Siirry sisältöön

UNICEF ja WHO varoittavat: lasten rokotuskattavuus on vaarallisessa laskussa koronapandemian takia  

WHO ja UNICEF varoittavat hälyttävästä maailmanlaajuisesta laskusta rokotettujen lasten määrässä. Tämä johtuu koronapandemian aiheuttamista katkoksista rokotteiden toimituksissa ja ottamisessa. Tuoreen datan mukaan katkokset vaarantavat viime vuosikymmenien hyvän kehityksen lasten rokottamisessa.

Uutinen
Kolmen kuukauden ikäinen syyrialainen Zuka-tyttö sai rokotteensa kesäkuussa UNICEFin ja WHO:n rokotuskampanjassa. Viiden päivän aikana pyrittiin rokottamaan 99 000 alle viisivuotiasta lasta Aleppon maakunnassa. Moni lapsi on jäänyt vaille elintärkeitä rokotuksia perheen paetessa konfliktia. © UNICEF/UNI346889/Chnkdji

UNICEFin, WHOn ja Kansainvälisen rokotusallianssi Gavin tutkimuksesta käy ilmi, että 82:sta tutkimukseen vastanneesta maasta kolme neljäsosaa raportoi katkoksista rokoteohjelmissaan toukokuussa 2020. Syyt vaihtelivat. Vaikka palveluita olisi ollut tarjolla, ihmiset eivät välttämättä tavoittaneet niitä liikkumisen rajoitusten vuoksi tai sen takia, että he eivät halunneet lähteä kodeistaan. Taustalla oli myös taloudellisia syitä ja pelkoa koronan tarttumisesta.

Osa terveydenhuollon henkilökunnasta ei myöskään pystynyt tarjoamaan rokotteita, sillä heitä oli siirretty koronakriisiin liittyviin tehtäviin, heiltä saattoi puuttua tarvittavia suojavarusteita tai he eivät päässeet liikkumaan.

Vuoden 2020 ensimmäisen neljän kuukauden datan mukaan esimerkiksi kurkkumätä, jäykkäkouristus ja hinkuyskä -rokotteen (DTP3) kattavuus on tippumassa ensimmäistä kertaa 28 vuoteen.

Koronapandemian vuoksi myös ainakin 30 rokotuskampanjaa tuhkarokkoa vastaan on peruttu tai on vaarassa peruuntua. Tämä voi johtaa tuhkarokkoepidemioiden puhkeamiseen.

"Emme voi vaihtaa yhtä terveyskriisiä toiseen", sanoo UNICEFin pääjohtaja Henrietta Fore. 

 "Meidän täytyy estää rokotuskattavuuden laskeminen ennen kuin koronan sijasta muut sairaudet vaarantavat lasten elämän".

Viisikuukautinen Soro Issuf odottaa rokotusvuoroaan Korhogon sairaalassa Norsunluurannikolla.

Viisikuukautinen Soro Issuf sai huhtikuussa rokotteita Korhogon sairaalassa Norsunluurannikolla. © UNICEF/UNI325596/Norsunluurannikko 2020/Dejongh

Rokotuskattavuuden kasvu pysähtyi jo ennen koronaa

Vaikka hyvää kehitystä on tapahtunut ja esimerkiksi HPV-rokote on saatu jo 106 maahan, rokotuskattavuuden globaali kasvu oli pysähtynyt jo ennen koronapandemiaa.

Vuonna 2019 lähes 14 miljoonaa lasta jäi ilman elintärkeitä rokotteita, kuten DTP3- ja tuhkarokkorokotetta. Suurin osa näistä lapsista eli Afrikassa ja heillä ei todennäköisesti ollut pääsyä myöskään muihin terveyspalveluihin. Kaksi kolmasosaa tuli kymmenestä alimman ja keskitulotason maasta: Angolasta, Brasiliasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Etiopiasta, Intiasta, Indonesiasta, Meksikosta, Nigeriasta, Pakistanista ja Filippiineiltä. Yhä useampi rokottamaton lapsi on kotoisin keskitulotason maista.

Todennäköisyys sille, että tänään syntynyt lapsi saisi kaikki suositellut rokotukset ennen viiden vuoden ikää on alle 20%. 

Rokotteet pelastavat miljoonien lasten hengen joka vuosi

UNICEF toimittaa vuosittain rokotteet lähes puolelle maailman lapsista. Rokotteet pelastavat 2-3 miljoonaa henkeä vuosittain, ja niiden avulla olemme päässeet lähelle polion häviämistä maailmasta. Tuhkarokon aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet 73 % vuosien 2000 ja 2018 välillä, mikä on pelastanut 23,2 miljoonan lapsen elämän.

WHO ja UNICEF tekevät töitä sen hyväksi, että valtiot saavat terveyspalvelunsa jälleen toimintaan ja pandemian aiheuttaman katkoksen rokotuksissa kurottua umpeen.

 

Lisätietoa:  

UNICEFin ja WHO:n kansainvälinen tiedote

Immunization coverage estimates data visualization, July 2020

Immunization coverage -- Are we losing ground?

WHO and UNICEF pulse survey: Special feature: Immunization and COVID-19

 

 

Julkaistu 17.7.2020