Yksinliikkuvat pakolais- ja siirtolaislapset Kreikassa - Suomen UNICEF toivoo ripeitä toimia
UNICEF on tyytyväinen siitä, että Suomen hallitus käy aktiivista keskustelua Kreikan pakolaisleireillä olevien yksinäisten pakolaislasten ottamiseksi Suomeen. Toivomme asiassa ripeitä toimia.
Mediassa ja keskusteluissa liikkuu olettamuksia ja vääriä tietoja, ja moni taho on viitannut tilanteen tarkistamiseksi UNICEFiin.
UNICEF vetosi jo alkusyksystä kaikkiin EU-maihin, jotta ne ryhtyisivät tarmokkaampiin toimiin näiden lasten uudelleensijoittamiseksi Euroopan maihin.
– Suomen hallitusta lähestyttiin erityisesti, koska Suomi oli tärkeässä roolissa EU:n puheenjohtajamaana. Suomen hallitusta lähestyttiin niin Suomessa kuin EU:n edustajiston kautta, ja heitä on informoitu lasten hälyttävästä tilanteesta ja lasten määristä, kertoo Suomen UNICEFin ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäki.
Jo elokuussa 2019 UNICEF tiedotti, että yksinliikkuvien pakolais- ja siirtolaislasten tilanne Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa on erittäin huolestuttava, Kreikan tilanteen ollessa pahin. Jo tuolloin näiden lasten lukumäärä nousi korkeimmalle sitten 2015 alkaneen suuren pakolaisliikehdinnän jälkeen. Sittemmin lukumäärä on yhä kasvanut, ja myös yksinliikkuvien lasten osuus. Noin 20 prosenttia lapsista on Kreikan leireillä ilman perheitään.
Alle 18-vuotias on aina lapsi ja oikeutettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen takaamaan erityiseen suojeluun. YK-järjestöt (UNHCR, UNICEF, IOM) seuraavat ja myös tilastoivat lasten iät. Kreikassa perheiden mukana liikkuvista 89 % on alle 15-vuotiaita, yksinliikkuvista taas suhde on päinvastainen, 83 % on 15-17 vuotiaita.
– Tämä on luonnollinen ikäjakauma, sillä alle 15-vuotiailla on heikot mahdollisuudet selvitä yksin vaarallisista matkoista, Hetemäki toteaa.