Some täyttyy jälleen lapsuuskuvista - UNICEF haastaa julkkikset ja koko kansan puolustamaan lapsen oikeuksia
Lauantaina 20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää. UNICEF kannustaa olemaan lasten puolella lapsuuskuvahaasteessaan. Monet näyttelijät, muusikot ja tutut somevaikuttajat ovat vastanneet haasteeseen ja julkaisseet valloittavia kuvia ja tarinoita lapsuudestaan.
Krista Kososen Instagram-päivityksessä äidin keittiösaksilla lyhentämän otsatukan alta katsovat kolmevuotiaan luottavaiset silmät. Näyttelijä kasvoi aikuiseksi turvallisesti unelmoiden. Hän suree sitä, että suurelle osalle maailman lapsista se on mahdotonta.
– Kaikille lapsille täytyy turvata oikeus leikkiin, unelmointiin ja opiskeluun, Kosonen tiivistää.
Leikkirauhaa puolustaa myös komedienne ja käsikirjoittaja Krisse Salminen, joka kertoo lapsena haaveilleensa eläkepäivistä, jolloin ehtisi taas leikkiä ja pitää kahvikutsuja. Salminen sai leikkiä nukeilla ja barbeilla vielä yläasteikäisenäkin.
Jokaisella lapsella
on oikeus olla oma itsensä
Tanssija Jorma Uotinen, UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs, puolustaa jokaisen lapsen oikeutta olla oma itsensä ja muistuttaa, että lapsia on kannustettava erilaisiin harrastuksiin. Erilaisuus on Uotisen mukaan elämän suurinta rikkautta ja luovuuden lähde.
– 60-luvulla oli harvinaista, että poika meni balettikouluun. Toivottavasti niin ei ole enää, kirjoittaa Uotinen, joka on Instagram-kuvassaan teini-ikäisenä Porin teatterin balettitangon äärellä.
Laulaja Mikko Kuustosen maailma avautui, kun hän sai nelivuotiaana isältään tämän tekemän polkuauton. Isä oli irrottanut lukot keittiön kaapeista, koska uskoi niiden palvelevan paremmin lapsen kulkupelissä.
Kuustonen painottaa elämän ensimmäisten vuosien tärkeyttä: lapsen oikeudet ovat ihmisyyden ydintä. Myös psykoterapeutti Maaret Kallio muistelee kymmenvuotiasta itseään ja korostaa, että lapsuus on pitkä ja äärimmäisen arvokas aika itsessään.
Lapsella
on oikeus unelmoida
Näyttelijä Lauri Tilkanen on Instagram-kuvassaan 11-vuotias. Tilkasen mukaan lapsissa asuvat viisaus, toivo ja oivallukset. Kenen tahansa aikuisen ja lapsen kohtaaminen voi olla lapselle merkityksellinen.
– Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa omaksi itsekseen, Tilkanen toteaa.
Lapsen herkkyyttä pohtii myös taiteilija Manuela Bosco. Kilpaurheilun maailmassa kasvuvuosiaan elänyt Bosco oli vähällä kadottaa itsensä siinä paineiden ristiaallokossa, jossa vaatimuksia sateli, mutta oma ääni oli vielä hauras.
Aikuisten tehtävä on taiteilijan mukaan luoda kasvualusta, joka kunnioittaa ja kuuntelee sitä, mikä jokaisen lapsen sisällä on maailman kauneinta.
UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs, näyttelijä-laulaja Eija Ahvo teki jo 17-vuotiaana unelmistaan totta voittamalla iskelmälaulun SM-kilpailut. Yli 30 vuoden ajan lapsen oikeuksia puolustanut Ahvo kannustaa kaikkia pyrkimään kohti haaveitaan.
– Jokaisella lapsella on oikeus unelmoida, Ahvo kirjoittaa.
Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11. Vuonna 1989 tehtiin historiaa: maailman valtiot sopivat yhdessä lasten ihmisoikeuksista. Syntyi YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Sen ansiosta lasten hyvän elämän edistäminen ei enää ollut hyväntekeväisyyttä vaan valtioiden velvollisuus.
Jokainen meistä on ollut joskus lapsi – aina 18-vuotiaaksi asti. Lapsuus vaikuttaa siihen, millaisia me olemme nyt. Siksi jokaisen lapsen oikeutta hyvään lapsuuteen on puolustettava.
- Lue lisää aiheesta: Nyt on lapsen oikeuksien viikko: ole kanssamme lasten puolella
Linkkikooste: haasteeseen
osallistuneiden Instagram-päivityksiä
Jorma Uotinen:
https://www.instagram.com/p/CV7OnxVt239/?utm_source=ig_web_copy_link
Eija Ahvo:
https://www.instagram.com/p/CVz0t1tNpQE/?utm_source=ig_web_copy_link
Maaret Kallio:
https://www.instagram.com/p/CWFTbiLoL1d/?utm_source=ig_web_copy_link
Mikko Kuustonen:
https://www.instagram.com/p/CWVFY95su6n/?utm_source=ig_web_copy_link
Krisse Salminen:
https://www.instagram.com/p/CWaErxCNeO-/?utm_source=ig_web_copy_link
Krista Kosonen:
https://www.instagram.com/p/CWXC4B-JO1Q/?utm_source=ig_web_copy_link
Manuela Bosco:
https://www.instagram.com/p/CV2axdStLOb/?utm_source=ig_web_copy_link
Lauri Tilkanen
https://www.instagram.com/p/CWDCgDHtbTI/?utm_source=ig_web_copy_link