Siirry sisältöön

UNICEFin jakama käteisavustus auttaa lähes 9 miljoonaa ihmistä Jemenissä

Valtava määrä perheitä on menettänyt kaikki varansa Jemenissä, jossa maailman pahin humanitaarinen kriisi jatkuu viidettä vuotta. Taloudellinen avustus auttaa heitä selviytymään hengissä.

Uutinen
Yahyan vaimo Khaizaran kuoli synnytyksessä. Jemeniläinen isä on nyt kahdeksan lapsen yksinhuoltaja sotaa käyvässä maassa. © UNICEF/UN0318222/Alahmadi

Lähes yhdeksän miljoonaa ihmistä Jemenissä on hyötynyt UNICEFin jakamasta käteisavustuksesta tänä kesänä.

Käteisavustukset ovat pelastava tekijä perheille, joiden tilanne on Jemenin sodan vuoksi pahentunut koko ajan. Valtaosa jemeniläisperheistä on kuluttanut loppuun kaikki varansa sodassa, joka jatkuu maassa viidettä vuotta.

Yhden perheen avustusmaksu on keskimäärin 7 500 Jemenin rialia eli noin 27 euroa. Maksu auttaa kaikkein köyhimpiä perheitä kattamaan kiireellisimmät tarpeensa. Se jaetaan neljä kertaa vuodessa ja voidaan käyttää esimerkiksi ruokaan tai terveydenhuoltoon ja koulutukseen liittyviin kuluihin.

– Ostan projektista saamallani rahalla viljaa, sokeria, öljyä ja muita ruokatarvikkeita. Vaikka summa ei ole suuri, se kattaa kuitenkin elämis- ja ruokakulut. Odotamme rahasummaa samalla innolla kuin odotamme päivällistä ja illallista, sanoo 55-vuotias leski Fatima Hussain Al-Tayari. Al-Tayari asuu Jemenin pääkaupungin Sanan laitamilla viiden lapsensa kanssa.

Rahallinen avustus 
on tehokkainta

Konfliktiolosuhteissa rahallinen hätäapu on yksi tehokkaimmista sosiaalisen tuen muodoista. Vastikkeeton raha-avustus mahdollistaa sen, että jokainen perhe pystyy käyttämään avustuksen yksilöllisiin tarpeisiinsa.

Elokuusta 2017 toiminut Maailmanpankin rahoittama Yemen Emergency Cash Transfer -projekti tähtää 1,5 miljoonan kaikkein heikoimmassa asemassa olevan perheen avustamiseen. Hyödyt näkyvät lähes yhdeksän miljoonan ihmisen elämässä. Avustusrahat jaettiin tänä kesänä viidettä kertaa.

Sodan on loputtava,
jotta lapset voivat toipua

Lapset kärsivät Jemenin sodassa eniten. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi moni perhe on selviytyäkseen joutunut naittamaan alaikäisiä lapsiaan tai lähettämään heidät töihin. Osa lapsista on myös joutunut lapsisotilaiksi sodassa, jonka syttymiseen he eivät itse ole mitenkään vaikuttaneet.

Sodan on loputtava, jotta lasten kärsimys helpottuu ja jotta he saavat mahdollisuuden toipua ja palata normaaliin elämään.

Tällä hetkellä osalle perheistä jaettava käteisavustus auttaa heitä pysymään elossa, mutta humanitaarisen avun tarve Jemenissä on valtava.

Auta Jemenin perheitä ja lapsia lahjoittamalla »

Julkaistu 24.7.2019