Nuoret näkevät tekoälyssä paljon mahdollisuuksia – mutta myös uhkia
Lapset ovat usein tekoälyä hyödyntävien palveluiden loppukäyttäjiä, vaikka ratkaisu ei olisi suoraan heille suunnattu. Miten päästä alkuun vastuullisten tekoälyratkaisuiden kehittämisessä?
Kun UNICEF kysyi nuorilta, mitä mieltä he ovat tekoälystä, chileläinen nuori totesi, että tekoäly voi auttaa meitä kehittämään uusia ura- ja työmahdollisuuksia sekä auttaa ihmisten jokapäiväisessä elämässä, kuten koulutuksessa, terveydenhuollossa ja liikenteessä. Nuoret näkivät mahdollisina positiivisina vaikutuksina myös parantuneen elämänlaadun ja kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisen.
Ja totta se onkin. Uusien tekoälyjärjestelmien käyttöönotto voi mahdollisesti tuottaa 13 biljoonan dollari lisähyödyn globaalisti vuoteen 2030 mennessä. Talouskasvun lisäksi tekoälyjärjestelmät voivat perustavanlaatuisesta muuttaa vaikkapa diagnostiikkaa, kaupunkien liikennevirtoja tai valmiuksia vastata katastrofeihin.
Samaan aikaan nuoria huolettaa. Miten käy yksityisyyden suojan? Mitä jos henkilötietoja käytetään väärin? Jos tekoälyjärjestelmät syrjivät tai tekevätkin vääriä diagnooseja?
Kasvojentunnistusohjelmat voivat esimerkiksi mahdollistaa laajamittaisen ihmisten seurannan, ja niitä voidaan käyttää haavoittuvien yhteisöjen profilointiin, seurantaan ja tukahduttamiseen. Erityisesti mielenterveyspalveluissa chatbotit täytyy suunnitella niin, että ne osaavat varmasti tunnistaa lasten avunpyynnöt ja tarjota merkityksellistä tukea. Riskinä on, että chatbotin vastaukset lisäävät lapsen ahdistusta hälventämisen sijaan.
Lapset voivat olla loppukäyttäjiä, vaikka ratkaisu ei olisi suoraan heille suunnattu
Lapsilla ja nuorilla on korkeat odotukset tekoälyteollisuudelle. Lapset toivovat, että yritykset auttaisivat lapsia ymmärtämään, miten ratkaisut toimivat. Yritysten pitäisi myös ymmärtävää, että lapset voivat olla loppukäyttäjiä, vaikka ratkaisu ei olisikaan juuri heille suunnattu. Lapset toivovat, että heidät otettaisiin mukaan palveluiden kehityksessä.
UNICEFilta ohjeistus lapset huomioivien tekoälyjärjestelmien rakentamiseen
UNICEFin Lapset ja tekoäly -hankkeessa kehitetty Policy Guidance on AI for Children -ohjeistus kartoittaa miten rakentaa lapset ja heidän tarpeensa huomioivia tekoälyjärjestelmiä. Vastuu on lainsäätäjillä ja -valvojilla, ja erityisesti yrityksillä, jotka näitä järjestelmiä kehittävät ja soveltavat. Tekoäly on monelle aikuisellekin vaikeasti ymmärrettävä konsepti – lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, joten heitä täytyy suojella.
Yritykset ovat keskiössä edistämässä läpinäkyviä ja luotettavia tekoälyratkaisuja. Tekoäly ei ole taikuutta, vaan sen takana on ihmisiä, jotka suunnittelevat, kouluttavat ja ohjaavat tekoälyratkaisuja. Jokaisen AI-ekosysteemissä työskentelevän tulisi tiedostaa vaaranpaikat ja toimia lapsen oikeudet johtotähtenä. Haluammehan, että tulevat sukupolvet kasvavat tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Yrityksen näkökulmasta he kasvavat samalla lojaaleiksi, eettisesti rakennettujen palveluiden käyttäjiksi.
Vinkit
Liikkeelle lähteminen ei vaadi suuria tekoja, vaan sen voi tehdä esimerkiksi näin:
- Tutustu lasten digioikeuksiin Yritysten rooli lasten digitaalisten oikeuksien turvaamisessa -webinaarissa
- Kerrtaa parhaat käytännöt UNICEFin Policy Guidance on AI for Children -ohjeistuksesta
- Inspiroidu Lapset ja tekoäly -hankkeen pilottikeisseistä: SomeBuddy (CrimeDetector) ja HUS (Milli chatbot)
- Opi lisää Global Forum on AI for Children -virtuaalitapahtumassa, jossa lapsen oikeudet, digiteknologiapolitiikka ja tekoäly kohtaavat.
- Aloita keskustelu oman yrityksesi sisällä.