Hyvän tahdon lähettiläs Eija Ahvo päätti laittaa hyvän kiertämään
Isoisä opetti minut kalastamaan, isä hiihtämään metsälatuja, äiti sienestämään ja isoäiti katselemaan järven pinnan liikkeitä. Me aikuiset ja isovanhemmat jätämme itsestämme jälkiä joka päivä. Lapset tarkkailevat kuinka toimimme, mistä olemme kiinnostuneita, miten käyttäydymme ja miten kiitämme. He matkivat meitä, koska luottavat meihin.
Olemmeko tuon luottamuksen arvoisia? Elettyä elämää ei voi muuttaa, mutta meillä on joka päivä mahdollisuus tehdä parempia ja kauaskantoisempia päätöksiä itsemme ja muiden suhteen.
Kun lähdin UNICEFin vapaaehtoistyöhön 35 vuotta sitten, ajattelin, että kyse on lyhyestä projektista.
Totuus on kuitenkin se, että maailman selkkaukset eivät lopu ennen kuin ihminen muuttuu. Rauha ei synny sotimalla vaan keskustelemalla ja luottamusta rakentamalla.
Syyrian sota on kestänyt jo 10 vuotta. Millaisia muistoja jää tänä aikana syntyneille syyrialaislapsille? Jemenin konfliktin keskellä elää kaksi miljoonaa aliravittua lasta. UNICEF auttaa vaikeissa olosuhteissakin lapsia yksi kerrallaan. Elämän on oltava kaunista ja arvokasta, jotta voi olla hyviä muistoja. Lasten elämä riippuu teoista, joita me teemme nyt.
Suomessa näemme valopilkkuja, vaikka korona meitä kaikkia rasittaakin. Suomen UNICEF pitää huolta myös oman maamme lapsista. Lapsiystävällinen kunta -mallin avulla edistetään erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten pääsyä tuen piiriin. Malli on käytössä jo 44 kunnassa Suomessa. UNICEF toimii niin maailmalla kuin myös kotimaassamme.
Lasten elämä riippuu teoista,
joita me teemme nyt.
Päätös: minä päätin tehdä pienen testamenttilahjoituksen UNICEFille. Yksinkertainen laskutoimitus paljastaa: voin olla kuukausilahjoittajana vielä neljä vuotta kuolemani jälkeenkin.
13-vuotias lapsenlapseni soitti juuri ja sanoi puhelun lopuksi: ”Rakastan sinua mumma”. Meidän aikuisten tehtävä on rakastaa, jotta rakkaus ja välittäminen olisivat osa arkea, muistoja lapsuudesta.
***
Julkaistu ensimmäisen kerran Lasten puolella -lehdessä toukokuussa 2021.
Kuva: Teemu Silván