Intiassa tulee menehtymään koronan seurauksiin alle viisivuotiaita lapsia eniten maailmassa
Intian vakavassa koronakriisissä ei ole pelkona vain taudin leviäminen ja viruksen mutaaatiot, vaan pandemian kokoisvaltaisista seurauksista. Koronakriisin aiheuttamat peruspalveluiden heikkenemiset ja taloudelliset seuraukset osuvat rankimmin pieniin lapsiin. Intiassa alle viisivuotiaiden lasten lukumäärä on maailman suurin.
UNICEF nosti lasten vakavan tilanteen esille maaliskuisessa raportissaan. Siinä arvioidaan, että Intiassa kuolee eniten alle 5-vuotiaita lapsia koronan seurauksiin. Maassa myös äitien lapsivuodekuolleisuus on suuri.
Kovin vakavaksi vetää se, että tuota raporttia laadittaessa maa ei ollut vielä ajautunut koronakriisiin, jossa se on nyt huhti-toukokuun vaihteessa.
Intia kuuluu jo lähtökohtaisesti niihin viiteen maahan, joissa kuolee vuosittain eniten alle viisivuotiaita sellaisiin syihin, jotka olisivaat helposti estettävissä. Lisäksi maassa on valtavat alueelliset erot ja epätasa-arvoa.
Intian vakavassa koronakriisissä ei ole pelko vain taudin leviämisestä, vaan sen kokoisvaltaisista seurauksista. Kriisin aiheuttamat peruspalvelujen heikkenemiset ja taloudelliset seuraukset osuvat rankimmin alle viisivuotiaisiin lapsiin - Intiassa alle viisivuotiaiden lukumäärä on maailman suurin.
Koronan karut seuraukset:
lapsiavioliittoja, koulupudokkaita...
Jo ennen koronaa joka kymmenes eteläaasialainen eli köyhyysrajan alapuolella. Kaikista maailman alle viisivuotiaina menehtyvistä lapsista yli neljäsosa kuolee Etelä-Aasiassa. Maaliskuussa julkaistussa raportissa arvioidaan, että koronakriisi on aiheuttanut alueella jo 239 000 alle viisivuotiaan lapsen kuolemaa. Näistä lähes 70% Intiassa (154 020 lasta).
Heti koronakriisin ensimmäisinä kuukausina havaittiin, että köyhyydessä elävien lasten määrä oli kasvussa, samoin nälkäisten, eristettyjen ja kaltoinkohdeltujen lasten määrä. Myös lapsiavioliitot alkoivat lisääntyä.
Samanaikaisesti kaikki ne palvelut, jotka lasta suojelisivat - koulu, terveys- ja ravitsemuspalvelut sekä lasten suojelu - ovat olleet katkolla tai niiden käyttö oli vähentynyt. Näiden elintärkeiden palveluiden käyttöaste puoliintui kaikissa kuudessa tutkitussa maassa.
Koronakriisin jättämät haavat Intian ja muiden Etelä-Aasian maiden lapsiin eivät hevillä arpeudu.
Esimerkiksi nyt lisääntyvistä lapsiavioliitoista seuraa koulujen keskeyttämisiä, teiniraskauksia, lapsivuodekuolleisuuden kasvua, ja niitä lapsia, joilla ei ole tukenaan täyteen mittaansa kasvanutta aikuista äitiä, tulee olemaan yhä enemmän. Kehityksen pyörä pyörähtää taaksepäin.
UNICEF kumppaneineen on työskennellyt pitkään yhteistyössä Intian valtion kanssa ja toimittaa nyt maahan kriisin keskelle kiireellisesti rokotustarvikkeita, happea ja suojavarusteita.
UNICEFin työtä Intian ja muiden kehittyvien maiden koronan vastaiseen työhön voi tukea Suomen UNICEFin Maailman suurin jälleennäkeminen -kampanjassa.
Pandemian vaikutukset Etelä-Aasiassa -tutkimuksessa tarkasteltiin alueen kuutta väkirikkainta maata: Afganistania, Bangladeshia, Intiaa, Nepalia, Pakistania ja Sri Lankaa.
Tutkimuksen tilaaja oli UNICEFin Etelä-Aasian aluetoimisto, ja tutkimuksen toteutti SickKids’ Center for Global Child Health. Raportin tekninen yhteenveto toteutettiin yhteisyössä UNFPA:n ja WHO:n Aasian aluetoimistojen kanssa.