Mitä kuuluu maailman lapsille vuonna 2023?
Ilmastokriisi ja lukuisat konfliktit tai niiden jälkimainingit hankaloittavat lasten elämää eri puolilla maailmaa. Kaikki kriisit eivät mahdu uutisotsikoihin yhtä aikaa. Mitä kuuluu maailman lapsille vuonna 2023? Tässä artikkelissa kurkistamme lasten kuulumisiin Somaliassa, Jemenissä, Pakistanissa, Syyriassa ja Afganistanissa.
Somalia
Kuivuuden kurittama Somalia on tasapainoillut nälänhädän kynnyksellä koko syksyn 2022. Kansainvälinen apu on kuitenkin toiminut ja tilanne ei ole päätynyt nälänhädän julistukseen. Kokonaistilanne maassa on edelleen vaikea. Lapsilla on nälkä ja jano.
Arvion mukaan 1,8 miljoonaa lasta tulee kärsimään aliravitsemuksesta kevään 2023 aikana, jos tilanne ei parane. Kuivuus ei ole ainoa haaste, vaan tilannetta pahentaa poikkeuksellisen korkea ruuanhinta, levottomuudet ja tarttuvat taudit.
Lahjoittajien tuella UNICEF jatkaa vuonna 2023 hätäapua Somaliassa. Lapsille ja perheille järjestetään puhdasta vettä, koulutusta, lastensuojelua sekä apua aliravitsemukseen. Lasten aliravitsemusta hoidetaan esimerkiksi jakamalla ravinteikasta maapähkinätahnaa.
Jemen
Jemenin kahdeksan vuotta jatkunut konflikti on aiheuttanut maahan yhden maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Lasten tilanne maassa on kauhea. Vuoden 2015 jälkeen yli 11 000 lasta on kuollut tai vammautunut konfliktin seurauksena.
12,9 miljoonaa lasta Jemenissä on humanitaarisen avun tarpeessa, 2,2 miljoonaa lasta kärsii aliravitsemuksesta ja heistä 540 000 on hengenvaarassa vakavan aliravitsemuksen vuoksi.
Pulaa on myös puhtaasta vedestä ja terveydenhuollosta, puhtaan veden puute ja alhainen rokotekattavuus lisäävät koleran, ripulin ja muiden tartuntatautien leviämistä. Kaksi miljoonaa lasta ei käy koulua ja luvun pelätään nousevan, sillä lukuisat koulurakennukset ovat tuhoutuneet tai vahingoittuneet konfliktissa.
Haasteista huolimatta apua saadaan vietyä perille. Vuonna 2022 UNICEFin tuella hoidettiin yli 260 000 aliravittua lasta, 1,5 miljoonaa kotitaloutta sai käteisavustuksia ja 1,6 miljoonaa lasta sai tuhkarokko- ja poliorokotuksen. Vuoden 2023 tavoitteena on esimerkiksi hoitaa 0,5 miljoonan lapsen vakavaa aliravitsemusta ja järjestää terveydenhuoltoa 2,5 miljoonalle lapselle ja naiselle.
Pakistan
Vuonna 2022 valtavat tulvat vaikuttivat kolmannekseen Pakistanin pinta-alasta aiheuttaen valtavan kriisin. Sateet ovat nyt päättyneet, mutta lasten tilanne ei ole parantunut. Tulvien aiheuttamat tuhot vaikuttivat erityisesti jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin perheisiin. 9,6 miljoonaa lasta on humanitaarisen avun tarpeessa.
Tulvat tuhosivat lähes 27 000 koulua, jonka seurauksena yli 2 miljoonaa lasta ei pääse kouluun. Muutama kuukausi tulvien nousun jälkeen, joillain alueilla vasta koulurakennusten huiput ovat näkyvissä. UNICEF on rakentanut 687 väliaikaista koulutilaa.
Likaisen veden mukana leviävät taudit ovat terveydenhuollon akuutein haaste tällä hetkellä. UNICEFin tukemana on rokotettu yli 140 000 lasta tuhkarokkoa vastaan.
UNICEFin tavoitteena vuonna 2023 Pakistanissa on muun muassa hoitaa 1,6 miljoonan lapsen aliravitsemusta ja tukea 380 000 lapsen koulunkäyntiä.
Syyria
Yli 3 miljoonaa syyrialaislasta elää kotimaassaan maansisäisinä pakolaisina, suunnilleen sama määrä on paennut vuonna 2011 alkanutta sotaa naapurimaihin.
Lapset elävät Syyriassa monimutkaisen kriisin keskellä. Kaksi kolmasosaa väestöstä tarvitsee tukea talouskriisin, paikallisten väkivaltaisuuksien, maansisäisen pakolaisuuden ja tuhoutuneen infrastruktuurin vuoksi.
Vuonna 2023 UNICEF jatkaa työtään Syyriassa. Tavoitteena on tarjota perusterveydenhuoltoa 1,8 miljoonalle naiselle ja lapselle, tukea 2,3 miljoonan lapsen koulutusta ja kouluun pääsyä ja järjestää 3,6 miljoonalle ihmiselle puhdasta vettä.
Afganistan
Afganistanissa on käynnissä humanitaarinen katastrofi. Jo 60 % maan väestöstä ja lapsista on humanitaarisen avun tarpeessa ja avun tarve kasvaa edelleen. Vakava aliravitsemus uhkaa noin 1 miljoonaa lasta.
Afganistan on edelleen yksi maailmaan vaarallisimmista maista lapille. Vaikka laajamittaiset taistelut ovat päättyneet, haavoittuu ja menehtyy lapsia maassa edelleen hyökkäyksissä sekä miinojen vuoksi.
UNICEFin pitkäaikainen työ lasten ja perheiden hyväksi eri puolilla Afganistania jatkuu. Tällä hetkellä UNICEFin työ Afganistanissa keskittyy lasten ja äitien perusterveydenhuoltoon, lasten aliravitsemuksen hoitamiseen, psykososiaalisen tuen antamiseen lapsille ja heidän läheisilleen, sekä opetuksen järjestämiseen ja puhtaan veden järjestämiseen.
Emme luovuta, emmekä jätä lapsia ja perheitä yksin
UNICEF toimii jatkuvasti yli 190 maassa edistäen lapsen oikeuksia, kuten terveyttä, koulutusta ja tasa-arvoa. Jatkuvan työn tavoitteena on rakentaa kestävää tulevaisuutta, ehkäistä ongelmia sekä vahvistaa yhteisöjen valmistautumista mahdollisiin kriiseihin. Hätätilanteissa UNICEFilla on valmius toimia nopeasti, kaikkialla maailmassa.