Siirry sisältöön

Testamenttilahjoittaminen on välittämistä

Espoolaiset sisarukset Helka Lukka ja Hanna Katri Hetemäki haluavat olla mukana rakentamassa valoisampaa tulevaisuutta lapsille. Siksi he ovat päättäneet muistaa testamenteissaan läheistensä lisäksi myös heikoimmassa asemassa olevia lapsia tekemällä testamenttilahjoituksen UNICEFin työhön.

Anni Helkovaara Näkökulma
Helka Lukka ja Hanna Katri Hetemäki.
© UNICEF Suomi

Moni pohtii pitkään, olisiko testamentin tekeminen itselle tarpeellista. Samaa miettivät myös Hanna Katri ja Helka. Testamentin tekeminen oli ollut sisaruksilla mielessä jo kauan, kun he kuulivat UNICEFin kautta testamenttilahjoittamisesta.

– Silloin aloimme pohtia testamentin tekemistä enemmänkin. Meille oli tärkeää tietää, että testamenttilahjoitukset menevät lasten tukemiseen sellaisen järjestön kautta, joka hoitaa asiat varmasti ja luotettavasti, Hanna Katri sanoo.

Sekä Hanna Katri että Helka ovat pitkäaikaisia UNICEFin vapaaehtoisia. Heille oli tärkeää, että työ lasten hyväksi voi jatkua tulevaisuudessakin. Siksi he päättivät muistaa testamenteissaan läheistensä lisäksi myös UNICEFia.

– Testamentin tekeminen on mielestäni muista ihmisistä välittämistä, sillä testamentissa ihminen ilmaisee, miten toivoo asioiden menevän. Samoin myös testamenttilahjoitus on osoitus välittämisestä – meidän tapauksessamme siitä, että välittämme maailman lapsista, Helka sanoo.

Veloitukseton lakiapu helpotti testamentin tekemistä

Jokaisella täysi-ikäisellä ihmisellä olisi hyvä olla testamentti, mutta testamentin tekemistä pidetään usein monimutkaisena ja hankalana asiana. Sisarukset kokivat prosessin kuitenkin helpoksi, sillä he saivat muiden testamenttilahjoittajien tavoin veloituksetta apua testamentin laatimiseen UNICEFin asianajajaverkostolta.

 – On oikeastaan aika hassua, että testamentin laatiminen oli lopulta niin yksinkertaista. Monella, itseni mukaan lukien, kun kestää vuosia lähteä etenemään testamentin tekemisen kanssa. UNICEFilla oli testamentin laatimiseen valmis prosessi, ja heidän kauttaan saimme myös asiantuntijoiden avun testamentin laatimiseen, Helka kertoo.

Jokainen voi itse päättää, minkä verran haluaa lahjoittaa

Sisarukset ovat huomanneet, että testamenttilahjoittamiseen voi liittyä myös harhaluuloja.

– Kun tutustuimme testamenttilahjoittamiseen, ymmärsimme paremmin mistä siinä on kyse. Se ei ole vain todella iäkkäille tai äveriäille, jotka haluavat lahjoittaa pois koko omaisuutensa vaan se sopii kenelle tahansa.Jokainen voi itse päättää, minkä verran haluaa lahjoittaa, Helka sanoo.

Testamenttilahjoitus tulevaisuuden hyväksi

Hanna Katri ja Helka ovat tyytyväisiä päätöksestään tehdä testamenttilahjoitus itselleen tärkeälle kohteelle. Testamenttinsa he laativat asianajajan kanssa veloituksetta. He toivovat, että heidän lahjoituksensa muuttaa lasten tulevaisuutta parempaan suuntaan.

– Ajattelen, että kaikki lapset syntyvät tähän maailmaan tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina. Mutta siihen syntymään tasa-arvo sitten loppuukin. Toivon, että testamenttilahjoituksella voin sitä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edes jonkin verran tasoittaa, Hanna Katri summaa.

 

 

Julkaistu 29.8.2023