Siirry sisältöön

Näin ekokatastrofia torjutaan toimistossa! Kuinka vähensimme UNICEFin sähkönkulutusta 65% ja paperinkulutusta 84%

Suomen UNICEFin toimistolla tuli vuoden 2020 lopussa täyteen kymmenen vuotta WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmässä. Muutos kohti ekologisempaa työarkea on ollut suuri!

Outi Kauppinen Artikkeli
Outi Kauppinen
Taimia muovimukissa, johon on laitettu multaa.

Kun puhumme ilmastonmuutoksesta Suomessa, pohdimme usein sitä, miten maapallon keskilämpötilan nousu vaikuttaa tulevaisuudessa yhteiskuntien vakauteen ja kestävyyteen.

Ilmastonmuutos vaikuttaa maailman lasten elämään ja sitä kautta UNICEFin työhön kuitenkin jo nyt.

Olemme tänäkin vuonna etulinjassa auttamassa, kun myrsky pyyhkii kylien yli ja kuivuus ajaa ihmisiä kodeistaan köyhimmissä maissa.

Samalla kun autamme katastrofien uhreja ja rakennamme yhteiskuntia kestämään paremmin tulevia kriisejä, olemme myös itse osa ongelmaa. Kansainvälisissä järjestöissä yhteistyö on pitkään edellyttänyt esimerkiksi lentomatkoja, ja myös perustyömme lasten hyväksi tuottaa päästöjä ja jätettä.

Meille on ollutkin tärkeää, että ratkaisemme kestävän kehityksen haasteita myös omalla toimistollamme konkreettisesti. Suomen-toimiston lisäksi myös kansainvälinen UNICEF on sitoutunut vähentämään oman toimintansa päästöjä, muun muassa vähentämällä lentämistä ja suosimalla uusiutuvaa energiaa ohjelmatyössään.

Kymmenen vuotta sitten Suomen UNICEFissa päätettiin tarttua toimeen ja aloimme määrätietoisesti pienentää omaa ekologista jalanjälkeämme.

Kaikki mukaan
haasteilla ja hauskanpidolla

Harkinnan jälkeen UNICEFin ekologisen jalan jäljen pienentämisen tueksi päätettiin ottaa ympäristöjärjestö WWF:n työpaikoille suunnittelema Green Office - ympäristöjärjestelmä, jonka tavoitteena on luonnonvarojen säästäminen ja kestävien kulutustapojen edistäminen.

– Työntekijöiden sydäntä lähellä ovat niin ihmisoikeuksien edistäminen kuin ympäristön suojelu. Siksi oli luontevaa etsiä luotettava kumppani auttamaan meitä oikeiden valintojen tekemiseen. kertoo Suomen UNICEFin kehitysjohtaja Jussi Kivipuro. Hän on ollut pitkään UNICEFin Green Office -tiimin jäsen.

Järjestelmä toi käyttöömme käytännön apua, paitsi omien päästöjemme ja kulutuksemme arviointiin, myös välineitä siihen, miten jokainen työntekijä pystyy vaikuttamaan yhteisen jalanjäljen pienentämiseen.

Toimistolle muodostettiin Green Office -tiimi, jonka tehtävänä oli saada kaikki mukaan.

Edelleen ryhmä mm. kouluttaa jokaisen uuden työntekijän ekologisiin käytäntöihin. Valoja, näyttöjä tai muita sähkölaitteita ei pidetä päällä turhaan, kahvia ei seisoteta pannussa vaan se kaadetaan keittämisen jälkeen termospulloon. Tulostus väheni keskitetyillä tulostimilla, joista voi tulostaa vasta paperia hakiessa. Jokainen työntekijä koulutetaan lajittelemaan jätteet oikein yhteisiin kierrätyspisteisiin.

Toimiston hankintoja kehitetään kohti kestävämpiä valintoja ja työntekijöitä kannustetaan valitsemaan ympäristöystävällinen matkustamisvaihtoehto. Ja niin edelleen.

Kerran vuodessa tiimi on järjestänyt koko toimistolle yhteisen iltapäivän, jossa on opittu hauskanpidon ohessa ekologisista valinnoista arjessa erilaisten ohjelmanumerojen ja kilpailujen avulla.

Tiimi on myös kutsunut koko toimiston vuosittaisiin porras- ja kävelyhaasteisiin, jossa ihmiset pyritään saamaan vaihtamaan oma liikuntamuotonsa lihasvoimaan ja välttämään esimerkiksi hissin käyttöä.

WWF Suomi tukenut UNICEFin tiimiä työssä jatkuvasti ja auttanut esimerkiksi asettamaan selkeät, toimistokohtaiset mittarit sekä tarjonnut materiaalia ja asiantuntemustaan käyttöömme.

Koko kymmenen vuoden ajan toiminnalla on ollut UNICEFin johdon vankka tuki ja tavoitteet on koettu tärkeiksi ja yhteisiksi.

Hitaasti
hyvä tulee

Muutokset arjessa saattavat olla hitaita, mutta pidemmällä aikavälillä asteittain tapahtuva kehitys saattaa tuoda suuria muutoksia melkein huomaamatta.

Viime vuonna Suomen UNICEFin toimistolle tuli 10 vuotta täyteen Green Officessa. Se oli juhlan paikka. Kun vertasimme ympäristömittariemme nykytuloksia lähtötilaan, huomasimme, että olimme saaneet aikaan aivan valtavasti.

Kymmenen vuoden aikana olemme vähentäneet sähkönkulutustamme per henkilö lähes 65 % ja paperinkulutustamme per henkilö 84%. Käytämme nyt sähköä, joka on tuotettu 100 % uusiutuvilla energianlähteillä (vesi- ja tuulivoimalla, jotka eivät tuota hiilidioksidipäästöjä) ja käyttämämme tulostuspaperi on FSC-merkittyä paperia, jonka hiilijalanjälki on kompensoitu.

UNICEFin tilaisuuksissa tarjoiltu ruoka on nykyisin kasvispohjaista ja toimistolle hankkimamme virvokkeet, kuten kahvi ja tee Reilun Kaupan tuotteita.

UNICEFin Green Office -jäsenyyden myötä myös toimistomme kiinteistön omistama Lindström Capital on tullut mukaan työhön: koko kiinteistön sähkö on vaihdettu ekosähköön ja taloon on valittu ekologisia pesuaineita.

Sertifikaatti ei todellakaan ole jäänyt paperin palaseksi!

Katse
eteenpäin

Hienoista tuloksista huolimatta meillä on edelleen ongelmia ratkottavina ja päästöjä leikattavana.

Lentomatkustamisesta emme koskaan pääse täysin eroon, joten se aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä tulevaisuudessakin, sillä työmme luonteen kannalta on tarpeen aika ajoin matkustaa kehittyviin maihin.

Lentäminen on kuitenkin vähentynyt viime vuosina, ja koronan myötä matkustaminen on tällä hetkellä täysin jäissä.

Aiomme kompensoida lentopäästöt vuoden 2021 alusta, ja olemme selvittäneet vaihtoehtoja tälle. Teemme myös kunnianhimoista lentopäästöjen vähentämissuunnitelmaa koronan jälkeiselle ajalle.

Tämän poikkeuksellisen vuoden positiivinen puoli on ollut jättimäinen digiloikka.

Monet sisäiset tapahtumat, joihin ennen matkustettiin fyysisesti, hoidettiin tänä vuonna etänä. Haluamme pitää kiinni näistä toimivista, lentopäästöjä vähentävistä käytännöistä myös ”uudessa normaalissa”.

Lisääntyneen etätyön myötä Suomen UNICEFin toimisto koki muodonmuutoksen monitoimitilaksi.

Odotusarvo on, että tulevaisuudessa työpaikallamme tehdään merkittävästi enemmän etätöitä, joka puolestaan säästää työmatkojen päästöissä.

Olemme ylpeitä saavutuksistamme, mutta emme aio jäädä lepäämään laakereillemme.

Työ jatkuu tänä vuonna kotikonttoreiden ”vihreyttämisellä”.

***

Näin sinun työpaikkasi pääsee mukaan: lisätietoja WWFn Green Office -sivuilla

*** 

Green Office ja kestävä kehitys

YK-järjestönä UNICEF kiinnittää huomiota erityisesti siihen, miten tuemme Kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista.

Edistämme Green Office -toiminnan kautta erityisesti kolmea tavoitetta:

Tavoite 7. Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille.
Tavoite 12. Varmistaa kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys.
Tavoite 13. Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.

Julkaistu 3.2.2021