Siirry sisältöön

Järjestöjen kannanotto: Päättäjien on kannettava vastuunsa vihapuheen torjunnasta

Suomen UNICEF on mukana kannanotossa, jossa vaaditaan kaikkia aikuisia puuttumaan vihapuheeseen. Päättäjillä on vihapuheen kitkemisestä erityinen vastuu. Vihapuhe on monin tavoin vahingollista lapsille.

Uutinen
Piirroskuvassa on eri suuntiin katsovia silmäpareja ja valokeilassa teksti Älä käännä katsettasi.
© Lastensuojelun Keskusliitto

Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka satuttaa yksilöä ja aiheuttaa turvattomuutta. Yhteiskunnan tasolla se tuottaa eriarvoisuutta vaientamalla tiettyjä ihmisryhmiä ja vääristämällä niiden mahdollisuuksia osallistua.

Äärimmillään se voi johtaa joidenkin ihmisryhmien epäinhimillistämiseen ja heihin kohdistuvaan väkivaltaan, mistä olemme nähneet viime aikoina vakavia esimerkkejä.

Ilmapiiri, jossa vähemmistöistä puhutaan halveksuen, vaikuttaa lasten ja nuorten turvallisuuden tunteeseen ja kasvuympäristöön. Lapselle voi olla murskaavaa kuulla myös esimerkiksi omaan huoltajaansa kohdistuvaa vihapuhetta.

Vihapuheeseen on puututtava kaikkialla

Vihapuhe on tunnistettava, se on tunnustettava olemassa olevaksi ilmiöksi, ja siihen on puututtava kaikissa arjen ympäristöissä.

Aikuisten kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla tulee näyttää lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä kunnioittavasta kielenkäytöstä, vihapuheeseen puuttumisesta sekä sen kohteeksi joutuneiden tukemisesta.

Vihapuheeseen puuttuminen ei ole aina helppoa, mutta se on välttämätöntä. Päättäjillä on vihapuheen kitkemisessä aivan erityinen vastuu. He paitsi päättävät yhteisistä asioistamme, myös näkyvät ja kuuluvat jatkuvasti julkisessa keskustelussa.

Jos päättävässä asemassa oleva toimii syrjivästi tai solvaa muita ihmisiä, siihen voi olla vaikeaa puuttua, ja se tulkitaan helposti luvaksi puhua tai toimia samoin. Lapset ja nuoret ottavat mallia aikuisilta ja oppivat toimimaan ja puhumaan kuten he.

Vihapuhe on Suomessa yleistä

Vihapuhe, syrjintä ja rasismi ovat Suomessa yleisiä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on ollut syvästi huolestunut jatkuvasta syrjinnästä ja kiusaamisesta, joka kohdistuu lapsiin ja nuoriin sukupuolen, iän, kielen, kansallisen tai etnisen alkuperän, maahanmuuttajataustan, vammaisuuden tai seksuaali tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella.

Komitea suosittelee, että Suomi tehostaa syrjinnän, kuten rasismin, vihapuheen ja viharikosten torjuntaa.

Kannanotossa on mukana yhteensä 19 järjestöä. Lue kannanotto kokonaisuudessaan Lastensuojelun Keskusliiton sivulta. 

 

Julkaistu 9.9.2024