Nälkä ja kylmä ovat hyytävä pari – Afganistanin lapset tarvitsevat nyt apua enemmän kuin koskaan
Afganistania koettelee historiansa pahin nälkäkriisi talouden romahtamisen ja pitkän kuivuuden jäljiltä. Nyt talvi tekee tuloansa ja kylmyys uhkaa pahentaa lasten tilannetta entisestään. UNICEF on paikan päällä auttamassa lapsia selviämään talven yli.
Afganistanin humanitaarinen tilanne on surkea. Jopa 98 prosentilla Afganistanin väestöstä ei ole riittävästi ruokaa syötäväksi. Erityisesti lapset kärsivät ravinnon puutteesta. UNICEFin arvioi, että jopa miljoona lasta kärsii akuutista vakavasta aliravitsemuksesta, ja ovat vaarassa kuolla ilman hoitoa.
Ja nyt talvi on alkamassa. Se on kylmä ja karu. Lämpötila voi laskea reilusti alle kymmenen miinusasteen ja perheet joutuvat kamppailemaan lämmittääkseen kotinsa ja pitääkseen lapsensa lämpiminä. Korkealla sijaitsevilla alueilla asuvat lapset ovat erityisen haavoittuvaisia ja tarvitsevat kiireellisesti henkeä pelastavaa apua, kuten talvivaatteita, huopia ja polttoainetta kotien lämmitykseen.
Erityisen ankara talvi on niille miljoonille afgaaneille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Maan sisäiset pakolaiset asuvat väliaikaisasumuksissa, kuten teltoissa, jotka eivät pidä sadetta, kylmää, lunta ja viimaa loitolla.
Mistä kriisi
johtuu?
Afganistanin tilanne paheni merkittävästi elokuussa, kun maan hallinto romahti ja syöksi maan levottomuuksiin ja kriisiin. Maan talous on romahtanut uhaten samalla muun muassa terveyspalveluita ja koulutusjärjestelmää.
Konfliktin lisäksi Afganistanissa kärsitään pahimmasta kuivuudesta kymmeniin vuosiin. Suurin osa väestöstä joutuu juomaan bakteereista saastunutta vettä, mikä on tehnyt ripulista vakavan uhan jo valmiiksi aliravittujen lasten hengelle. Myös tuhkarokko on päässyt leviämään.
Aliravitsemuksen lisääntyminen, ennennäkemätön elintarvikekriisi, kuivuus, terveydenhuollon, veden ja sanitaation puute sekä kylmä talvisää yhdessä tekevät lasten elämästä kaikkialla Afganistanissa todella vaikeaa.
Ensi vuonna on vaarana, että jopa puolet alle viisivuotiaista lapsista kärsii aliravitsemuksesta.
Auta kanssamme
lapset talven yli
Tänä talvena sinäkin voit auttaa. Lapset tarvitsevat juuri nyt erityisesti ravintoa ja lämpöä. UNICEFin aliravitsemusta hoitamaan tarkoitettu maapähkinätahna ja lämpöä tuovat talvivaatepakkaukset auttavat konkreettisesti pitämään lapset hengissä.
Yhdessä talvivaatepaketissa on lämpökerrasto, sukat, takki, villamyssy, kaulaliina, hansikkaat, paksut housut, villapusero ja kengät. Jaossa on myös lämpimiä peittoja.
Yksi maapähkinätahnapussi sisältää 500 kaloria. Se koostuu maapähkinästä, maitojauhosta, öljystä, sokerista ja vitamiineista. Turvallinen, hyvin säilyvä ja helppokäyttöinen tahna kehitettiin hätäaputyöhön, vakavan aliravitsemuksen hoitoon. Sen avulla lapsi voi alkaa toipua ennalleen jo muutamassa viikossa.
Lahjoituksesi ravitsee ja lämmittää lasta siellä, missä apua kipeimmin tarvitaan.
Mitä UNICEF
tekee?
UNICEF on paikan päällä auttamassa ja varmistamassa, että lahjoitukset tavoittavat kipeimmin avun tarpeessa olevat lapset. Tänä vuonna olemme muun muassa tarjonneet hengenpelastavia palveluja, kuten käyttövalmiita terapeuttisia elintarvikkeita aliravituille lapsille, vieneet vesirekkakuljetuksia eniten apua tarvitseviin yhteisöihin, koulutarvikkeita lapsille, myös tytöille, ja liikkuvia terveysklinikoita, jotka tuovat kiireellistä sairaanhoitoa suoraan haavoittuvassa asemassa oleville perheille ja lapsille.
Ensi vuonna aiomme jatkaa työtämme yhtä sinnikkäästi kuin tähänkin asti. Tavoitteenamme on esimerkiksi:
- Hoitaa 1 miljoonaa vakavasta akuutista aliravitsemuksesta kärsivää lasta
- rokottaa 10,5 miljoonaa lasta tuhkarokkoa vastaan
- Tarjota puhdasta vettä 11,5 miljoonalle ihmiselle
- Varmistaa, että 7,5 miljoonaa lasta saavat koulutusta
Tähän kaikkeen tarvitsemme sinun apuasi. Varmistetaan yhdessä, että Afganistanin lapsilla on mahdollisuus tulevaisuuteen.