Lasten tulevaisuus riippuu teoista, joita teemme nyt
UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Eija Ahvo päätti muistaa maailman lapsia testamentissaan, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus onnelliseen lapsuuteen ja parempaan tulevaisuuteen.
Mielestäni meidän aikuisten velvollisuus on rakentaa lapsille sellainen maailma, jossa heidän on hyvä ja turvallista kasvaa. Asuu lapsi sitten missä päin maailmaa tahansa.
Lähdin mukaan UNICEFin vapaaehtoistyöhön 36 vuotta sitten. Näinä vuosina maailman lasten tilanne on monin paikoin parantunut huomattavasti. Korona muutti maailmaa huonompaan suuntaan. Lasten koulunkäynti keskeytyi pitkäksi aikaa ja usein loppui kokonaan. Ja kaikki tiedämme, että lasten kasvuympäristö ei muutu ennen kuin sodat ja konfliktit saadaan loppumaan. Siksi aikuisten ensisijainen tehtävä juuri nyt on rakentaa rauhaa eri puolilla maailmaa.
UNICEF toimittaa apua jokaiselle lapselle, vaikeissakin olosuhteissa. Lasten elämän on oltava kaunista ja arvokasta, jotta voi olla hyviä muistoja. Jätän mielelläni toivon jäljen tulevaisuuteen UNICEFin avulla.
On tärkeää, että maailman epäkohtia yritetään korjata päivittäin. UNICEF tekee töitä lapsen oikeuksien toteutumiseksi kaikkialla maailmassa ja pyrkii pitkäjänteisellä työllään ratkomaan myös niitä ongelmia, jotka vaikuttavat lasten elämään ja turvallisuuteen tulevina vuosikymmeninä.
Testamenttilahjoittajana olen mukana tuossa tärkeässä työssä.
Lasten tulevaisuus riippuu teoista, joita me teemme nyt. Jokainen meistä voi lahjoittaa mahdollisuuksiensa mukaan. Yhdessä me testamenttilahjoittajat varmistamme, että lapset saavat apua ja toiminnan kehitys on päämäärätietoista vielä meidän jälkeemmekin.
Lasten parempi tulevaisuus vaatii tekoja. Nyt.