Siirry sisältöön

Omikronin ei olisi pitänyt olla yllätys - epätasa-arvo koronarokotteiden jakelussa on edelleen räikeä

Rikkaissa länsimaissa väestöä rokotetaan jo pitkälle kolmatta kierrosta, kun köyhimmissä maissa vain noin 10 prosenttia on saanut edes vähintään ensimmäisen annoksen. Tilanne voidaan vielä korjata, mutta sillä on kiire.

Uutinen

Kun koronarokotteiden tasavertaiseen jakeluun tähtäävä maailman suurin rokotusyhteistyö COVAX perustettiin huhtikuussa 2020, tavoitteeksi asetettiin 2 miljardin rokoteannoksen jakelu 92 matalatuloisimpaan maahan vuoden 2021 aikana. Tarkoituksena oli rokottaa 20 prosenttia näiden maiden väestöstä, eli suojata etulinjan terveydenhuollon ammattilaiset ja riskiryhmät.

Kyseessä oli historiallisen suuri rokotusoperaatio. Mittavaa operaatiota tarvittiin, koska maailman köyhimmillä mailla ei olisi varaa hankkia rokotteita eikä kapasiteettia hoitaa niiden jakelua itsekseen.

COVAXin rokotejakelu lähtikin liukkaasti liikkeelle helmikuussa 2021, jolloin ensimmäinen toimituskierros vei rokotteita 18 maahan. Vuoden 2022 ensimmäisiin päiviin tultaessa COVAXin kautta on jaettu yli 910 miljoonaa rokoteannosta. Sillä on saatu rokotettua köyhien maiden väestöstä vähintään kerran vain noin 10 prosenttia. 2 miljardin annoksen tavoitteeseen, eli 20 prosentin rokotekattavuuteen odotetaan tällä hetkellä päästävän vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä.

Alun onnistumisien jälkeen COVAX onkin kohdannut mittavia haasteita. Suurin haasteista on ollut pula rokotteista. Rikkaat maat ovat hamstranneet valtaosan rokotteista omaan käyttöönsä. Maat ovat myös tehneet katteettomia lupauksia rokotelahjoituksista. Lisäksi vientirajoitukset sekä viivästykset rokotteiden sääntelyssä ja valmistuksessa ovat asettaneet merkittäviä takaiskuja rokotteiden tasapuoliselle jaolle.

Omikronin tai minkään muunkaan mahdollisesti tulevan virusmuunnoksen ei siis pitäisi olla yllätys.  Niin kauan, kun rokotuskattavuus pysyy alhaisena, on riski sille, että korona lyö uusia maailmanlaajuisia aaltoja.

Miten tilanne
korjataan?

Koronapandemian pysäyttäminen on äärimmäisen tärkeää tietysti siksi, että yhteiskuntien toiminta saataisiin normalisoitua ja elämä voisi palata normaaliksi. Ensisijaisen tärkeää se on kuitenkin siksi, että kaikkein eniten tilanteessa kärsivät lapset. Koronapandemia on lisännyt merkittävästi lapsiköyhyyttä ja vakavaa aliravitsemusta, keskeyttänyt miljoonien lasten koulunkäynnin, terveydenhuollon ja pääsyn rutiinirokotuksiin. Käsissämme on ennennäkemätön lapsen oikeuksien kriisi.

Viime vuodesta on opittu, että koronarokotteiden hankkiminen ja toimitus matalatuloisiin maihin on valtava ja monimutkainen operaatio. Se on myös haavoittuvainen ja riippuvainen rahoittajistaan. COVAX on kuitenkin ainoa olemassa oleva keino kuroa umpeen rikkaiden ja köyhien maiden välistä rokotekuilua ja lopulta pysäyttää pandemia.

Jotta se toteutuisi, tarvitsemme kaikkein apua.

Valtioiden tulee pitää kiinni lupauksistaan ja lahjoittaa ylijäämärokotteensa välittömästi. Valtioiden on myös sitouduttava COVAX-operaation rahoittamiseen.

Esimerkiksi Suomi on joulukuussa lahjoittanut 12.6 miljoonaa euron edestä rokoteannoksia COVAXin toimitettavaksi. Aiemmin syyskuussa Suomi lahjoitti 10 miljoonaa euron verran rokotteita. Lahjoitettavat rokotteet ovat käyttämättömiksi jääneitä eivätkä siten hidasta rokotusten etenemistä Suomessa.

Yksityishenkilöt ja yritykset voivat myös osallistua lahjoittamalla COVAX-operaatioon.

Lahjoita 

 

Julkaistu 5.1.2022