Siirry sisältöön

UNICEF Nepalissa: Syrjäisen maakunnan lapset saavat mielenterveysapua telelääketieteen avulla

Rettig Groupin tuella toteutetaan tällä hetkellä Nepalin syrjäisessä Karnalin provinssissa hanketta, joka voi muuttaa tuhansien mielenterveysongelmista kärsivien lasten ja nuorten elämän.

Essi Pekkala-Jokinen Artikkeli
äiti pitää kättä lapsensa polvella, kuvassa ei näy kummankaan kasvoja.
© UNICEF/Nepal/LPNgaksushi

Kolmevuotisessa hankkeessa hyödynnetään telelääketiedettä mielenterveyspalveluiden tuomiseksi lapsille ja nuorille, joille pääsy näiden palvelujen ääreen olisi muuten mahdotonta.

– Jokaisella lapsella on oikeus saada tarvittaessa mielenterveystukea ja -hoitoa. Mielenterveys on ratkaisevan tärkeä osa hyvinvointia ja vain sen avulla ihmiset voivat osallistua täysipainoisesti yhteisöjensä ja koko maan rakentamiseen, sanoo Martina von Rettig.

Köyhyys ja sosiaaliset stigmat estävät hakeutumasta apuun

Mielenterveysongelmat jäävät usein tunnistamatta ja hoitamatta paitsi palvelujen ja osaamisen rajoitetun saatavuuden takia myös mielenterveyteen liittyvien sosiaalisten stigmojen ja tietoisuuden vähäisyyden takia.

Nepalissa hankkeeseen tutustunut Martina von Rettig sanoo:

– Vaikka pääkaupungissa tukea on saatavissa, on selvää, että mielenterveyspalvelujen ja -tuen tarve erityisesti syrjäseuduilla on suuri. Terapeuttisten ohjelmien kehittäminen ja laajentaminen tulevaisuudessa on välttämätöntä.

Oleme jo nyt pystyneet estämään lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden vakavimpia seurauksia, kuten itsemurhia.

UNICEFin terveysasiantuntija abilasha gurun

 

Nuoret mukana suunnittelemassa mielenterveyschatbottia

Koska Nepalissa kännykät ovat hyvin yleisiä ja maasto vaikeakulkuista, ratkaisua mielenterveyspalvelujen saatavuuteen alettiin etsiä telelääketieteestä.

Nuoret otettiin mukaan suunnittelemaan chatbot, joka integroitiin osaksi Karnalin maakuntasairaalan ja pääkaupunki Katmandun lastensairaalaan palveluja. Molempien sairaaloiden työntekijöitä myös koulutettiin mielenterveyspalveluiden tuottamiseen telelääketieteen avulla.

– Ohjelman ansiosta lapset ja nuoret saavat apua lastenpsykologeilta ja -psykiatreilta puhelimitse ja videoneuvottelujen kautta. Samaan aikaan tietoa mielenterveydestä jaetaan monin eri tavoin mm. chatbotin ja erilaisten tiedotuskampanjoiden avulla. Olemme jo nyt pystyneet estämään lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden vakavimpia seurauksia, kuten itsemurhia, kertoo UNICEFin terveysasiantuntija Abilasha Gurun.

Valitsimme UNICEFin heidän korvaamattoman osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi.

Martina von rettig

Hankkeen aikana Rettig Groupin tuella pystytään jakamaan tietoa mielenterveydestä ja telelääketieteen mielenterveyspalveluista radio-ohjelmien ja yhteisöissä järjestettävien tiedotuskampanjoiden avulla jopa yli 600 000 ihmiselle. Arviolta yli 150 000 ihmistä saa hankkeen avulla suoraa mielenterveyteen liittyvää tukea ja ainakin 5000 lasta ja nuorta saa erityisasiantuntijan palveluita vaikeampiin mielenterveysongelmiinsa.

– Valitsimme UNICEFin heidän korvaamattoman osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi. He ovat sitoutuneet maailmanlaajuisesti tukemaan lapsia ja yhteisöjä kestävästi ja pitkäaikaisesti, Martina von Rettig.

Katmandussa sijaitsevan Kantin sairaalan lastenpsykiatri Arun Raj Kunwar on ollut mukana Rettig Groupin tukemassa hankkeessa parantamassa syrjäseutujen lasten mielenterveyspalveluja telelääketieteen avulla. Hänen vieressään UNICEFin terveysasiantuntija Abhilasha Gurung Nepalista. Kuva: Niina Gerritsen

Julkaistu 30.11.2023