Siirry sisältöön

UNICEF: Lasten tilanne Gazan ja Israelin konfliktissa äärimmäisen huolestuttava

UNICEF on äärimmäisen huolissaan lasten tilanteesta Gazassa ja Israelissa. Tilanteen eskaloitumisella  on valtavan suuret vaikutukset alueella elävien lasten turvallisuuteen sekä fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin.

Uutinen
Palestiinalainen lapsi kadulla Al Shatin pakolaisleirillä Gazassa.
Palestiinalainen lapsi kadulla Al Shatin pakolaisleirillä Gazassa. © UNICEF/UNI450061/Ajjour

Tällä hetkellä suuri määrä lapsia ja perheitä Palestiinassa ja Israelissa elää pelossa ja epävarmuuden keskellä. Arvioiden mukaan yli 3800 lasta on kuollut ja lähes 7700 haavoittunut Palestiinassa. Israelin puolella varmistettuja lapsiuhreja on ainakin 31, olettavasti luku on suurempi. Lisäksi raporttien mukaan kymmeniä israelilaisia lapsia on kaapattu Gazan kaistalle. Gazassa yli 1,5 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan ja sadat tuhannet lapset tarvitsevat humanitaarista apua ja suojelua. Myös monet israelilaiset perheet ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. 

Vesi, sähkö, ruoka ja lääkkeet loppumassa

Jo ennen tilanteen eskaloitumista 40 prosenttia Palestiinan asukkaista eli humanitaarisen avun tarpeessa. Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi Gaza on asetettu saartoon ja alueelle tuleva vesi ja sähkö katkaistu. Alueelta ovat loppumassa puhdas juomavesi, sähkö, ruoka ja lääkkeet. Ilman sähköä ja polttoainetta sairaalat eivät pysty toimimaan eikä puhdasta juomavettä pystytä pumppaamaan. 

Lähes 70 % Gazan perusterveydenhuollosta ei ole toiminnassa vahinkojen tai polttoainepulan vuoksi.

Puhtaasta juomavedestä on hälyttävän suuri pula. Iso osa Gazan vesijärjestelmistä on poissa käytöstä polttoainepulan ja vahingoittuneiden järjestelmien vuoksi. Suurin osa ihmisistä on avustusjärjestöjen toimittaman veden varassa. Jätevedenkäsittely ei toimi polttoaine- ja sähköpulan vuoksi.

Pommituksia on osunut siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin ja kouluihin, joissa on majoittuneena kodeistaan paenneita ihmisiä. Turvallisia paikkoja ei ole. 

UNICEF kumppaneineen on paikan päällä arvioimassa tilannetta ja tarjoamassa kiireellistä apua. Avustuskuljetusten pääsyä alueelle rajoitetaan, eivätkä ne mitenkään riitä kattamaan valtavaa avun tarvetta. 

Huoli tilanteen kärjistymisestä lähipäivinä kasvaa entisestään. Kaikissa sodissa lapset maksavat suurimman hinnan. UNICEF vaatii välitöntä aselepoa ja väylien avaamista humanitaarisen avun toimittamiselle, jotta vettä, ruokaa ja lääkkeitä voidaan toimittaa niitä eniten tarvitseville.

Apu menee perille

Vaikeasta tilanteesta huolimatta UNICEF on tarjonnut Gazassa humanitaarista apua tilanteen eskaloitumisen alusta saakka. UNICEFilla oli alueella valmiina henkilökuntaa ja avustustarvikkeita, jotka pystyttiin jakamaan. UNICEF on esimerkiksi toimittanut sairaaloihin lääkkeitä ja lääkintätarvikkeita, auttanut varmistamaan puhtaan juomaveden saannin, tarjonnut perheille käteisapua välittömien tarpeiden kattamiseen sekä psykososiaalista tukea. Jaetut tarvikkeet eivät kuitenkaan riitä kattamaan valtavaa avun tarvetta.

UNICEF on saanut toimitettua lauantain 21.10. jälkeen Gazaan puhdasta juomavettä, lääkintätarvikkeita ja kodeistaan paenneille perheille hygieniapaketteja, jotka sisältävät esimerkiksi saippuaa, pyyhkeitä ja kuukautissuojia. UNICEFilla on Egyptin ja Gazan rajalla valmiina lisää avustustarvikkeita, jotka kuljetetaan alueelle heti, kun se sallitaan. 

 

Lue lisää tilanteesta ja UNICEFin työstä alueella

 

Uutinen päivitetty 3.11.2023

Julkaistu 16.10.2023