Siirry sisältöön

Kuusi uutta kuntaa aloittaa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -työ tavoittaa jo 55 prosenttia Suomessa asuvista lapsista.

Uutinen
Kuusi teini-ikäistä nuorta on kietonut kösivarret toistensa olkapäille ja katsoo hymyillen kameraan.
© iStockphoto/Courtney Hale

Suomen UNICEF on valinnut Lapsiystävällinen kunta -malliinsa kuusi uutta kuntaa: Humppilan, Marttilan, Rautalammin, Ruokolahden, Tornion ja Ylöjärven.

Mallissa on vuonna 2024 mukana yhteensä 59 kuntaa, ja se tavoittaa 55 prosenttia Suomessa asuvista lapsista. Suurin mukana oleva kunta on Helsinki ja pienin Marttila.

Uudet kunnat aloittavat yhteistyön Suomen UNICEFin kanssa vuoden 2024 alussa.

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli on työväline, jonka avulla kunta voi edistää sitä, että lapsen oikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin kunnan jokaisen lapsen arjessa. Malli on kunnille maksuton.

Fokuksessa haavoittuvassa asemassa olevat lapset

Iso osa lapsia koskevista päätöksistä tehdään kunnissa.

‒ Kunnat ovat avainasemassa lapsen oikeuksien turvaajina. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa, kertoo erityisasiantuntija Elina Sirén Suomen UNICEFilta.

Muun muassa perheiden taloudellinen epävarmuus vaarantaa tällä hetkellä monien lasten ja nuorten hyvinvointia.

‒ Näissä oloissa on erityisen tärkeää varmistaa lapsen oikeuksien toteutuminen. Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tunnistamaan etenkin eri tavoin haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja edistämään heidän oikeuksiensa toteutumista, Sirén toteaa.

Haavoittuvassa asemassa olevia lapsia voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset lapset, köyhissä perheissä asuvat lapset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset ja vamman kanssa elävät lapset.

Yli kymmenen vuotta Suomessa

Lapsiystävällinen kunta -mallia on toteutettu Suomessa vuodesta 2012 lähtien.

Lapsiystävällinen kunta -työ on edistänyt lapsen oikeuksien toteutumista kunnissa monella tavalla: Kuntien henkilöstöä on koulutettu entistä järjestelmällisemmin lapsen oikeuksista, ja lasten yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia on kehitetty. Ymmärrys lasten kuulemisen ja osallisuuden tärkeydestä on lisääntynyt, ja malli on edistänyt lapsivaikutusten arvioinnin järjestelmällistä käyttöönottoa kuntien päätöksenteossa.

Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin.

Mallissa aloittavat kunnat voivat saada UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen reilun kahden vuoden kehittämistyön jälkeen.

Lisätietoja 

Lapsiystävällinen kunta -mallin digipalvelu: www.lapsiystavallinenkunta.fi

Julkaistu 11.1.2024