Siirry sisältöön

UNICEF kutsuu koulut ja opettajat jakamaan Kympin todistuksen kaikille oppilaille

Kympin todistus muistuttaa, että jokainen lapsi on yhtä arvokas.

Uutinen
UNICEF toivoo kaikkien Suomen koululaisten saavan tänä keväänä Kympin todistuksen. © UNICEF/Suomi 2019/Hanna-Kaisa Hämäläinen

UNICEFin Kympin todistus muistuttaa jokaisen lapsen yhtäläisestä arvosta ja kertaa samalla oppilaille ytimekkäästi, mistä lapsen oikeuksissa on kyse.

Todistuksen saaja saa pelkkiä kymppejä, muun muassa ihmisarvostaan ja persoonastaan sekä koskemattomuutensa, oppimisoikeutensa ja hyvinvointinsa tärkeydestä.

Todistuksen kääntöpuolella kerrotaan tiiviisti, mitä lapsen oikeudet koululaiselle tarkoittavat.

- YK:n Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Siksi juuri nyt tuntuu tärkeältä muistuttaa, että jokainen lapsi ja nuori on kympin arvoinen omana itsenään, sanoo UNICEFin asiantuntija Mia Malama.

UNICEF toivoo kaikkien peruskoululaisten saavan tänä keväänä Kympin todistuksen.

”Kouluarvosanat eivät ole
ihmisarvon mittari”

– Oppilaille on tärkeää muistuttaa, etteivät kouluarvosanat ole ihmisarvon mittari, sanoo raahelainen luokanopettaja Anna Karjula.

Hän keksi Kympin todistuksen alkuperäisen idean jo muutamia vuosia sitten. Viime syksynä hän tarjosi todistusta UNICEFin käyttöön.

Mia Malama UNICEFilta innostui ideasta ja muokkasi todistuksen lapsen oikeuksiin perustuvaksi.

Koulukiusaaminen on
lapsenoikeuskysymys

Suomessakin on puutteita lapsen oikeuksien toteutumisessa.

- Esimerkiksi koulukiusaaminen on lapsenoikeuskysymys. Se loukkaa jokaisen lapsen oikeutta kehittyä täyteen mittaansa ja olla turvassa niin fyysisesti kuin psyykkisesti, Malama toteaa.

Kympin todistuksessa muistutetaan, ettei kiusaamista pidä seurata sivusta, vaan siitä pitää ilmoittaa aikuiselle ja aikuisten velvollisuus on puuttua asiaan.

Opettaja voi ladata todistuksen käyttöönsä nettisivulla www.unicef.fi/kympintodistus. Myös muut lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevat tahot voivat vapaasti jakaa todistusta.


» Lataa Kympin todistus käyttöösi

Lisätietoja

Mia Malama, Suomen UNICEF
FT, Erityisasiantuntija – Lapsen oikeudet ja koulutus
[email protected], p.050 3002197

Julkaistu 1.5.2019