Ukraina: 16 000 ihmistä pakenee kodeistaan Kahovkan padon räjäytyksen vuoksi
Ukrainassa Hersonin alueella sijaitseva Nova Kahovkan vesivoimalan pato tuhottiin räjäyttämällä aikaisin tänä aamuna. Padon tuhoutuminen ja siitä seuraava valtava ympäristötuho asettaa tuhannet ihmiset hengenvaaraan ja pakottaa arviolta 16 000 ihmistä pakenemaan kodeistaan tulvavesien alta.
UNICEFin tiimit ovat paikalla tulva-alueella auttamassa viranomaisia evakuoinnissa ja kartoittamassa avun tarvetta. Jo nyt tuhansia ihmisiä kymmenistä kylistä on evakuoitu alueelta – evakuointijunia on organisoitu paikalle viemään pakenevia turvaan.
Padon tuhoutuminen aiheutttaa alueella tulvien lisäksi sähkökatkoja sekä todennäköisesti myös puutetta puhtaasta vedestä, sillä patoallas oli osa alueen vesijärjestelmää.
Tulvaveden mukana liikkuu kalustoa, rakennuksia ja maa-ainesta, niiden mukana raskasmetalleja ja lietettä. Tuhotun padon yläpuolisesta altaasta lähtee liikkeelle arviolta miljoonia kuutiometrejä haitallisia aineita. Myös taudit voivat levitä tulvaveden mukana. Yksi UNICEFin kiireellisimmistä tehtävistä on varmistaa puhtaan veden saatavuus alueella.
Näin UNICEF auttaa tulva-alueella
- Toimitamme alueelle puhdasta juomavettä, tarvikkeita kotoaan pakeneville lapsille, hygieniapakkauksia ja vedenpuhdistustabletteja
- Perustimme Hersonin rautatieasemalle Spilno-kriisikeskuksen, joka tarjoaa psykososiaalista tukea alueen lapsille
- Moniammatilliset liikkuvat tiimimme ovat jalkautuneet rautatie- ja linja-autoasemille Hersonissa auttamaan perheitä
- Myös UNICEFin kumppanit ovat perustaneet Kropyvensiskyn asemalle pisteen, joka tarjoaa kriisitukea ja tarvikkeita.
- Tarjoamme käteisapua tulva-alueen perheille.
Auta Ukrainan lapsia tulvan keskellä