“Kukaan ei voita, ellemme voi suojata kaikkia maita koronavirukselta”
Suvi Rautio työskentelee varajohtajana UNICEFin Kööpenhaminan keskusvarastolla, ja nyt hän käy historiallista rokotekampanjaa koronaa vastaan.
Kööpenhaminan Pohjoissatamassa sijaitsee valtava rakennus, jonka kyljessä lukee isoin kirkkaansinisin kirjaimin UNICEF. Selkeällä säällä täältä näkee helposti Juutinrauman salmen yli Ruotsin puolelle, Malmöhön asti. Toiseen suuntaan katsottaessa näkökentän täyttävät satama-alueen nosturit, joiden takana siintää Kööpenhaminan keskusta. Täällä Tanskassa, meren äärellä, sijaitsee maailman suurin humanitaarinen varastotila, kaikkiaan 20 000 neliömetriä.
Tilat UNICEFin globaalille hankinta- ja toimituskeskukselle lahjoitti Tanskan hallitus. Vuonna 2019 UNICEF hankki 3,2 miljardin euron edestä tarvikkeita ja palveluita terveys-, koulu- ja vesiohjelmiin, ja ne lähetettiin yhteensä noin 150 eri maahan.
Ainutlaatuinen
rokotekampanja
Maailman suurimpana rokoteostajana UNICEF hankkii ja toimittaa vuosittain noin kaksi miljardia rokotetta ja tavoittaa lähes puolet maailman lapsista. Tänä vuonna järjestöllä on kuitenkin meneillään suurempi haaste kuin koskaan, sillä rokotteiden hankintamäärä on kaksinkertaistunut.
Osana COVAX-rokoteyhteistyötä UNICEF ostaa tänä vuonna myös kaksi miljardia koronarokotetta, jotka se toimittaa matala- ja keskituloisille maille. Hankkeella pyritään varmistamaan rokotteiden saatavuus maailman heikoimmassa asemassa oleville.
Koronarokotekampanja on UNICEFille ensimmäinen, jonka kohteena ovat aikuiset.
Tästä valtavasta ja haastavasta logistisesta operaatiosta on omalta osaltaan vastaamassa suomalainen UNICEFin toimitusketjun varajohtaja Suvi Rautio. Hän on ollut UNICEFilla töissä noin 27 vuotta, suurimmaksi osaksi sen maatoimistoissa eri Afrikan maissa sekä Turkissa ja Intiassa.
Kun Suvilta kysyy, mikä on saanut hänet tekemään pitkän uran juuri UNICEFissa, ei vastausta tarvitse miettiä pitkään.
– Mikä voisi olla parempi päämäärä työlle kuin lasten auttaminen ja lasten aseman parantaminen?
Turvaa
hädän hetkellä
Suvi Raution vastuulla ovat kriisiavun tarvikkeet ja UNICEFin globaali logistiikkaketju.
– Täällä Kööpenhaminan keskusvarastolla pidetään koko ajan tarpeeksi hätätarvikkeita kattamaan kolmen kuukauden tarpeet noin 250 000 ihmiselle. Näihin tarvikkeisiin kuuluvat esimerkiksi lääkkeet ja lääketarvikkeet, suojatarvikkeet, kuten teltat, huovat sekä koulutarvikkeet lapsille, Rautio kertoo.
Varastossa säilytetään yhteensä noin 850 erityyppistä tarviketta. Tämän lisäksi valmiudessa on 50 vakiopakkausta hätätilanteen tai konfliktin varalle. Tällaisia pakkauksia ovat esimerkiksi integroitu terveyspakkaus, kätilöpakkaus, kuukautishygieniasarja ja “koulu laatikossa” -pakkaus, joka sisältää koulutarvikkeet 40 lapselle ja yhdelle opettajalle kolmeksi kuukaudeksi. Kriisin sattuessa on äärimmäisen tärkeää, että lapset pääsevät mahdollisimman nopeasti kiinni normaaliin elämään.
– Kriisin keskellä ihmiset eivät ehdi miettimään, mitä he juuri siinä tilanteessa tarvitsevat, joten me olemme ammattilaisten kanssa miettineet sen valmiiksi, Rautio kertoo.
Hätätilanteessa tarvikkeet kyetään toimittamaan UNICEFin varastosta nopeasti niitä tarvitseville.
Robottiteknologian avulla tavaroiden pakkaaminen ja liikuttaminen on lähestulkoon kokonaan automatisoitu. Kuva: © UNICEF/UN0297760/Nabrdalik VII.
UNICEFilla on vuosikymmenten
kokemus rokottamisesta
Koronarokotekampanjan kaksi miljardia rokotetta tulevat kattamaan noin 20 % kohdemaiden väestöstä. Etusijalla ovat terveysalan henkilöstö ja korkean riskin väestö. Rokotusten käynnistäminen köyhissä maissa on tärkeää myös lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Rokotejakelu alkoi helmikuun lopulla, ja toimitukset tulevat kasvamaan sitä mukaa, kuin rokotteet saavat Maailman terveysjärjestö WHO:n hyväksynnän.
– Olemme ainoa organisaatio maailmassa, joka pystyy järjestämään näin mittavan globaalin rokotejakelun. Meillä on siihen vuosikymmenten kokemus, tarvittava ammattitaito ja verkostot, Rautio toteaa.
COVAX-rokoteyhteistyössä UNICEFin tehtävä on hankkia rokotteet ja hoitaa niiden jakelu noin 100 maahan. Tähän kuuluu myös maiden avustaminen rokotteiden vastaanottamisessa vahvistamalla niiden logistiikka- ja kylmäketjua. Viime vuoden loppuun mennessä UNICEF toimitti noin 70 000 jääkaappia kohdemaihin – suurin osa näistä aurinkoenergialla toimivia.
Haasteita kuitenkin riittää. Lentomatkustamisen vähentyessä myös mahdollisuudet lentorahdin kuljettamiseen vähentyneet ja tilauslennoille on tarvetta. Useat lentoyhtiöt ovat tarjonneet resurssejaan koronarokotekampanjalle, mutta tarve lisäkumppaneille on suuri.
Vain globaali solidaarisuus
voi lopettaa pandemian
UNICEF avustaa myös rokotejakelun maakohtaisessa suunnittelussa ja kouluttaa kohdemaiden terveydenhoitohenkilöstöä. Historiallinen operaatio alkoi helmikuun lopulla Norsunluurannikolta ja Ghanasta, ja nyt rokotteita on toimitettu jo myös esimerkiksi Malawiin, Indonesiaan jaTadžikistaniin - yhteensä kuuteenttoista maahan maaliskuun puoliväliin mennessä.
Rikkaat maat eivät yksin ratkaise koronaviruspandemiaa. Pelko omasta ja läheisten turvallisuudesta koskettaa ihmisiä kaikkialla.
– Globaali solidaarisuus on ehdottoman tärkeää, jotta rokotteita riittää kaikille maille. Kukaan ei voita, ellemme voi suojata kaikkia maita koronavirukselta, Rautio korostaa.
Tällainen on Kööpenhaminan keskusvarasto
Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. UNICEFin varasto sai juhlavalaistuksen. Kuva: © UNICEF/UNI357250/Asamoah
- Tanskan hallitus lahjoitti keskusvaraston tilat UNICEFille vuonna 1962.
- UNICEFin Kööpenhaminan keskusvarasto on maailman suurin humanitaarinen varastotila.
- Pinta-alaltaan 20 000 neliömetriä laajuinen tila vastaa kolmea jalkapallokenttää ja kooltaan 24 m korkea, 60 m leveä ja 150 m pitkä varastotila on kaksi kertaa Suomen eduskuntatalon kokoinen.
- Toimipisteessä työskentelee noin 450 ihmistä, joista itse varastossa kerrallaan 25-40 ihmistä.
- Varastotila on lähes kokonaan automatisoitu. Kahdeksan robottinosturia järjestelee ja nostaa kuormalavoja kymmenien metrien korkeuteen määritellen tarvikkeiden järjestyksen kysynnän ja viimeisten käyttöpäivien perusteella.
- Tilan koko mahdollistaa 36 000 kuormalavan yhtäaikaisen varastoimisen.
- Keskusvarastossa säilytetään yhteensä noin 850 erityyppistä toimitustarviketta mm. veden puhtaanapitoon, sanitaatioon, hygieniaan, lasten koulunkäyntiin, terveydenhoitoon ja lääkintään. Sen lisäksi on valmiina 50 erityyppistä vakiopakkausta äkilliseen hätätilanteeseen tai konfliktiin.
- Yhdessä Dubain, Brindisin ja Panama Cityn alueellisten varastojen kanssa UNICEFin keskusvarasto kykenee minä hetkenä hyvänsä toimittamaan hätätarvikkeita kolmeksi kuukaudeksi yhteensä 250 000 ihmisen tarpeisiin.
- Tehokkuuden ja luonnonvarojen säästämisen takaamiseksi vain 5 % kaikista tarvikkeista lähetetään Kööpenhaminan varastosta. Suurin osa tavaroista saapuu kohdemaihin meriteitse suoraan toimittajilta. Kiireellisimmät hätätarvikkeet ja kaikki rokotteet lähetetään lennoilla, sillä ne vaativat kylmäketjun.
Kolme vuosikymmentä globaalia rokoteyhteistyötä
Käynnissä oleva koronarokotejakelu ei ole UNCEFille uutta. Viimeiset kolme vuosikymmentä UNICEF on ollu osana ainutlaatuista globaalia yhteistyötä, jonka avulla polio on onnistuttu hävittämään maailmasta lähestulkoon kokonaan.
Kampanja on ollut menestyksekäs. Vuodesta 1988 polion sairastavien lasten lukumäärä on vähentynyt 99 %:lla 350 000 tapauksesta 125 maassa alle 200 tapaukseen enää vain kahdessa maassa, Afganistanissa ja Pakistanissa. Nigeria todettiin vapaaksi polioviruksesta vuonna 2020.
Jotta poliosta päästään kokonaan eroon, kaikki lapset tulee rokottaa. Operaatiosta on tehnyt haastavan se, että monet lapsista elävät syrjäisissä kylissä, hauraissa oloissa ja konfliktialueilla. Myös valtavat pakolaisvirrat, rokotekampanjoiden laatuerot ja virheellinen informaatio ovat vaikeuttaneet ponnisteluja.
UNICEF auttaa rokottamaan vuosittain noin 400 miljoonaa lasta poliota vastaan ja koordinoi hankinnan ja jakelun vuosittain yli puolelle maailman poliorokotteista. Sen lisäksi, että UNICEF rakentaa luottamusta rokotteisiin vanhempien ja yhteisöjen keskuudessa, sen asiantutemus on itse rokotteiden toimituksessa.
UNICEFin koulutetuilla paikallisesti toimivilla poliotyöntekijöillä ja vapaaehtoisilla on äärimmäisen tärkeä rooli yhteisöjen saavuttamisessa sekä itse rokotuksessa. He vierailevat kotitalouksissa vastaamassa kysymyksiin ja kannustamassa vanhempia immunisoimaan lapsiaan.
UNICEF pitää huolta toimitusketjun infrastruktuurista ja kylmäketjun hallinnasta kouluttamalla terveydenhuollon työntekijöitä ja investoimalla mm. kylmätiloihin, jääkaappeihin ja kuljetuslaitteisiin. Toista vastaavanlaatuista ketjua ei maailmassa ole.
UNICEF rokotti jo ennen koronavirusta lähestulkoon puolet maailman pienistä lapsista. Nyt poliorokotekampanjassa kertynyttä osaamista, infrastruktuuria ja verkostoja hyödynnetään koronapandemian pysäyttämisessä.
Haluatko tietää lisää UNICEFin koronarokotetyöstä? Katso UNICEF Maailman tärkein ilta 19.3. MTV3 klo 20.