Siirry sisältöön

Opettajat kertovat: “Lapset loistivat saadessaan Kympin todistuksen”

Opettajat eri puolilla Suomea ovat kokeneet Kympin todistuksen toimivaksi työkaluksi, jonka avulla voi kiittää oppilaita vuoden koulutyöstä ja korostaa kaikenlaisten oppijoiden oikeuksia.

Maija Puska Näkökulma
Maija Puska
Opettaja ohjaa alakouluikäisiä oppilaita tietokoneilla

UNICEFin Kympin todistuksessa jokainen oppilas saa pelkkiä kymppejä. Arvosanat korostavat esimerkiksi lapsen ihmisarvoa, persoonaa sekä oppimisoikeuden tärkeyttä. Todistuksen kääntöpuolella kerrotaan lapsen oikeuksista. 

 

Opettajille Kympin todistus on konkreettinen työkalu, jonka avulla voi muistuttaa oppilaita ja heidän vanhempiaan lapsen oikeuksista, sekä siitä, että kouluarvosanat eivät ole ihmisarvon mittari. 

 

Kympin todistuksen ladattuaan opettaja saa käyttöönsä myös käsittelyvinkkejä, joiden avulla hän voi keskustella lapsen oikeuksista oppilaidensa kanssa sekä syventää kouluarviointiin liittyvää keskustelua koulun ja kotien välillä. Käsittelyvinkit ovat konkreettisia, opetussuunnitelmaperustaisia ja niissä huomioidaan eri luokka-asteet. 

 

Erinomainen tapa
muistaa jokaista oppilasta
 

 

Näin opettajat eri puolilta Suomea kertovat Kympin todistuksesta: 

 

“Kympin todistus on ihana etenkin niille lapsille, joiden koulutodistus ei anna ilon aihetta. Sanoinkin oppilaille, että tämä todistus on minun mielestäni se tärkeämpi todistus!” 

 

“Lapset olivat liikuttuneita ja onnellisia asioista, joista Kympin todistuksessa mainittiin.” 

 

“On ollut hieno ajatus kehittää tällainen kympin todistus. Mielelläni jaoin sen oppilaille.” 

 

“Koulumenestys on joillakin oppilaillani kympin luokkaa, mutta käsitys siitä, että myös ilman täydellistä koulusuoritusta, he ovat tärkeitä ja rakkaita ja merkityksellisiä yhteiskunnan jäseniä, on usein hatara. Kympin todistus oli erittäin hyvä työväline lasten ja nuorten itsetunnon kohottamiseksi.” 

 

“Kertasin Kympin todistuksen avulla oppilailleni, mihin arviointi perustuu; osaamisen, oppimisen ja työskentelyn kriteereihin. Ihmisarvo on muuttumaton ja äärettömän arvokas.” 

 

“Oli ihana ojentaa Kympin todistus eskareille. Lapset loistivat saadessaan sen.” 

 

“Kympin todistus on erinomainen tapa muistaa jokaista oppilasta!” 

 

UNICEF kannustaa kouluja ja opettajia jakamaan oppilailleen lukuvuositodistuksen lisäksi Kympin todistuksen. Kympin todistus lanseerattiin vuonna 2019 ja tähän mennessä sen on saanut jo lähes 360 000 lasta. 

Julkaistu 2.5.2022