Yritysten vaikutusvallalla ja tuella on valtava merkitys Ukrainan lapsille
Ukrainan sota on pian jo vuoden ajan koskettanut kaikkia Ukrainan lapsia. Se on vienyt lapsilta iloisia syntymäpäiviä, koulumuistoja, aikaa ystävien ja perheen kanssa. Vaikka lapset ovat osoittaneet sodan keskellä uskomatonta rohkeutta ja sisukkuutta, on aikuisten tehtävä varmistaa, että sota ei vie lapsilta heidän tulevaisuuttaan.
Suomalaisyrityksiltä vahva tuki Ukrainan lapsille
Suomalainen elinkeinoelämä on tuominnut sotatoimet alusta alkaen, ja suomalaiset yritykset ovat lahjoittaneet ennätyksellisiä summia Ukrainan lasten auttamiseksi. Lahjoituksia on tullut eri kokoisilta yrityksiltä ja yhteisöiltä, kaikilta toimialoilta korttelikahviloista miljardiyrityksiin. Ukrainan lasten hätä on yhdistänyt yritykset toimimaan ja haastamaan muita mukaan.
Ja vaikka sota ja sen seuraukset ovat olleet myös monille suomalaisyrityksille raskaita ja vaatineet isoja sopeutumistoimia, tuki Ukrainan lapsille on ollut vahvaa. Se kertoo jo itsessään siitä, miten vakavasti suomalaiset yritykset suhtautuvat ihmisoikeuksien ja kestävän kasvun perustana olevien vakaiden yhteiskuntien suojelemiseen.
UNICEF on pystynyt toimittamaan merkittävästi lisää apua
Yritysten tuen avulla UNICEF on voinut lisätä apuaan merkittävästi sekä Ukrainassa että sen naapurimaissa. Tehokkaan logistiikan ja vakiintuneiden kumppaniverkostojen avulla UNICEF on pystynyt huolehtimaan avun toimittamisesta sodan aikana myös kaikkein vaikeimmin kärsineiden alueiden asukkaille. Hätäavun lisäksi UNICEF on pystynyt korjaamaan tuhoutuneita vesijärjestelmiä sekä vaurioituneita kouluja ja tuottamaan oppimateriaaleja niin etäopetukseen kuin lähiopetukseenkin. UNICEF on tarjonnut kodeistaan paenneille lapsille turvaa, lämpöä ja mahdollisuuden jatkaa koulunkäyntiä myös sodan aikana.
UNICEFin avulla Ukrainassa:
- 1,4 miljoonaa lasta on päässyt opetuksen piiriin.
- Lähes 3 miljoonaa lasta ja huoltajaa on saanut mielenterveysapua ja psykososiaalista tukea.
- Lähes 5 miljoonaa lasta ja naista on saanut terveydenhuoltoa UNICEFin tukemilla klinikoilla tai liikkuvilta terveydenhuoltotiimeiltä.
- 4,6 miljoonaa ihmistä on saanut puhdasta ja turvallista juomavettä.
- 1,6 miljoonalle ukrainalaiselle on toimitettu hygieniatarvikkeita.
Yritykset: Käyttäkää vaikutusvaltaanne lasten tulevaisuuden parantamiseksi
Yrityksillä voi olla merkittävä rooli lapsen oikeuksien edistämisessä kaikissa tilanteissa – myös nyt Ukrainan sodan aikana. Yritykset voivat käyttää vaikutusvaltaansa ja kanaviaan kertoakseen lasten tilanteesta ja kannustaa henkilöstöään ja muitakin yrityksiä sekä jakamaan tietoa että lahjoittamaan lasten hyväksi tehtävään työhön. Kriisin päätyttyä yritykset voivat tukea jälleenrakennusta ja vahvistaa samalla hauraiden maiden resilienssiä – kykyä ennakoida, estää ja hallita kriisitilanteita sekä rakentaa itse parempaa tulevaisuutta kriisin jälkeen.
Ilman yrityksiä vakaampaa maailmaa ei voida rakentaa eikä YK:n kestävän kehityksen tavoitteita saavuteta. Myös Ukrainassa tarvitaan suomalaistenkin yritysten apua vielä pitkään. Tälläkin hetkellä maassa on 3,4 miljoonaa lasta avun tarpeessa. 1,5 miljoonaa lasta tarvitsee mielenterveystukea sodan aiheuttamien traumojen vuoksi.
UNICEFin työ Ukrainassa lasten perusterveydenhuollon, puhtaan veden, koulunkäynnin tuen sekä lasten suojelun eteen jatkuu tänä vuonna. Entistä tärkeämpään osaan nousevat tänä vuonna lasten traumatisoituneiden lasten psykososiaalinen tuki. Yhdessä voimme auttaa rakentamaan Ukrainan lapsille mahdollisimman täysipainoisen lapsuuden.
Auta UNICEFia viemään apu perille: Tue Ukrainan lapsia
Artikkelin pääkuva: Lääkäri Nataliya Strunenko tutkii 8-vuotiaan Danylon terveydentilaa osana UNICEFin liikkuvan lääkäriryhmän työtä Maryanivkan kylässä Kiovan alueella Ukrainassa.
Ukrainassa UNICEFin liikkuvat lääkintäryhmät auttavat tuhansia perheitä saamaan laadukasta terveydenhuoltoa kotona ilman, että heidän tarvitsee matkustaa pitkiä matkoja sairaaloihin sodan ja väkivallan keskellä.
© UNICEF/UN0769687/Boyk