Siirry sisältöön

Suomen UNICEF palkitsi neljä opiskelijajärjestöä työstä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi – ”Lapsen oikeudet eivät vain toteudu, ne toteutetaan”

Kun monet koronakriisissä unohtivat nuoret, toisen asteen opiskelijajärjestöt ajoivat sinnikkäästi nuorten asiaa. Järjestöjen ansiosta nuorten oikeus oppimiseen ja riittävään opiskelijahuoltoon on pysynyt esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa myös vaikeana pandemia-aikana.

Uutinen
Palkinnon saajat ryhmäkuvassa. Kuva: © UNICEF/Jari Kivelä.

Suomen UNICEF on jakanut Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen toisen asteen opiskelijajärjestöille Finlands Svenska Skolungdomsförbundille, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:lle, Suomen Lukiolaisten Liitolle ja Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:lle. Opiskelijajärjestöt ovat nuorten järjestöjä, eli UNICEF myönsi tunnustuksen nuorille itselleen.

Suomen UNICEF myönsi tunnustuksen osana kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen puhumassa.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen. Kuva: © UNICEF/Jari Kivelä.

Tunnustuksen ojensi
lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen

Tunnustuksen ojensi opiskelijajärjestöille lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen maanantaina 15.11. Helsingin Lasipalatsissa.

– Lapsen oikeudet eivät vain toteudu, ne toteutetaan, Pekkarinen  opiskelijajärjestöille pitämässään puheessa. 

– Kiitos teille toteuttajille.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi, ja lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen etu tulisi aina huomioida ensisijaisesti. Kriiseissä lapset kuitenkin unohtuvat. Opiskelijajärjestöt ovat työllään huolehtineet siitä, että lasten ääni on kuulunut julkisessa keskustelussa myös koronakriisin aikana. Järjestöt ovat muun muassa muistuttaneet tukitoimien tärkeydestä etäopetuksessa. Vaikeassa pandemiatilanteessa tämä on vaatinut järjestöissä toimivilta erityistä sinnikkyyttä.

Opiskelijajärjestöissä Suomen UNICEFin myöntämästä tunnustuksesta liikututtiin ja ilahduttiin. Järjestöissä koettiin arvokkaaksi se, että niiden tekemä tärkeä työ on huomattu näin merkittävällä taholla.

Nuorten oikeus koulutukseen
ei ole mielipidekysymys

Lapsen oikeus koulutukseen ei ole mielipidekysymys, vaan lapsen oikeudet on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Se on valtioita sitova ihmisoikeussopimus. Tästä huolimatta lapsille ja nuorille on kertynyt oppimisvajetta myös suomalaisissa oppilaitoksissa. Toisen asteen opiskelijajärjestöt ovat työllään sitkeästi puolustaneet nuorten oikeutta oppimiseen myös vaikeana pandemia-aikana.

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n puheenjohtaja Jutta Vihonen kertoo, että peräti 43 prosenttia ammattiin opiskelevista kokee jääneensä paitsi siitä osaamisesta, jonka olisi voinut saada. – Nyt on todella tärkeää, että kaikki opiskelijat kohdataan ja varmistetaan, että he saavat sen osaamisen, joka heille kuuluu. Tähän tarvitaan lisää resursseja, Vihonen sanoo.

– Pandemian aikana syntynyt oppimisvaje on saatava ratkottua. Siihen tarvitaan matalan kynnyksen tukiopetusta, sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.

“Nuoret tarvitsevat
uskoa tulevaan”

UNICEFin entinen pääsihteeri J.P. Grant on kiteyttänyt, että lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. Opiskelijajärjestöt ovat sinnikkäästi muistuttaneet päättäjiä tästä velvollisuudesta vaikeana pandemia-aikana.

Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf:n puheenjohtaja Alexandra Wegelius on nähnyt, kuinka valtavan suuri merkitys pandemialla on ollut nuorten sosiaaliseen elämään ja sitä kautta nuorten hyvinvointiin.

– Olemme pystyneet ajamaan nuorten asioita pandemian aikana, mutta edelleen lisää resursseja tarvitaan nuorten hyvinvoinnin takaamiseksi. Opiskelijoiden tueksi pitää saada lisää erityisopettajia ja koulukuraattoreja. Nuorten hyvinvointiin täytyy panostaa nyt.

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n puheenjohtaja Henriikka Mastokangas huomauttaa, ettei yhteiskunnallamme ole varaa menettää kokonaista sukupolvea.

– Ei voi olla niin, että nuoret ovat jo valmistuessaan uupuneita työntekijöitä. Nuoret tarvitsevat uskoa tulevaan, Mastokangas sanoo.

Ja sen uskon luominen on aikuisten velvollisuus.


Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. nostetaan liput salkoon

Kansainvälistä lapsen oikeuksien viikkoa on vietetty 15.–21. marraskuuta. Lauantaina vietetään lapsen oikeuksien päivää, joka on ollut vuodesta 2020 lähtien vakiintunut liputuspäivä Suomessa. Suomen UNICEF kannustaa nostamaan liput salkoon Suomen ja koko maailman lasten oikeuksien puolesta.

Lapsen oikeuksien viikon aikana sosiaalinen media on täyttynyt lapsuus- ja nuoruuskuvista. #LastenPuolella-somekampanjalla Suomen UNICEF haluaa muistuttaa, että jokainen, joka ei ole aikuinen, on lapsi ja tarvitsee siksi erityistä suojelua. Kampanjaan voi osallistua viikon loppuun saakka jakamalla millä tahansa sosiaalisen median kanavalla kuvan, jossa esiintyy itse alle 18-vuotiaana, ja merkitsemällä kuvan #LastenPuolella-aihetunnisteella.

Viikon aikana Suomen UNICEF on myös haastanut kuntapäättäjiä sitoutumaan konkreettisiin tekoihin lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. #Näkyviin-kampanjalla, UNICEF on halunnut muistuttaa, ettei lasten ja nuorten hyvinvointi parane puhumalla vaan tekemällä.

Julkaistu 19.11.2021