Siirry sisältöön

“Kun suljen silmäni, toivon olevani kotona” – yli 4 miljoonaa lasta on paennut sotaa Sudanissa

UNICEF tukee lasten arkea ja selviytymistä sodan keskellä.

Artikkeli
lapsi istuu ja nojaa päätä käsiin
© UNICEF/UNI545672/Mohamdeen

Pihalla käy kuhina. UNICEFin perustama lasten keskus Kassalan osavaltiossa Sudanissa kokoaa päivittäin noin 600 lasta leikkimään ja oppimaan. Sota Sudanissa on ajanut 4 miljoonaa lasta kodeistaan ja koulut on suljettu. Turvalliselle tilalle, jossa lapset voivat elää normaalia arkea ja leikkiä ja oppia yhdessä, on tarvetta. 

– Lempipuuhaani on hyppiä narua ja keinua, kertoo 6-vuotias Fatima.

Fatima ja hänen perheensä ovat kotoisin Khartumista. He ovat joutuneet pakenemaan jo kahdesti. Fatiman veli Yassin muistelee heidän viimeisintä pakomatkaansa.

– Se oli pelottavaa. Matkustimme kuorma-autossa. Rakennukset olivat tuhoutuneet, kadut olivat tyhjiä ja isäni ajoi ylinopeutta. Näimme matkalla sotilaita, jotka ampuivat, Yassin kertoo.

Fatima ja hänen sisaruksensa ovat tehneet pitkän pakomatkan, eikä kotiinpaluusta ole tietoa. Elämä on muuttunut paljon, perhe lähti isosta kauniista talosta ja asuu nyt ahtaasti kahdessa huoneessa.

Aikaa on kulunut niin paljon, että alan jo unohtaa, miltä kotona näytti. Mutta muistan, että meillä oli punaiset ovet, punaisia kukkia puutarhassa ja minun huoneeni oli kaunis.

Fatima 6 vuotta

Fatiman perhe on muuttanut vanhan, hylätyn leipomon uudeksi kodikseen. Leipomossa on kaksi huonetta - toisessa myytiin leipää ja toisessa leivottiin.

– Khartumissa leikimme sisarusteni kanssa kotimme edessä kadulla. Silloin siellä oli turvallista, Fatima sanoo.


UNICEF tukee lasten tavallista arkea

Yli 90 prosenttia Sudanin 19 miljoonasta kouluikäisestä ei pääse kouluun. Koulutuksen keskeytyminen vaikuttaa kokonaisen sukupolven tulevaisuuteen. Fatima ja hänen sisaruksensa Yassin ja Shahd käyvät päivittäin UNICEFin lasten keskuksessa, jossa he saavat uusia ystäviä ja tukea vaikean elämäntilanteen keskellä. Lasten keskuksessa järjestettävä toiminta ja mahdollisuus leikkiä vapaasti ja turvallisesti tukee lasten mielenterveyttä. Keskuksissa tuetaan lasten oppimista virallisten koulujen ollessa kiinni.

– En halua, että he unohtavat kaikkea mitä oppivat, kun vielä kävivät koulua. Toivon, että tämä auttaa heitä toipumaan, lasten äiti Nema sanoo. 

Fatiman suurena toiveena on palata kotiin Khartumiin. 

– Kun suljen silmäni, toivon että olen Khartumissa, kun avaan ne, hän sanoo.

Fatima ei ole ainoa, joka odottaa kotiin pääsyä ja rauhaa. Sudanin sota on maailman suurin lasten siirtolaiskriisi. Yli 4 miljoonaa lasta on joutunut lähtemään kodeistaan huhtikuun 2023 jälkeen, ja lähes miljoona lasta on siirtynyt naapurimaihin, erityisesti Tšadiin, Egyptiin ja Etelä-Sudaniin.

 

Lähde: Dreaming of home | UNICEF Sudan

 

lahjoita työhömme

Julkaistu 28.5.2024