Siirry sisältöön

Maailman parhaat opettajat poikkeusoloissa

Korona-epidemian aiheuttaman poikkeustilan aikana opettajan rooli korostuu. Opettaja voi olla lapsen elämässä ainoa aikuinen, joka kysyy, kuinka voit ja oletko syönyt tänään.

Mia Malama Näkökulma
Mia Malama
Koululainen pitelee kirjoja kädessään.
© UNICEF/Suomi 2018/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Saimme nähdä uskomattoman upean ja nopean siirtymisen etäoppimiseen Suomen kouluissa viime viikolla. Rehtorit organisoivat opettajien kanssa lyhyessä ajassa niin etäopetuksen aloittamisen kuin lähiopetuksen jatkamisen tietyille oppilasryhmille.

Tämä osoitti, kuinka mahtavia ja luotettavia ammattilaisia opettajamme ovat. Uusi tilanne näytti myös sen, että poikkeustilanteessa löytyy yhteishenkeä, venymistä ja jaksamista.

Meillä on korkeasti koulutetut opettajat, joilla on erinomaisesti hallussa niin opetussisällöt, pedagogiikka kuin motivaatiokin. Turhaan ei suomalaisia opettajia kehuta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Nyt on aika miettiä, ketkä
tarvitsevat eniten tukea

Nyt, kun perusasiat on saatu rullaamaan, on aika tarkastella opettajien työssäjaksamista ja priorisointeja.

Opettajakaan ei ole superihminen. Etäopetuksessa opettaja ei millään pysty tarjoamaan yksilöllistä tukea luokan jokaiselle oppilaalle jatkuvasti. Tällaisessa tilanteessa pitää huolehtia ensin niistä, jotka ovat vaarassa pudota kelkasta.  

Normaalisti opettajat ovat tottuneet olemaan tuntosarvet koholla, kiertelemään luokassa ja varmistamaan, että kaikki erilaiset oppijat pysyvät mukana. Luokassa on usein apuna myös koulunkäynnin ohjaaja.

Etäopetustilanne on uusi ja vaatii ehkä uudenlaisia keinoja heikoimmassa asemassa olevien oppilaiden huomioimiseksi. Opettajan kannattaakin miettiä ohjeistuksia, tehtäviä ja ajankäyttöä juuri näiden oppilaiden näkökulmasta.

Monet lapset jäävät
vaille vanhemman tukea

Hallitus päätti, että lähiopetus on mahdollista erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille ja 1.-3 luokkalaisille. Mutta nämä eivät ole ainoita lapsiryhmiä, jotka tarvitsevat nyt opettajan erityistä huomiota.

On monia lapsiryhmiä, jotka eivät saa kotona riittävästi tukea.

Jos huoltaja ei kielitaidon puutteiden vuoksi ymmärrä opettajan ohjeita, hänen on vaikeaa tukea lastaan opiskelussa. Huoltajalla voi olla mielenterveys- tai päihdeongelmia tai muuten haasteellinen elämäntilanne.

Myös köyhyys vaikuttaa vanhempien kykyyn tukea lasta. Monille lapsille kouluruoka on ollut päivän ainoa lämmin ateria. Olisikin tärkeää, että koulu mahdollistaisi kouluruokailun myös etäopetuksessa oleville, toki turvallisuus huomioiden. 

Opettaja voi olla lapsen
ainoa huolehtiva aikuinen

Opettajan rooli korostuu tässä poikkeuksellisessa ajassa. Hän voi olla lapsen elämässä ainoa aikuinen, joka kysyy, kuinka voit ja oletko syönyt tänään.

Opettaja tuntee omat oppilaansa parhaiten ja tunnistaa heistä haavoittuvimmat.

Tätä osaamistaan opettaja ei voi ulkoistaa toiselle viranomaiselle. Sen sijaan olisi tärkeää, että opettajat ja esimerkiksi kunnan sosiaaliviranomaiset tekisivät tiivistä yhteistyötä jokaisen lapsen hyvän elämän varmistamiseksi – myös korona-ajan poikkeustilanteessa.

Jaa hyvät ideasi
eriarvoisuuden ehkäisyyn

Nyt on aika kerätä ja jakaa hyviä käytäntöjä, joilla varmistaa heikoimmassa asemassa olevien lasten oppimista ja ehkäistä eriarvoisuudesta johtuvaa kuilua lasten välillä.

Keiden olet huomannut tarvitsevan erityistä apua tässä tilanteessa? Millaisia keinoja olet kehittänyt varmistaaksesi, että haavoittuvaisimmat lapset eivät tipahda kelkasta etäopetuksessa? Jaathan ideasi aktiivisesti myös kollegoillesi.

Kuulisimme myös UNICEFissa mielellämme lisää näistä ideoista. Lähetä ideasi ja parhaat käytäntösi osoitteeseen [email protected] tai jaa ne tämän blogipostauksen kommenttikenttään sosiaalisessa mediassa.  

Suuri kiitos sinulle opettaja, että ponnistelet jokaisen lapsen oppimisen ja turvallisen arjen puolesta!


***

Julkaistu: 23.3.2020
Otsikkokuva: © UNICEF/Suomi 2018/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Julkaistu 23.3.2020