Siirry sisältöön

Etiopian konflikti johtanut 2,3 miljoonan lapsen humanitaarisen avun tarpeeseen

UNICEF varoittaa lasten syvenevästä ahdingosta taistelualueella Etiopiassa ja pakolaisleirillä Sudanissa. Aliravitsemuksen pelätään pahenevan, kun turvattomuus vaikeuttaa auttajien työtä.

Uutinen
Miren, kolme vuotta, odottaa äitinsä kanssa puuroannosta Kilte Awlaelo Woredassa Etiopian Tigrayssa. Kuva: © UNICEF/UN024969/Sewunet.

Pako Etiopian konfliktialueelta kiihtyy. Tähän mennessä yli 31 000 ihmistä on paennut Tigrayn osavaltiossa puhjennutta aseellista konfliktia naapurimaa Sudaniin. Joukossa on ainakin 12 000 lasta, osa heistä ilman huoltajia. 

UNICEF arvioi, että lähiviikkoina Sudaniin saapuu 200 000 ihmistä lisää. Samaan aikaan 2,3 miljoonaa etiopialaislasta Tigrayssa tarvitsee kiireellistä humanitaarista apua.

UNICEF varmistaa, että lapset saavat leireillä ruokaa, juomaa, hygieniapalveluja ja terveydenhoitoa. Järjestö aloittaa marraskuun lopulla myös poliorokotuskampanjan. 

Turvattomuus vaikeuttaa
aliravitsemuksen hoitoa

Etiopiassa UNICEF kantaa erityistä huolta muun muassa siitä, miten Tigrayn taistelualueella olevien aliravittujen lasten hoito turvataan. Ongelmat liikkumisessa ja tiedonkulussa hankaloittavat avustusjärjestöjen työtä. Tilanne uhkaa muuttua erittäin haastavaksi joulukuun aikana, ellei avun kuljetus alueelle helpotu.

Aliravitsemus oli pahentunut jo ennen konfliktia heinäsirkkojen aiheuttamien viljelystuhojen ja koronapandemian vuoksi.

Väkivaltaisuudet Pohjois-Etiopiassa sijaitsevan Tigrayn osavaltion ja maan keskushallinnon välillä käynnistyivät marraskuun alussa. 

Lisää aiheesta:

Lue UNICEFin pääjohtaja Henrietta Foren lausunto täältä:

https://www.unicef.org/press-releases/23-million-children-tigray-region-ethiopia-need-humanitarian-assistance-thousands

Lue, miten UNICEF auttaa pakolaislapsia Sudanissa:

https://www.unicef.org/press-releases/geneva-palais-briefing-note-situation-ethiopian-children-fleeing-sudan-and-unicefs

 

Julkaistu 25.11.2020