Muistamme lämmöllä: UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Juha Laukkanen
Rakastettu hyvän tahdon lähettiläämme, nukketaiteilija Juha Laukkanen menehtyi 8.2.2023. Suomen UNICEF muistaa lämmöllä hyväsydämistä taiteilijaa, jonka elämäntyöstä lapset saivat iloa ja oppia.
Juha Laukkanen nimitettiin Suomen UNICEFin hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 1994. Laukkanen kiersi uutterasti nukketeatterinsa kanssa maakunnissa ympäri Suomea vieden samalla UNICEF-viestiä mukanaan. Laukkanen esiintyi myös paljon ulkomailla ja näki omakohtaisesti maailman lasten tilannetta haastavissa olosuhteissa.
Nukketeatteri edusti Laukkasen mukaan ensimmäistä porrasta lapselle taiteeseen. Esityksissään Laukkanen kertoi lapsille muun muassa elämästä kehittyvissä maissa ja halusi sitä kautta avata niin lasten kuin vanhempien silmiä maailmaan.
Laukkasen esitykset olivat aina ajankohtaisia ja niissä oli mukana jokin moraalinen opetus. Uusimman esityksen nimi oli Pöllön tarinoita – satuja Ukrainasta, jossa hän satujen avulla opetti lapsille kolme tärkeää asiaa: vapaus, sopusointu ja hyvyys.
– Juha oli hyväsydäminen ja upea taiteilija, jonka elämäntyö oli olla lasten puolella. Juhalla oli ainutlaatuinen kyky kertoa lapsille vaikeistakin aiheista viihdyttäväsi nukketaiteen avulla, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.
Laukkasta jäävät kaipaamaan myös Suomen UNICEFin hyvän tahdon lähettiläät.
– Juha oli ainutlaatuinen, taiteen ja kauneuden ystävä, jonka suuri ja arvostettava elämäntyö oli luoda satumaailma lapsille joka kylässä, meillä ja maailmalla. Kiitos kauneudesta jonka loit ympärillesi, sanoo UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs, laulaja Anna Hanski.
Juhan muistoa kunnioittaen,
Suomen UNICEF