Käteisapu auttaa ukrainalaisia perheitä selviämään sodan keskellä
UNICEFin myöntämä taloudellinen tuki auttoi neljän lapsen äitiä Svitlanaa maksamaan vuokran sekä hankkimaan lapsilleen ruokaa ja vaatteita.
Svitlanalle lapset ovat hänen suurin ylpeyden ja ilon aiheensa, mutta aiheuttavat samalla eniten huolta. Vaikka tunne on tuttu monille vanhemmille eri puolilla maailmaa, huolenaiheet ovat omaa luokkaansa, kun on neljän lapsen yksinhuoltaja ja asuu jatkuvien pommituksien kohteena olevalla Dnipropetrovskan alueella Ukrainassa. Arki sotaa käyvässä maassa on ollut raskasta.
– Sodan alussa kahdeksanvuotias tyttäreni Stefania sai paniikkikohtauksia, kun ammukset osuivat lähelle. Olen yrittänyt tukea lapsiani samalla kun he ovat yrittäneet tukea minua. Mutta se on ollut vaikeaa, kertoo Svitlana.
Etenkin 16-vuotias Ivan on ollut Svitlanan tukena.
– Olen perheen vanhin poika. Olen todella huolissani sisaruksistani, joten joskus minun on pitänyt olla rohkea ja pysyä rauhallisena, jotta voisin olla tukena perheelleni, kertoo Ivan.
Ukrainassa perustarvikkeiden hinnat ovat sodan myötä nousseet eikä töitä ole ollut tarjolla. Perheen taloudellinen tilanne on ollut hyvin haastava.
Perhe selvisi tiukasta tilanteesta UNICEFin käteisapuohjelman turvin. Svitlana kuuli käteisavusta lastensa koulun kautta. Täytettyään sähköisen hakemuksen perhe sai apua muutamassa kuukaudessa.
Käteisapu käytettiin ruokaan, lämpimiin talvivaatteisiin ja vuokraan. Lisäksi lapset saivat reput ja kirjoitusvälineitä koulua varten.
– Olemme valtavan helpottuneita. Taloudellisen tuen avulla pystyin ostamaan ruokaa lapsille ja pitämään katon heidän päänsä päällä, kertoo Svitlana.
Maaliskuun 2022 ja joulukuun 2023 välillä UNICEFin käteisohjelma Ukrainassa on auttanut lähes 283 000 haavoittuvassa asemassa olevaa perhettä, joihin kuuluu 762 000 lasta. Lähes 70 000 lapsista on vammaisia.
Käteisapu
Humanitaarinen käteisapu on yksi tehokkaimmista hätäavun muodoista. Se on joustava ja nopea hätäavun keino, joka vahvistaa paikallista taloutta. Vastikkeettoman raha-avustuksen avulla perheet voivat käyttää avustukset yksilöllisiin tarpeisiinsa, kuten ruokaan, vuokraan, sähköön, lääkkeisiin tai vaatteisiin.