piiriin. Lisäksi noin 300 000 HIV-potilasta – mukaan lukien HIV-positiivisia raskaana olevia naisia - saadaan testattua ja tuotua hoidon piiriin ympäri maata.

Kymmenet miljoonat
lapset hyötyvät

Indonesian hallituksen tavoitteena on hyödyntää hankkeen käytäntöjä ja siinä kehitettyä teknologiaa maan muillakin alueilla. Hyödyt koskisivat silloin kymmeniä miljoonia lapsia.

– Tämä projekti on erinomainen esimerkki siitä, miten eri tahot voivat tehdä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Uskomme, että tulevaisuudessa uudet teknologiat kuten 5G luovat entistä enemmän mahdollisuuksia parantaa ihmisten elinolosuhteita, sanoo Nokian kestävän kehityksen johtaja Karoliina Loikkanen.

Indonesiassa on noin 89 miljoonaa lasta. Väestö asuu hajallaan maan yli tuhannella saarella, osin hyvin vaikeakulkuisilla alueilla. Vaikka maan lapsikuolleisuusluvut ovat kehittyneet parempaan suuntaan viimeisinä vuosikymmeninä, ovat köyhyys ja eriarvoisuus silti vakava ongelma.

Myös terveysongelmat kasautuvat heikoimmassa asemassa oleville lapsille. Indonesian itäosissa joka kymmenes lapsi kuolee edelleen ennen viidettä ikävuottaan.

Lisätietoja

Hanna-Leena Markus
Avainasiakasvastaava, Suomen UNICEF ry
040 560 3959, [email protected]

Julkaistu 19.11.2019