Nollatoleranssi koulukiusaamiseen

Muistatko vielä oman ensimmäisen koulupäiväsi? Kuvittele 6- tai 7-vuotias itsesi kulkemaan koulumatkaa, suuri reppu pienillä hartioilla. Ekaluokkalainen täynnä toivoa, jännitystä ja innostusta. Millainen luokka meille tulee, millaisen opettajan saan? Ja suurimpana kysymyksenä monelle: löytyykö minulle kavereita?  

Voi olla, että sinun aloittaessasi koulua opettajat eivät varsinaisesti kiinnittäneet huomiota kaverisuhteisiin. Ne nähtiin toissijaisina välituntiasioina – opettajan tehtävähän oli opettaa. Onneksi nykyään koulu ja oppiminen nähdään kokonaisvaltaisemmin.  

Lasten hyvinvoinnille tuhoisinta koulussa on kiusaaminen eli kouluväkivalta. Kiusaamisesta kuulee usein puhuttavan väistämättömänä luonnonlakina: Ainahan sitä on ollut. Ei sitä koskaan saada kokonaan poistettua.   

On totta, että ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja ryhmädynamiikkaan liittyy paljon negatiivisiakin ilmiöitä. Vuorovaikutusta voi kuitenkin oppia. Ryhmän kehittyminen ei ole hallitsematon ilmiö, vaan siihen voidaan vaikuttaa moninaisin työkaluin.   

Koulujen tulee tavoitella kiusaamisen vähentämisen sijaan kiusaamisen poistamista kokonaan.  

Koulu ja kunta
kantavat vastuun 

Koulu on lapselle yhtä kuin työpaikka aikuiselle. Työpaikoilla ei hyväksytä kiusaamista vaan esihenkilöiltä ja työyhteisöltä odotetaan ratkaisuja ja työvälineitä ongelmien ennaltaehkäisyyn ja pikaiseen selvittämiseen – lain nojalla.   

Ruotsissa myös koulujen tulee ratkoa kiusaamistapaukset lakiin perustuen: koulu voi muuten joutua maksamaan korvauksia kiusatulle. Suomessa tällaista vahingonkorvauksen uhkaa ei käytännössä ole. Kouluihin ei myöskään kohdistu systemaattista valvontaa siitä, miten lasten turvallisuus on taattu. 

Kouluun liittyviä asioita käsitellään esimerkiksi aluehallintovirastoissa lähinnä vain yksittäisten kanteluiden ja valitusten perusteella. Kuitenkin YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää Suomessakin lapsille erityistä suojelua – esimerkiksi juuri kouluväkivallalta.   

Kiusaamisen poistamiseen tarvitaan koko kuntaorganisaatio, myös kunnan uudet päättäjät. Heidän on tehtävä päätöksiä, jotka takaavat kouluille riittävät resurssit tähän tehtävään. 

Kun lapsi oireilee, koulusta tulee löytyä ajoissa osaava ja ehtivä aikuinen ongelmia ratkomaan.  Vakavat kiusaamistapaukset tulee purkaa ja selvittää huolella, esimerkiksi K-0 menetelmän avulla, ja muuten suunnata katse ennaltaehkäiseviin ja turvallista koulutilaa rakentaviin toimiin.

Vuorovaikutustaidot
ratkaisun avaimena  

Opetuksessa kiinnitetään nykyään jo huomiota oppilaiden sosiaalisiin taitoihin. On ymmärretty, että jos lapsi pelkää jatkuvasti kiusaamista tai yksin jäämistä, energiaa ei välttämättä riitä oppimiseen. Huomio suuntautuu selviytymiseen, ja silloin on vaikeaa kivuta tarvehierarkian portaita kohti luovuutta ja uuden oppimista.  

On hienoa, että yhä useammin uudet ekaluokkalaiset kohtaavat opettajia, jotka ymmärtävät ryhmädynamiikkaa, ohjaavat kaverisuhteiden syntymistä ja luovat yhdessä lasten kanssa turvallista koulutilaa. Nämä opettajat ymmärtävät toimivan vuorovaikutuksen, hyvän huomaamisen ja yhteisen vahvuuksista iloitsemisen merkityksen lasten kasvulle ja oppimiselle.  

Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymisen on todettu vähentävän kiusaamista ja väkivaltaa. Viikoittaisten tunne- ja vuorovaikutustuntien avulla on saatu merkittäviä tuloksia; Helsingissä Laakavuoren koululla kahden vuoden pilottijakson aikana kiusaamisen osuus laski 33 prosentista 15 prosenttiin. Myös väkivaltaista käytöstä esiintyi luokissa vähemmän kuin ennen.   

Helsingin pilottihankkeen hyvin todennetut tulokset osoittavat vuorovaikutustaitojen merkityksen. Kaikissa kunnissa tulisi järjestää riittävä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetus.

Nyt on aika varmistaa, että jokaisella koulun aloittavalla lapsella on hyvä ja turvallinen olo koulussa. Koululaiselle kuuluu kokemus hyväksytyksi tulemisesta – se kokemus kasvattaa siivet.  

Nyt on siipien aika – jokaiselle lapselle.  

***

Otsikkokuva: © iStockphoto/Ridofranz