”Isä, haluan elää” – Ukrainassa pommitukset ajavat yhä perheitä kodeistaan
Sumyn alue Ukrainassa on kärsinyt kovista pommituksista. Kotoaan paennut Alyona asuu nyt tilapäismajoitukseksi muutetussa päiväkodissa.
Kevään aikana Sumyn alue Ukrainassa on ollut kovien pommituksien kohteena. Svetlana, Konstantin ja heidän 8-vuotias tyttärensä Alyona lähtivät pakoon pommituksia ja asuvat nyt kymmenien muiden kanssa tilapäiseksi majoitukseksi muutetussa päiväkodissa. Ainoa asia, joka Alyona ehti ottaa mukaansa pakomatkalle, on hänen lempilelunsa, kani nimeltä Motya.
– Motya on minulla aina. Se on 7-vuotias, olen vain vuoden vanhempi. Nukun sen kanssa, se on suosikkini ja aina mukana. Mutta minulla on ikävä meidän kissojamme. Isoisäni ruokkii niitä, Alyona kertoo.
Alyonan isä Konstantin ei tiedä pystyykö perhe palaamaan kotiin, ja jos niin milloin. Päiväkotiin sijatut sängyt ovat heidän kotinsa ainakin seuraavat viikot.
Emme tiedä mihin mennä, mutta emme voineen jäädäkään. Tyttäremme sanoi ”isä, haluan elää”, joten me lähdimme.
Konstantin, ukrainalainen isä
Monet pommituksia paenneet perheet ovat lähteneet tyhjin käsin ja tarvitsevat kiireistä apua sekä psykologista ja taloudellista tukea.
Lapset ovat peloissaan
7-vuotias Hlib maalaa kuvan auringosta, jolla on keltaiset säteet, iloiset silmät ja hymy. Mutta hän itse ei ole viime aikoina hymyillyt, sillä päässä oleva arpi on edelleen kipeä. Maalaaminen on osa UNICEFIn tukemaa taidepajaa, jonka tarkoitus on vahvistaa lasten mielenterveyttä.
Maaliskuun alussa Sumyn aluetta Ukrainassa pommitettiin kovasti ja Hlibin perheen koti tuhoutui. Sekä Hlib että hänen 4-vuotias sisarensa Marharyta loukkaantuivat, eikä perheelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin paeta.
Joku soitti ambulanssin, jolla meidät vietiin toiseen kaupunkiin ja saimme hoitoa. Sitten muutimme tänne. Mutta haluaisin kotiin.
Hlib,7 vuotta
Kuten monet maansisäiset pakolaiset Hlibinkin perhe asuu nyt hostellissa, turvallisessa osassa Sumyn aluetta. Pommitusten pelko seuraa heitä edelleen, kaksi vuotta sodan alkamisen jälkeen.
– Lapset ovat vieläkin peloissaan ja liian hiljaisia. Nyt he ovat alkaneet toipua, sekä fyysisesti että henkisesti, mutta aluksi he olivat peloissaan. Toimme heidät näihin taidepajoihin, jotta heillä olisi muuta ajateltavaa, kertoo Hlibin isoäiti Svitlana.
Taidepajat auttavat toipumaan
UNICEFin liikkuvat terveydenhoitotiimit ovat auttaneet maansisäisiä pakolaisia konfliktin alusta alkaen.
– Tapaamme perheitä ja lapsia ja järjestämme taideterapiaa ja ensiapuopetusta. Lapset ovat kokeneet valtavan trauman. Jo viisi-kuusivuotiaat lapset ymmärtävät, että heidän kotinsa on tuhoutunut ja heillä ei ole paikkaa, jonne palata. Meidän täytyy olla hyvin varovaisia, kun puhumme siitä, sosiaalityöntekijä Inna kertoo.
Tällä kertaa taideterapiaa pitävät Innan lisäksi psykologi Anna ja terveydenhoitaja Anastasia. Lasten kanssa tehdään maalauksia ja heitä kannustetaan osallistumaan yhteiseen tekemiseen ja peleihin. Työpajan idea ei ole kehittää vain luovuutta vaan tarkoitus on, että lapset tutustuvat toisiinsa, toimivat ryhmässä ja saavat tukea mielenterveyteen.
– Päivän alussa selvitämme lasten mielialaa erityisten tarrojen avulla ja sitten keskustelemme tunteista, arvoimme heidän henkistä tilaansa sen mukaan, mitä maaleja he valitsevat. Päivän lopuksi arvioimme mielialan uudelleen ja usein tulokset ovat paremmat, Anna kertoo.
Käännös ja muokkaus: Noora Pohjanheimo
Alkuperäinen teksti: Families in Ukraine continue to flee home after two years of war | UNICEF
