Siirry sisältöön

"Kuin painajainen, mutta hereillä" - Jemen horjuu nälänhädän partaalla

UNICEF varoittaa, että Jemenin lasten tilanne on katastrofaalinen. Aliravittuja lapsia on jo yli kaksi miljoonaa.

Uutinen
Punainen tarkoittaa vaaraa! Pienen Amalin käsivarsi mitataan vakavan aliravitsemuksen havaitsemiseksi. Mittauspaikkana on Arhabin terveyskeskus Sana'a maakunnassa Jemenissä. © UNICEF/UN0372081/Alzekri

Konfliktien piinaama Jemen horjuu hengenvaarallisen nälänhädän partaalla. UNICEF, Maailman ruokaohjelma WFP ja YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO varoittavat, että aika sen estämiseksi käy vähiin.

Lasten tilanne on sietämättömän vaikea. Joka kymmenes minuutti yksi jemeniläislapsi kuolee sairauteen, joka olisi ollut ehkäistävissä.

UNICEFin tuoreet luvut osoittavat, että Jemenissä on nyt 2,1 miljoonaa aliravittua lasta ja 358 000 lapsella tila on kehittynyt vakavaksi. Osa lapsista osoittaa jo nälänhädän merkkejä.

Maailman vaarallisimpia
paikkoja olla lapsi

Yhteensä 12 miljoonaa lasta Jemenissä tarvitsee kiireellistä humanitaarista apua.

– Tilanne on katastrofaalinen. Jemen on maailman vaarallisimpia paikkoja olla lapsi. He elävät kuin painajaista, mutta hereillä, kansainvälisen UNICEFin pääjohtaja Henrietta Fore sanoo.

– Ilman välitöntä apua yhä useampi lapsi kuolee. Mutta olemme pitäneet nälänhädän loitolla Jemenissä ennenkin, ja pystymme siihen nytkin, jos saamme tarpeeksi tukea hätäavun nopeaan perillemenoon, Fore muistuttaa YK-järjestöjen yhteisessä tiedotteessa.

Nälänhätä uhkaa
5 miljoonaa ihmistä

Jemenissä on ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen löydetty yksittäisiä alueita, joilla olot ovat nälänhädän kaltaiset. Pelkona on, että näillä alueilla elää puolen vuoden päästä jo 47 500 ihmistä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin nyt.

UNICEF, WFP ja FAO ennustavat myös, että heinäkuuhun mennessä nykyisten 3,6 miljoonan sijasta peräti 5 miljoonaa jemeniläistä tarvitsee ruoka-apua. Ellei suunta muutu pian, heitäkin uhkaa nälänhätä, johon pitkittynyt hätätilanne voi johtaa.

– Maailma ei saa nyt kääntää selkäänsä Jemenin perheille. On kyllin hyvin tiedossa, että vuodesta 2021 tulee edellistä vaikeampi, WFP:n pääjohtaja David Beasley korostaa.

Yli puolet väestöstä
suistuu ruokakriisiin

Ruokaturvan puute näkyy eri muodoissaan yhä useamman jemeniläisen elämässä. Ruokakriisi uhkaa ensi vuonna jopa 16,2 miljoonaa jemeniläistä.

Se on yli puolet maan väkiluvusta. Ruokakriisissä ruoan saanti on vakavasti vaarassa, ja aliravitsemuksen riski kasvaa.

Pääsyy Jemenin surkeaan tilanteeseen on vuosia jatkunut konflikti, joka on uuvuttanut perheet, nostanut elinkustannuksia ja pysäyttänyt maan oman ruokatuotannon. Jo yli 80 prosenttia Jemenin ruoasta on tuontitavaraa.

Tänä vuonna myös koronapandemia, rankkasateet ja heinäsirkkaparvet ovat vaikeuttaneet ihmisten mahdollisuuksia hankkia perheilleen syötävää.

Tärkeintä Jemenissä olisi pysäyttää konflikti, jotta Jemen voisi omin voimin parantaa ruokaturvaansa ja palata turvallisen uudelleenrakennuksen tielle.

Suomalaisten apu
menee perille

UNICEF tarjoaa ensi vuonna hoitoa yli 289 000:lle vakavasta aliravitsemuksesta kärsivälle lapselle Jemenissä. Kansainvälinen UNICEF tarvitsee 441 miljoonaa euroa työhönsä Jemenissä. Tavoitteesta oli marraskuussa 2020 koossa 195 miljoonaa euroa.

Me autamme! Tällä viikolla Suomen UNICEF lähetti lahjoituksina saadut 260 000 euroa Jemenin lasten tueksi. Lämmin kiitos lahjoittajillemme!

Keräys jatkuu edelleen. Lahjoita Jemeniin osoitteessa unicef.fi/jemen tai lähettämällä tekstiviesti JEMEN15 numeroon 16110. Tekstiviestilahjoituksen arvo on 15 euroa.

Julkaistu 11.12.2020